Mikä tekee Turkista niin mahtavan, että se voi pompottaa koko Natoa?
Turkki tasapainottelee idän ja lännen välillä luottamatta kunnolla kumpaankaan.
Turkin itsevaltainen presidentti Recep Tayyip Erdoğan veljeilee sekä Venäjän että lännen kanssa tarpeen mukaan. Kuva: Timo FilpusSuomen Nato-jäsenyyden on tähän mennessä ratifioinut 23 yhteensä 30 jäsenmaasta. Prosessi on edennyt hämmästyttävän nopeasti ja sopuisasti. Jäljellä olevasta seitsemästä maastakin kantaansa panttaa vain yksi.
Se on Turkki.
Välimeren pohjukassa sijaitsevan yli 80 miljoonan asukkaan valtion johtaja Recep Tayyip Erdoğan on aiheuttanut harmaita hiuksia Suomelle ja koko Natolle.
Mikä tekee Turkista niin mahtavan toimijan, että se voi pompottaa mielihalujensa mukaan koko muuta Natoa?
Periaatteessa ei mikään, kertoo Turkki-asiantuntija, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta.
Turkki on jäsenmaa siinä missä muutkin. Sinänsä ratifiointi on Nato-maiden sisäinen asia, ja jokainen niistä voi käydä siitä oman sisäisen pohdintansa.
Käytännössä ei kuitenkaan ole yllätys, että muiden soutaessa vastaan huopaa nimenomaan Turkki.
”Turkilla on jo pitkään ollut strategisia erimielisyyksiä muun Naton ja erityisesti Yhdysvaltojen kanssa”, Alaranta selittää.
Nato on varsinkin viime aikoina halunnut keskittyä enemmän Venäjän uhkaan, kun taas Turkilla on ollut omat intressinsä erityisesti Pohjois-Syyrian kurdien suhteen.
Turkki ei myöskään ole mikään merkityksetön Nato-maa. Sillä on Naton toiseksi suurin armeija, joka on myös kalustoltaan suorituskykyinen.
”Turkki on perinteisesti ollut melko vaikutusvaltainen jäsen ja erityisesti Yhdysvaltojen näkökulmasta tärkeä liittolainen ja astinlauta Lähi-Itään”, Alaranta selittää.
”Kylmän sodan aikana se oli itäisen Välimeren merkittävä puskurivaltio Neuvostoliittoa vastaan.”
Alun perin Turkilla oli Neuvostoliittoon hyvät suhteet, mutta naapurin aggressiivisuus ajoi sen lopulta liittolaisuuteen lännen kanssa.
”Itsenäisyyssotaa käyvä Turkki sai vuonna 1919 nuorelta bolševikkihallinnolta aika ratkaisevaakin aseapua ja sen takia suhdetta Neuvostoliittoon pidettiin tärkeänä.”
”Näin se olisi Turkin puolesta varmaan jatkunutkin, mutta Stalinin aikaan alettiin esittää suoria aluevaatimuksia, eli vaatimaan Turkin itäisiä maakuntia.”
Samaan aikaan Yhdysvalloissa tuli voimaan niin kutsuttu Trumanin oppi, eli Neuvostoliiton patoamispolitiikka. Turkin ja Kreikan nähtiin olevan Välimerellä avainasemassa.
Jotkut katsovat Turkin lunastaneen paikkansa Natossa verellä osallistuttuaan suurin panoksin Korean sotaan 1950-luvun alussa. Liittoon maa hyväksyttiin yhtä aikaa kiistakumppani Kreikan kanssa 1952.
”Näin asia nähdään myös Turkissa. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin jäsenneuvottelujen lomassa on muistutettu Turkin panoksesta Natossa”, Alaranta sanoo.
Mistään rakkausavioliitosta ei ollut missään vaiheessa kysymys. Liittolaisuus muodostettiin yhteisten strategisten tavoitteiden johdosta.
”Turkki on ollut vähän erilainen Nato-maa kaikki nämä vuosikymmenet, mutta kaksinapaisessa maailmassa se ei niin korostunut. Yhdysvaltoja ei ole juurikaan kiinnostanut millainen Turkin sisäinen regiimi on, kunhan yhteistyö on toiminut”, Alaranta sanoo.
Turkki puolestaan ei pohjimmiltaan luota länteen.
”Turkissa on myös aika laajasti sellainen ajatus, että kylmän sodan jälkeen syntynyt yksinapainen maailma ajaa ensisijaisesti länsimaiden etua. Erdoğanin aikana on vielä vahvistunut näkemys, että Turkki on länsimaisesta maailmasta irrallisen Islamilaisen sivilisaation tähti.”
Nykytilanteessa maa on alkanut peluuttaa länttä ja Venäjää toisiaan vastaan, mutta syvää ymmärrystä sillä ei ole Venäjänkään kanssa.
”Turkki pyrkii Venäjän avulla hakemaan omaa etuaan ja itsenäisyyttä myös suhteessa länteen. Toki Venäjään on jotain riippuvuuksia esimerkiksi maataloustuotteissa, mutta epäluottamusta on paljon.”
Suomi ja Ruotsi ovat siis eräänlaisia sijaiskärsijöitä kahden suurvallan ja suurvallaksi haluavan Turkin keskinäisessä juonittelussa.
”Toki on Suomea ja Ruotsia kohtaan myös oikeita asioita. Turkissa on vallalla sellainen ajatus, jossa on totuuspohjaa ehkä hivenen, että Ruotsi on PKK:n päämaja Euroopassa ja sillä on siellä hyvät toimintavalmiudet”, Alaranta arvioi.
”Viime kädessä lasken tämän strategiseksi yhteistyöstä kieltäytymiseksi. Se on keino tuoda Turkin intressit pöytään ja osoittaa, että he eivät ole tyytyväisiä.”
Lännelle taas Turkin intressit ja tavoitteet erityisesti PKK:ta vastaan Pohjois-Syyriassa eivät käy.
”Turkki yrittää esittää sen taisteluna terroristeja vastaan, mutta ei toisaalta anna Kurdeille mahdollisuutta parlamentaariseen vaikuttamiseen”, Alaranta sanoo.
Siunaus Suomen ja Ruotsin Natojäsenyydelle tullee sitten, kun Turkki kokee saaneensa riittävästi tavoitteitaan läpi.
Turkkia asian pitkittäminen ja Naton ulospäin näyttäytyvä eripuraisuus haittaa huomattavasti muita jäsenvaltioita vähemmän.
Maa ei pohjimmiltaan luota länsivaltojen sille antamiin turvatakuisiin, eikä yhtenäinen liittouma välttämättä edes sen intresseissä.
”Turkkia kiinnostaa sellainen Nato, joka hyödyttää sitä”, Alaranta tiivistää.
- Osaston luetuimmat
