• Raportti: Pohjoismaiden tulee perustaa erillinen rahasto huoltovarmuus- ja kriisiyhteistyötä varten

    Ulkopoliittisen instituutin tutkijoiden mielestä Pohjoismaiden on lisättävä yhteistyötään kriisinsietokyvyn lisäämiseksi.
    Pohjoismainen yhteistyö voi lisääntyä Nato-jäsenyyden myötä.
    Pohjoismainen yhteistyö voi lisääntyä Nato-jäsenyyden myötä. Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset|Politiikka
    12.9.202211:29
    Hertta-Mari Kaukonen

    Ulkopoliittisen instituutin tutkijat esittävät, että Pohjoismaiden tulisi lisätä yhteistyötään kriisinsietokyvyn lisäämiseksi. Keinoja tähän on neljä, joista konkreettisin on, että instituutti patistaa Pohjoismaita perustamaan erillisen rahaston huoltovarmuus- ja kriisiyhteistyötä varten sekä luomaan alueellisen julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden verkoston.

    Lisäksi Pohjoismaiden pitää instituutin tutkijoiden mukaan muodostaa kriisinsietokyvyn puitesopimus ja työskennellä yhdessä uhkakuvien ennakoimiseksi.

    Esitykset tulevat ilmi Ulkopoliittisen instituutin uudessa raportissa, jossa tarkastellaan kriiseihin varautumista Pohjoismaissa ja esitetään politiikkasuosituksia alueellisen yhteistyön vahvistamiseksi.

    Lisää aiheesta
    • Turkin itsevaltainen presidentti Recep Tayyip Erdoğan veljeilee sekä Venäjän että lännen kanssa tarpeen mukaan.

      Politiikka | Mikä tekee Turkista niin mahtavan, että se voi pompottaa koko Natoa?

    Aihe on ajankohtainen, koska kriisivalmiuden ja huoltovarmuuden rooli on korostunut Pohjoismaissa merkittävästi koronapandemian ja Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan myötä. Samalla monet kansainvälisistä kriittisten hyödykkeiden toimitusketjuista ovat osoittautuneet alttiiksi globaaleille häiriöille.

    ”Suomen ja Ruotsin mahdollisen Nato-jäsenyyden voidaan odottaa tiivistävän pohjoismaista yhteistyötä eri osa-alueilla, mutta yhteistyön kehittäminen myös kriisinsietokyvyn lujittamiseksi parantaisi riskeihin valmistautumista”, Ulkopoliittisen instituutin tiedotteessa sanotaan.

    Raportin mukaan yhteispohjoismainen näkemys kriiseihin varautumisesta auttaisi ennakoimaan aiempaa paremmin riskejä, jotka vaikuttavat koko alueeseen.

    ”Mikä tahansa haitallinen tilanne yhdessä Pohjoismaassa voi johtaa heijastevaikutuksiin toisissa. Tämän vuoksi on sekä käytännöllisestä että arvoperustaisesta näkökulmasta kaikkien etu, että Pohjoismailla on riittävästi kriisinsietokykyä”, tutkijat toteavat tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka ja talous | Aloitteen menettänyt Venäjä joutuu etsimään ulospääsyä

    • Nyt saattaa olla koittamassa hetki, jolloin pitää miettiä asioita ikään kuin ilman Venäjää,  Mika Aaltola pohtii.

      Politiikka | ”Venäjälle tilanne alkaa näyttää surkealta, voidaanko puhua enää Venäjästä sotilaallisena mahtina”, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sanoo

    • Energia | Valtiovarainministeri: Energiakriisiin vastataan – järein keinoin, ennen talven pakkasia

    • Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi Antti Häkkästä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää Antti Häkkästä puolustusvaliokunnan johtoon Orpon seuraajaksi

    Artikkelin aiheet
    Pohjoismaat
    Ulkopoliittinen instituutti
    huoltovarmuus
    kriisiyhteistyö
    kriisinsietokyky
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa