• Rodoksen palot riehuvat vielä useita päiviä

    Kymmeniä tuhansia ihmisiä evakuoitu palojen takia, evakuoiduista suomalaisturisteja noin 150.
    Uutiset|Ympäristö
    23.7.202315:15
    Sami Suojanen

    ”Tämä ei ole tulipalo, joka on ohi huomenna tai ylihuomenna. Se aiheuttaa huolta useiden päivien ajan”, sanoi Pefkin, Lindosin ja Kalathosin alueen palokunnan tiedottaja Vassilis Varthakogiannis Skai TV:lle lauantai-iltana.

    Maastopalot riehuivat Kreikan Rodoksella sunnuntaina jo kuudetta päivää.

    Rodoksen viranomaiset ilmoittivat lauantaina yhteensä 30  000 ihmisen siirtyneen palojen takia asuin- tai majoituspaikastaan. Matkatoimistojen mukaan noin 150 suomalaista on evakuoitu palojen takia lauantaihin mennessä.

    Suomen ulkoministeriön mukaan Kreikan viranomaiset evakuoivat turisteja kohti saaren pohjoisosaa. Lauantaihin mennessä 700 suomalaista on tehnyt matkustusilmoituksen Rodokselta. Ulkoministeriöllä ei ole arviota, paljonko saarella oleilee suomalaisia, jotka eivät ole tehneet matkustusilmoitusta.

    Suomalaisia ei ole ulkoministeriön tietojen mukaan hengenvaarassa maastopalojen vuoksi.

    Kovan kuumuuden odotetaan jatkuvan Kreikassa. Lisäksi voimakas tuuli vaikeuttaa maastopalojen sammutusta.

    Lisää aiheesta
    • Rodoksen viranomaiset ilmoittivat lauantaina yhteensä 30 000 ihmisen siirtyneen palojen takia asuin- tai majoituspaikastaan. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Rodoksen maastopalot ovat tuplanneet suomalaisten matkustusilmoitusten määrän

    Artikkelin aiheet
    rodoksen maastopalot
    evakuointi
    kreikka
    tulipalot
    ulkoministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä