• Liikenneturmissa on kuollut tänä vuonna jo kuusi alle 15-vuotiasta – viime vuonna luku oli yksi

    Liikenteessä on Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kuollut tammi–kesäkuun aikana 72 ihmistä. Viime vuonna luku oli samaan aikaan 69.
    Tänä vuonna liikenneturmissa on kuollut jo kuusi alle 15-vuotiasta lasta. LEHTIKUVA / Teemu Salonen.
    Tänä vuonna liikenneturmissa on kuollut jo kuusi alle 15-vuotiasta lasta. LEHTIKUVA / Teemu Salonen.  Kuva: Teemu Salonen
    Uutiset|Liikenne
    23.7.202413:25
    STT–

    Tänä vuonna liikenneturmissa on kuollut jo kuusi alle 15-vuotiasta lasta, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Viime vuonna vain yksi alle 15-vuotias kuoli liikenneturmassa.

    Liikenneturvan johtavan asiantuntijan Juha Valtosen mukaan tänä vuonna ovat korostuneet sähköpotkulauta- ja pyöräilyturmat, joissa kuoli yhteensä kolme lasta.

    Lisäksi kahdessa tapauksessa henkilöauton kyydissä ollut lapsi on menehtynyt. Yksi jäi lunta auraavan traktorin alle, Valtonen kertoo.

    ”Hyvin erityyppisiä tapahtumia”, hän kuvailee.

    Euroopan liikenneturvallisuusneuvosto palkitsi Suomen liikenneturvallisuudessa tapahtuneessa poikkeuksellisen hyvästä kehityksestä, kerrotaan Liikenneturvan tiedotteessa.

    ”Ennakkotietojen perusteella kulunut vuosi ei ole jatkamassa samaa trendiä”, tiedotteessa sanotaan.

    Liikenteessä on Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kuollut tammi-kesäkuun aikana 72 ihmistä. Viime vuonna luku oli samaan aikaan 69.

    ”Nyt kuusi menetettyä lasta puolen vuoden aikana on murheellinen luku.”

    Kymmenen viime vuoden aikana lasten liikenneturmien määrä on vähentynyt. Valtonen kertoo, että kuolonuhrien määrä on jäänyt yleensä alle kymmeneen.

    ”Nyt kuusi menetettyä lasta puolen vuoden aikana on murheellinen luku”, sanoo Valtonen.

    Suomen liikenneturvallisuusstrategiassa lasten tieliikenneonnettomuuksien määrä on nostettu erilliseksi mittariksi erityisesti liikenneosaamisessa, sanotaan tiedotteessa.

    ”Tämä tarkoittaa panostusta myös liikennekasvatukseen ja sen varmistamiseen, että osaaminen pysyy yllä oppivelvollisuuden päättämisen jälkeenkin. Osaaminen ei ole pelkästään sääntösulkeisten hallintaa, vaan kykyä arvioida liikenteeseen liittyviä riskejä myös omalla kohdalla”, Valtonen sanoo tiedotteessa.

    Hän muistuttaa, että liikenneturvallisuus on kaikkien aikuisten vastuulla.

    ”Jokainen tien päällä voi tehdä osansa.”

    Lisää aiheesta
    • Maakunnista kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui eniten Uudellamaalla. LEHTIKUVA / Kimmo Penttinen.

      Liikenne | Liikenteessä kuoli tämän vuoden toukokuussa enemmän ihmisiä kuin vuosi sitten

    • Etelä 2/24 -harjoituksessa on mukana yhteensä noin 1 700 henkilöä ja noin 300 ajoneuvoa. Harjoitukseen liittyy myös lentotoimintaa.

      Yhteiskunta | Maavoimat harjoittelee Kaakonkulmalla – valtatie 7 on poikki yli viikon

    • Väyläviraston laskelmien mukaan nopeusrajoitusten laskeminen johtaisi arviolta seitsemän kuolonkolarin vähenemiseen vuodessa.

      Liikenne | Autoliitto vastustaa maanteiden nopeusrajoitusten alentamista: ”Täsmärajoitukset ovat huomattavasti parempia”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin