• Nuorille kuskeille sattuu näitä vahinkoja jopa kaksi kertaa enemmän kuin vanhoille

    Autovahinkotilastoissa korostuvat nuorten kohdalla muun muassa pieneläinvahingot ja ilkivaltatapaukset.
    Valoisalla on helpompi havainnoida ympäröivät liikennöitsijät ja mahdolliset metsän eläimet. Kuvituskuva.
    Valoisalla on helpompi havainnoida ympäröivät liikennöitsijät ja mahdolliset metsän eläimet. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Liikenne
    21.6.202518:00
    Heino Iso-Tuisku

    Nuorille kuljettajille sattuu POP Vakuutuksen mukaan enemmän autovahinkoja, kuin vanhoille kuljettajille.

    Tilastoissa määritellään nuoret kuljettajat 18–24-vuotiaiksi ja kokeneemmat yli 65-vuotiaiksi.

    Liikennevahinkoja tarkastellessa omavastuuvahinkoja sattuu 76 prosenttia enemmän nuorille. Myös henkilövahingoissa nuoret ovat 31 prosenttia vanhoja kuljettajia edustetumpia.

    Kolarivahinkoja laskiessa nuoret ovat 40 prosenttia edustetumpia.

    ”On tärkeää tunnistaa riskit ja kehittää ajotaitoa riippumatta siitä, koska kortin on saanut”, POP Vakuutuksen palvelujohtaja Tommi Lehmusvirta toteaa.

    Nuorille sattuu pieneläintörmäyksiä jopa kolme kertaa todennäköisemmin kuin vanhoille kuljettajille.

    Pieneläintörmäykset rusakon tai ketun kanssa ovat tilastojen mukaan mahdollisempia nuorille kuljettajille. Näitä sattuu jopa kolme kertaa todennäköisemmin verrattuna vanhoihin kuljettajiin.

    Vaikka ennakoivaa ajotapaa painotetaan yhä enemmän autokoulussa, ei nuorten ajokokemus välttämättä riitä arvioimaan riskejä yhtä kattavasti.

    Nuorien kuljettajien ajoneuvot ovat alttiimpia ilkivallalle. Heidän ajoneuvoihinsa ilmenee jopa kaksi kertaa enemmän ilkivaltaa kuin vanhojen kuskien.

    Tilastot osoittavat yksipuolisesti nuorille sattuvan enemmän autovahinkoja kuin vanhoille yli 65-vuotiaille kuljettajille. Asia ei kuitenkaan ole yksioikoinen.

    Tilastoja voi selittää muun muassa tapahtumapaikan sijainti tai kuljettajan ajotaidot.

    Nuoret usein ajavat enemmän kaupungeissa ja liikennetilanteita tulee useammin kuin vanhoilla.

    Lisää aiheesta
    • Liikenneturva ehdottaa lisää ajokoulutusta, yöajokieltoa ja apukuljettajamallia 17-vuotiaille kuljettajille.

      Autot | HS: Ajokortin poikkeusluvan ehtoja pitäisi tiukentaa, sanoo Liikenneturvan asiantuntija

    • Mönkijän tyypistä riippuu, millä ajokortilla sitä saa ajaa.

      Liikenne | Traktorimönkijöiden suosio on kasvanut erityisesti nuorten keskuudessa − nämä asiat kannattaa muistaa, jotta mönkkäriajelu on turvallista

    • Autoilua jatkavien seniorien määrä on kasvussa.

      Autot | Kaupunkinuoret jättävät ajokortin hankkimatta − maaseudulla seniorit jatkavat aktiivista autoilua

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin