
Perjantaina meinasi Kuhmossa palaa navettarakennus, kun tuli levisi haljenneesta hormista kattorakenteisiin. Suuremmilta tappioilta pelasti asukkaan oma toiminta.
”Siellä oli hyvä alkusammutuskalusto ja sitä osattiin vieläpä käyttää”, kommentoi MT:lle Kainuun pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jani Huovinen.
Palomestarin mukaan tuli lähti liikkeelle muuripadan lämmityksestä. Rakennuksen vanhaan tiilestä muurattuun savupiippuun oli asennettu peltinen sisäpiippu, mutta silti kuumat savukaasut olivat päässeet sisäkattoon.
”Piipun tilanne tuli asukkaallekin yllätyksenä. Liekö ollut sitten sisähormi huonolaatuista terästä vai mitä. Onneksi paikallaolijat huomasivat tilanteen.”
Asukas oli palon huomattuaan kiivennyt rakennuksen yläpohjaan ja kuuden kilon sammuttimella onnistunut sammuttamaan alkuun lähteneen rakennuspalon. Palokunta saapui paikalle parinkymmenen minuutin sisällä hälytyksestä.
”Vaikka kuinka kovaa tullaan, niin kyllä se on tulipalolle paljon aikaa. Omatoiminen varautuminen on ensisijaisen tärkeää”, Huovinen huomauttaa.
Paikalta löytyi yksi tyhjennetty sammutin ja kaksi olisi ollut vielä lisääkin. Pelastuslaitos varmisti tilanteen jälkisammutuksella ja tarvittavien rakenteiden purkamisella.