• Tarkkuutta tulien kanssa – Keski-Suomessa sammutettu juhannuskokon kytöä, energiapuukasaa ja turveaumaa

    Vaikka maastopalovaroitus ei olisi voimassa, maasto voi olla hyvin kuivaa. Palo leviää tuulisella säällä nopeasti.
    Keski-Suomessa on sammutettu useita maastopaloja. Kuvituskuva.
    Keski-Suomessa on sammutettu useita maastopaloja. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Onnettomuudet
    23.6.202616:53
    Suvi Jylhänlehto

    Keski-Suomen pelastuslaitos on tiedottanut vuorokauden sisällä useista maastopaloista.

    Tänään tiistaina pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta maastopalosta Kinnulan Koukosalmentielle. Kohteessa maastoa on palanut noin yhdeksän aaria. Sammutustyöt ovat parhaillaan käynnissä.

    Pelastuslaitoksen mukaan palo on mahdollisesti saanut alkunsa juhannuskokosta, jonka pohjat ovat jääneet kytemään.

    Maanantaina Keski-Suomen pelastuslaitos kertoi, että Multian Pökköperäntiellä syttyi pieni tulipalo turveaumassa. Paikalla olijat saivat onnistuneella alkusammutuksella rajattua paloa, minkä jälkeen palo saatiin hallintaan.

    Sunnuntaiyönä Jyväskylän Seppäläntiellä paloi energiapuukasa. Sammutustyöt jatkuivat maanantaihin saakka.

    Keskisuuria maastopaloja sammutettiin maanantaina myös Joutsassa ja Viitasaarella. Viitasaaren Hankosaaressa palo sai alkunsa roskien poltosta.

    ”Avotulentekoon ryhtyvän on tarkkaan harkittava, kannattaako avotulta sytyttää näissä olosuhteissa.”

    Vaikka maastopalovaroitus ei ole tällä hetkellä voimassa Keski-Suomessa, niin maasto on paikoin hyvin kuivaa ja palo leviää tuulisella säällä nopeasti, pelastuslaitos muistuttaa.

    ”Avotulentekoon ryhtyvän on tarkkaan harkittava, kannattaako avotulta sytyttää näissä olosuhteissa.”

    Maastopalovaroitus on voimassa Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.

    Lisää aiheesta
    • Tuulenpuuskien sähkölinjoille kaatamat puut aiheuttivat runsaasti maastopaloja. Kuvituskuva. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.

      Onnettomuudet | Maastopalot ovat työllistäneet pelastuslaitoksia yöllä eri puolilla Suomea − sähköttä enää muutama tuhat asiakasta

    • Maastopalovaroituksen aikana avotulen teko, kuten risujen polttaminen ja nuotion tekeminen on kielletty.  Tulenteko kielletty -kyltti Porkkalanniemellä Kirkkonummella vuonna 2021. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.

      Onnettomuudet | Urjalassa maastosta levinnyt tuli tuhosi tilakeskuksen rakennukset – lampaat ja hevoset pelastuivat

    Artikkelin aiheet
    maastopalo
    Keski-Suomi
    pelastuslaitos
    avotulenteko
    juhannuskokko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Turvallisuuskortti 3: Automatiikan ongelmat