• Sähköttömiä talouksia jo yli 170 000 – pahimmat alueet näkyvät kartassa

    Maa-alueille on annettiin tuulivaroituksia lähes koko maahan.
    Viankorjaus aloitetaan heti kun se on turvallista asentajille.
    Viankorjaus aloitetaan heti kun se on turvallista asentajille.  Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Sää
    27.12.202515:15
    Eija Vallinheimo

    Kova tuuli on aiheuttanut lukuisia sähkökatkoksia. Klo 23 jälkeen ilman sähköä on jo yli 170 000 kotitaloutta. Eniten sähkökatkoja on tällä hetkellä Kokkolassa, Tampereella, Pietarsaaressa ja Paraisilla. Kaikkiaan katkoja on noin 190 kunnan alueella.

    Luvut selviävät Energiateollisuuden sähkökartasta.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan Hannes-myrskyyn liittyvä hyvin puuskainen luoteistuuli puhaltaa maan länsi- ja pohjoisosassa. Paikoin tulee lumisadetta, lännessä aluksi myös vesisadetta.

    Tuulinen sää näkyy jo myös pelastuslaitoksilla. Varsinais-Suomessa on pelastuslaitoksen mukaan ollut noin 160 vahingontorjuntatehtävää iltakahdeksaan mennessä. Pelastuslaitoksilla on ollut kiireistä myös Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Lapissa.

    Sähköyhtiö Elenia muistuttaa, että asentaja-ammattilaisten turvallisuus on ensisijaista sähköverkkovaurioiden korjauksessa. Korjaustöihin ryhdytään heti, kun maastossa on turvallista työskennellä. Viankorjaus aloitetaan pahimman myrskyn helpottaessa näillä näkymin sunnuntaiaamuna, vaikka tuuli pysyy silloinkin edelleen navakkana.

    Elenia varoittaa myös, että johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä.

    Jos sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys sähköyhtiöön.

    Lisää aiheesta
    • Takan oikea-aikainen sytyttäminen saattaa pelastaa sähkön tehomaksulta. Kodin järjestelmien automatisointi on toinen keino.

      Energia | Sähkön tehomaksu on tulossa yhä useampaan omakotitaloon, ja se saattaa nostaa tulisijat uuteen arvoon

      Tilaajalle
    • Itä-Suomen sähköverkkoyhtiöiden mielestä paikalliset olosuhteet pitäisi ottaa paremmin huomioon.

      Energia | Itä-Suomeen halutaan lisää aikaa sähköverkon kaapelointiin

    Artikkelin aiheet
    sähkökatko
    Hannes-myrsky
    tuulivaroitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita