• Hannes-myrsky näytti voimansa – sähköttömiä talouksia yhä reilut 60 000

    Sähkökatkojen syynä ovat pääasiassa ilmajohdoille kaatuvat puut. Korjaustöitä maastossa tehdään heti kun työskentely sähköasentajille on turvallista.
    Hannes-myrsky kaatoi puita eri puolilla Suomea.
    Hannes-myrsky kaatoi puita eri puolilla Suomea.  Kuva: Eija Vallinheimo
    Uutiset|Sää
    28.12.202506:00
    Eija Vallinheimo

    Hannes-myrsky on aiheuttanut lukuisia sähkökatkoksia. Aamulla klo 16 aikaan ilman sähköä on vielä reilut 60 000 kotitaloutta. Eniten sähkökatkoja on tällä hetkellä Kokkolassa, Tampereella, Orivedellä, Kruunupyyssä, Pietarsaaressa ja Paraisilla. Sähköttömiä talouksia oli enimmillään yli 185 000 heti puolenyön jälkeen.

    Luvut selviävät Energiateollisuuden sähkökartasta.

    Tuulinen sää on näkynyt myös pelastuslaitoksilla, joilla on ollut satoja tehtäviä. Pelastuslaitoksilla on ollut kiireisintä Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Lapissa. Esimerkiksi Satakunnan pelastuslaitoksella on ollut illan ja yön aikana lähes 600 vahingontorjuntatehtävää

    Fintrafficin rataliikennekeskuksen mukaan myrsky on aiheuttanut laajoja häiriöitä rautatieliikenteessä ja useat junat ovat myöhässä. Tämä tulee vaikuttamaan myös aamuliikenteeseen.

    Kuva on Uusikaupunki-Rauma Rantatien varrelta.
    Kuva on Uusikaupunki-Rauma Rantatien varrelta. Kuva: Laura Ruohola

    Suomen historiassa on koettu monia voimakkaita myrskyjä, jotka ovat jääneet ihmisten mieliin ja historiankirjoihin.

    Vaatimukset sähköverkkojen kehittämisestä lisääntyivät lähes tasan 15 vuotta sitten, jolloin tapaninpäivän Tapani-myrsky ja sitä seurannut Hannu-myrsky 27.12.2011 aiheuttivat sähköverkoille historiallisen laajat vauriot. Tuolloin myrskyt veivät sähköt noin 600 000 kotitaloudelta ja osa kotitalouksista oli vailla sähköä jopa viikkoja.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan sähkökatkojen määrä on tuoreimmassa Hannes-myrskyssä ollut kuluvan vuosikymmenen korkeimpia.

    Sähköyhtiö Carunalle on tullut ilmoituksia vakavista vaurioista, kuten katkenneista pylväistä, maahan pudonneista johdoista ja puista linjoilla. Varoituksista huolimatta sähkölinjoihin on koskettu.

    Carunan käyttöpäällikkö Petteri Palmumaa muistuttaa, että maassa makaaviin sähkölinjoihin ei saa missään tapauksessa koskea. Niissä voi olla jännite, mikä aiheuttaa hengenvaaran. Pysy vähintään 20 metrin päässä ja ilmoita asiasta sähköyhtiölle.

    Merkittäviksi myrskyiksi on 2000-luvulla luokiteltu 14 myrskyä. Listalle pääsyyn on riittänyt se, että tilanteesta on aiheutunut vähintään 1 000 pelastustoimen tehtävää, sähköttömiä talouksia on ollut vähintään 100 000 tai puustotuhoja on aiheutunut vähintään 0,5 Mm³. Nyt puhaltanut Hannes-myrsky päätyy listalle.

    Ilmatieteen laitoksen meteorologit nimeävät myrskyn tai rajuilman Yliopiston Almanakan nimipäiväkalenterin mukaan. Nimeksi valitaan kalenterista ensimmäinen käyttämätön nimi. Koska Hannu-nimi oli jo käytetty, myrsky nimettiin tänä vuonna Hannekseksi.

    Uutista päivitetään.
    Lisää aiheesta
    • Myrskypuuskat aiheuttavat laajasti sähkökatkoja ja kaatuneet puut voivat katkaista liikenteen teillä.

      Sää | Vahinkoa aiheuttavien tuulien alue painottuu maan länsiosiin – odotettavissa sähkökatkoja ja kaatuneita puita

    • Viankorjaus aloitetaan heti kun se on turvallista asentajille.

      Sää | Sähköttömiä talouksia jo yli 170 000 – pahimmat alueet näkyvät kartassa

    Artikkelin aiheet
    Hannes-myrsky
    sähkökatkot
    tuulenpuuska
    ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita