

Tutkijan mukaan somealustojen, kuten Tiktokin merkitys on tulevissa alue- ja kuntavaaleissa vähäisempi kuin esimerkiksi eduskuntavaaleissa. Samaan aikaan potentiaalisten äänestäjien houkuttelu on hajaantunut aiempaa useammalle alustalle.
Sosiaalisen median ja poliittisen viestinnän tutkija Elisa Kannasto kertoo, että alue- ja kuntavaaleissa melko pienikin äänisaalis voi riittää valintaan, ja tietyn kohderyhmän haltuun ottaminen on merkityksellisempää kuin vaikkapa eduskuntavaaleissa.
Eduskuntavaaleissa pitää saada alue- ja kuntavaaleja laajempaa näkyvyyttä, jotta tulee valituksi, ja tällöin somekanavien merkitys kasvaa.
Vaikka somen merkitys ei ole alue- ja kuntavaaleissa niin suuri kuin muissa vaaleissa, myös niissä hyödynnetään esimerkiksi Tiktokia. Sisällöt kohdennetaan Kannaston mukaan lähinnä suurempiin kaupunkeihin.
”Siellä on tiettyjä käyttäjäryhmiä, jotka saattavat seurata vain esimerkiksi Tiktokia tai Instagramia.”
Silti somessa voi tavoittaa myös maaseudun asukkaita. Yleisön tavoittamisessa on tärkeää, että henkilö esiintyy somessa sellaisena kuin hänet tunnetaan muutenkin.
Kannaston mukaan esimerkiksi Instagram ja Tiktok ovat tehokkaita kanavia nuorten tavoittamiseen. Toisaalta työssä käyviä äänestäjiä ei välttämättä saa tavoitettua Tiktokin kautta, koska kaikki eivät saa ladata sitä työpuhelimelleen.
Vaikka viime vuosina esimerkiksi Tiktokin merkitys vaalisisältöjen jakamisessa on kasvanut, on nyt Kannaston mukaan ainakin kovin kasvu nähty. Sisällöt jakaantuvat yhä useammalle alustalle, kuten Threadsiin ja Linkediniin.
Kannasto huomauttaa, että Tiktok ei vielä ole lähellekään yhtä suosittu vaaliviestintäkanava kuin esimerkiksi Facebook tai Instagram. Tiktok onkin yksi kanava muiden joukossa.
Ehdokkaat valitsevat useimmiten alustan, joka on heille kaikkein luontevin. Tämä korostuu kunta- ja aluevaaleissa, kun vaalibudjetit ovat muita vaaleja pienempiä ja vaalityötä tehdään vapaa-ajalla.

Eri puolueet käyttävät sosiaalisen median alustoja eri tavoin. Aiemmissa vaaleissa etenkin kokoomus ja perussuomalaiset hyödynsivät runsaasti Tiktokia.
Puolueiden strategiat eroavat Kannaston mukaan esimerkiksi siinä, millä tavoin kärkiehdokkaat nousevat esiin sosiaalisessa mediassa. Tiktokissa vaikkapa Liike Nytin sisällöt rakentuvat hyvin pitkälti puolueen puheenjohtajan Harry Harkimon ympärille.
Kannasto huomauttaa, että Harkimo on tehnyt luontevaa ja pitkäjänteistä Tiktok-viestintää jo pitkään.
Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat Kannaston mukaan saaneet Tiktokissa runsaasti positiivisia reaktioita ja näkyvyyttä. Myös perussuomalaiset on panostanut runsaasti Tiktokiin, ja puolueen tunnetut hahmot tuottavat sinne sisältöjä.
Kannasto arvioi, että yleisesti ottaen pienemmät puolueet panostavat Tiktokiin muita puolueita enemmän.
Nykyään puolueet houkuttelevat kampanjoihinsa mukaan sosiaalisen median vaikuttajia. Vaikuttajien käyttämisessä etuna on se, että heillä on jo olemassa valmis yleisö.
Kannasto muistuttaa, että somevaikuttajien rekrytointi kampanjoihin ei tarkoita sitä, että halutaan tavoittaa vain nuoria, koska vaikuttajilla on myös muita yleisöjä.
Somen hyödyntäminen vaalimarkkinoinnissa ei ole välttämättömyys, vaikka se siltä saattaa tuntua.
”Edelleen on ehdokkaita, jotka pääsevät läpi ilman somea.”
Juttua muokattu 10.4. klo 14.26: Lisätty kuvatekstiin ehdokkaiden nimet ja puolueet.

”Edelleen on ehdokkaita, jotka pääsevät läpi ilman somea.”