• Lumikenkäilevät turistit kävivät uteliaisuudesta Venäjällä – tutkitaan valtionrajarikoksena

    Rajavartiolaitoksen mukaan kolme nuorta saksalaismiestä myönsi ylittäneensä rajan ja liikkuneensa alueella uteliaisuudesta.
    Rajavartiolaitoksen mukaan alustavassa puhutuksessa kolme nuorta saksalaismiestä myönsi ylittäneensä Suomen ja Venäjän välisen valtakunnanrajan ja liikkuneensa alueella uteliaisuudesta. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Rajavartiolaitoksen mukaan alustavassa puhutuksessa kolme nuorta saksalaismiestä myönsi ylittäneensä Suomen ja Venäjän välisen valtakunnanrajan ja liikkuneensa alueella uteliaisuudesta. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Turvallisuus
    16.1.202610:39
    STT

    Kolmen saksalaisen turistin epäillään ylittäneen Suomen ja Venäjän välisen valtakunnanrajan laittomasti keskiviikkona Kuusamon Paljakassa. Asiasta kertoi perjantaina Rajavartiolaitos.

    Saksalaisturistit olivat liikkeellä keskiviikkoiltana lumikengillä. Heidän epäillään kulkeneen laittomasti rajan yli Suomesta Venäjälle ja takaisin.

    Rajavartiolaitoksen mukaan Kainuun rajavartioston partio tavoitti lumikenkäilijät itärajan läheisyydestä heti tapahtuneen jälkeen.

    Rajavartiolaitoksen mukaan alustavassa puhutuksessa kolme nuorta saksalaismiestä myönsi ylittäneensä rajan ja liikkuneensa alueella uteliaisuudesta. Tapahtumapaikalla ei ole itärajan esteaitaa.

    Tapahtumaa tutkitaan epäiltynä valtionrajarikoksena. Kainuun alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Kalevalan alueen rajavaltuutettuun. Kainuun rajavartiosto jatkaa tapauksen selvittämistä.

    Lisää aiheesta
    • Tapauksia on ollut Markku Hassisen mukaan lähinnä Kaakkois-Suomessa mutta myös pohjoisempana.

      Yhteiskunta | Eurooppalaiset matkailijat ovat turhankin kiinnostuneita itärajasta, kertoo Rajavartiolaitoksen päällikkö

    • Henkilöiden epäillään ylittäneen itärajan Suomesta Venäjälle ja takaisin Suomeen.

      Ulkomaat | Kahden turistin epäillään käyneen luvatta Venäjän puolella Kuusamosta – ”Uteliaisuus oli taustalla”

    • Arkistokuva itärajan vartioinnista.

      Politiikka | Kainuun rajarikoksessa kolme epäiltyä – kansalaiselle kiitosta havainnosta

    • Rajavartiosto otti maanantaina päivällä kiinni ulkomaalaisen miehen, jonka epäillään ylittäneen valtakunnanrajan laittomasti maaston kautta Venäjältä Suomeen. Kuvituskuva. LEHTIKUVA.

      Yhteiskunta | Rajavartiolaitos: Epäilty laiton rajanylitys Venäjältä Suomeen Suomussalmella

    • Kaikki henkilöliikenteen rajanylityspaikat itärajalla ovat suljettuja ainakin sunnuntaihin saakka.

      Politiikka | Neljä henkilöä tuli luvattomasti itärajan yli – tulijat koputtivat aamuviideltä kesäasunnon ikkunaan

    Artikkelin aiheet
    Lumikenkäily
    turistit
    Rajavalvonta
    Valtioiden rajat
    Rajojen vartiointi ja väestönsuojelu
    Matkustaminen
    Rajavartioasemat
    Puolustus ja rajavalvonta & maanpuolustus
    Poliisivoimat ja raja- sekä rannikkovartiosto
    Valtiot ja kansakunnat
    Rajavartiolaitos
    Kuusamo
    Saksa
    Venäjä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle