• MTK päätti suljetussa kokouksessa lähettää huomautuksen jäsenmaksuja vältelleille yhdistyksille

    Valtuuskunta käsitteli maksuja pitkään, mutta päätyi yksimieliseen päätökseen.
    Tilaajalle
    ”Saamme käännettyä kehityksen metsänomistajien paremmalla palvelulla, sillä heitä erityisesti kiinnostavan puukaupan edunvalvontaa ja palveluita kehitetään voimakkaasti”, Jyrki Wallin sanoo jäsenmäärän supistumisesta.
    ”Saamme käännettyä kehityksen metsänomistajien paremmalla palvelulla, sillä heitä erityisesti kiinnostavan puukaupan edunvalvontaa ja palveluita kehitetään voimakkaasti”, Jyrki Wallin sanoo jäsenmäärän supistumisesta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    24.4.202417:12
    Eija Mansikkamäki
    Hanasaari, Espoo

    Jäsenmaksu-uudistus nousi poikkeuksellisen isoon asemaan MTK:n valtuuskunnan kokouksessa keskiviikkona Espoossa. Asiaa käsiteltiin osana tulevaisuuskeskustelua pitkään ja suljetuin ovin. Osa metsänhoitoyhdistyksistä on perinyt jäseniltään pienempää edunvalvontamaksua kuin valtuuskunta on aiemmin päättänyt.

    Valtuuskunta päätti yksimielisesti lähettää näille yhdistyksille johtokunnan esityksestä kirjallisen huomautuksen, jossa näiden edellytetään noudattavan jatkossa yhdessä päätettyjä sääntöjä.

    Johtokunta olisi voinut myös erottaa yhdistyksiä, mutta ei lähtenyt siihen. Kokouksessa nämä eivät itsekään ilmaisseet erohaluistaan.

    Päätös tarkoittaa, että tämä vuosi mennään nyt perityillä maksuilla eikä jälkiperintää tehdä. Ensi vuonna kaikilta peritään valtuuskunnan päätösten mukainen edunvalvontamaksu.

    Toiminnanjohtaja Jyrki Wallin totesi asian käsittelyn sujuneen lopulta rakentavassa hengessä. Hänen mukaansa maksuja on saatu perittyä tänä vuonna viime vuotta enemmän. Maksumuutos koskee 2,8 prosenttia mhy-jäsenistöstä eli 4 800 jäsentä, joista heistäkin yli puolet on maksanut uuden maksun.

    Joukko on pieni, sillä kaikkiaan reilu tuhat jäsentä on maksanut liian vähän Wallin arvioi.

    Jäsenmäärän laskeminen on järjestön yhteinen huoli.

    Toimintakertomusta esitellyt toiminnanjohtaja Wallin sanoi jäsenmäärän laskemisen olevan järjestön yhteinen huoli.

    Maataloudessa kehitys on ymmärrettävä tilojen vähentyessä, ja metsäpuolellakin jäsenmäärän supistuminen on hidastunut.

    ”Aina jäsenmäärän väheneminen harmittaa, mutta eurooppalaisittain järjestäytymisaste on hyvä”, Wallin sanoo.

    ”Saamme käännettyä kehityksen metsänomistajien paremmalla palvelulla, sillä heitä erityisesti kiinnostavan puukaupan edunvalvontaa ja palveluita kehitetään voimakkaasti. Myös esimerkiksi EU-edunvalvonnan merkitys on ymmärretty.”

    Lisää aiheesta
    • Toiminnanjohtajan mukaan jäsenmaksuasia on tärkeä jäsenistön tasapuolisen kohtelun vuoksi.

      Metsä | Kuinka jäsenmaksuissa niskuroivat yhdistykset saadaan ruotuun? MTK:n valtuuskunta tiukan paikan edessä

      Tilaajalle
    • Juha Marttila epäilee, että neljännes metsänhoitoyhdistyksistä ei ole toiminut sääntöjen mukaan jäsenmaksuasiassa.

      Politiikka | MTK:lla vahva epäily − neljännes metsänhoitoyhdistyksistä toiminut sääntöjen vastaisesti

      Tilaajalle
    • järjestötoiminnan johtaja Perttu Pyykkönen nostaa MTK:n lähtökohdaksi jäsenten yhdenvertaisen kohtelun.

      Metsä | MTK pitää kiinni jäsenmaksujen tasapuolisuudesta – ”Yksikään jäsenyhdistys ei ole oikeutettu muuttamaan MTK:n valtuuskunnan tekemää jäsenmaksupäätöstä”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa