• Koulujen kesälomien siirto jakaa mielipiteitä edelleen – ei saa kannatusta opetusalalta

    Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntokierros ehdotuksesta päättyy.
    Selvityksessä ehdotetaan myös kevätlomaa huhtikuun lopulle, jotta jo valmiiksi kuormittavasta kevätlukukaudesta ei tulisi liian pitkä. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.
    Selvityksessä ehdotetaan myös kevätlomaa huhtikuun lopulle, jotta jo valmiiksi kuormittavasta kevätlukukaudesta ei tulisi liian pitkä. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Koulutus
    3.7.202607:39
    STT

    Ehdotus koulujen kesäloman siirtämisestä kahdella viikolla eteenpäin jakaa mielipiteitä myös lausuntokierroksen perusteella. Opetusalalla ajatukseen suhtaudutaan pääosin kriittisesti, mutta työnantaja- ja elinkeinoelämän järjestöissä uudistuksessa nähdään mahdollisuuksia.

    Myös esimerkiksi työntekijöitä edustava Palvelualojen ammattiliitto PAM kannattaa kesälomien siirtoa. Liitto perustelee kantaansa selvityksillä, joiden mukaan kesälomien myöhentäminen pitkälle elokuuhun lisäisi matkailu- ja ravintola-alan työllisyyttä.

    ”Alan kannalta parasta olisi, että sesonki jatkuisi mahdollisimman pitkälle elokuuhun. Yritykset saisivat kotimaisten asiakasvirtojen lisäksi myös eurooppalaisten matkailijoiden mukanaan tuomat lisäeurot”, PAM katsoo lausunnossaan.

    Liiton mukaan kesäloman siirtämisen ei voida tutkimusnäytön perusteella olettaa heikentävän oppimistuloksia, jos opetuspäivien määrä säilyy ennallaan.

    Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntokierros ehdotuksesta päättyy perjantaina. Kyseessä on vasta selvitys asiasta, ei lakiluonnos.

    Riskejä kuormittumiselle

    Kriittisissä lausunnoissa nostetaan esille riskejä oppilaiden ja opettajien kuormittumiselle, vaikutuksia ylioppilaskokeisiin, yhteishakuun ja korkeakouluvalintoihin sekä laajoja käytännön seurauksia koko koulutusjärjestelmälle.

    Perusopetuksen päättyminen kaksi viikkoa nykyistä myöhemmin vaikuttaisi myös toisen asteen yhteishakuun, valintaprosessien aikatauluihin ja opintojen aloitukseen, useissa lausunnoissa arvioidaan.

    Opetushallitus esimerkiksi huomauttaa, että suurimmalla osalla lukioista ja peruskouluista on yhteisiä opettajia ja siksi lomien on tarkoituksenmukaista olla samaan aikaan.

    Ylioppilastutkintolautakunnan näkemyksen mukaan lukio-opetuksen aloittaminen elokuun puolivälissä muun muassa heikentää lukiolaisten mahdollisuuksia osallistua syksyn ylioppilastutkintoon ja voi pidentää ylioppilaaksi valmistumiseen kuluvaa aikaa.

    Uusi lomarytmitys?

    Selvityksessä ehdotetaan lisäksi kevätlomaa huhtikuun lopulle, jotta jo valmiiksi kuormittavasta kevätlukukaudesta ei tulisi uudistuksen myötä liian pitkä.

    Vientialan työnantajia edustava Teknologiateollisuus pitää hyvänä, että koko lukuvuoden rytmitystä tarkastellaan uudelleen, koska suomalainen lomarytmi poikkeaa sen mukaan keskeisistä eurooppalaisista kilpailijamaista.

    Suomen Yrittäjät olisi myös valmis siirtämään lomia niin, että elokuu olisi kokonaisuudessaan kesäkuukausi.

    ”Pidämme toimivimpana mallia, jossa kouluvuosi rytmittyisi viiteen suurin piirtein samanpituiseen jaksoon, joiden välissä olisi vähintään viikon mittaiset tauot syysloma, joululoma, talviloma ja kevätloma”, Yrittäjät ehdottaa.

    Yrittäjien mielestä kesälomien siirtäminen on siitä harvinainen rakenneuudistus, että se voidaan toteuttaa ilman merkittäviä julkisia kustannuksia.

    Luokanopettajat puolestaan kokevat, että ehdotusta perustellaan enemmän matkailu- ja elinkeinoelämän tarpeilla kuin lasten oppimisella, hyvinvoinnilla tai koulun toiminnalla.

    Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat ja Kuntaliitto arvioivat lausunnoissaan, että muistioluonnos voi toimia alustavana keskustelunavauksena. Se ei kuitenkaan niiden mielestä sisällä sellaisia perusteluja mallin hyödyistä, joiden pohjalta lainsäädäntömuutoksiin olisi perusteltua ryhtyä.

    Lisää aiheesta
    • Kesälomien alkamisajankohta puhuttaa keväisin ja jakaa suomalaisten mielipiteitä.

      Koulutus | MT-kysely: Koulujen kesälomien siirto jakaa suomalaiset

      Tilaajalle
    • Koululaiset pääsevät tänä vuonna kesälomalle 30. toukokuuta.

      Luonto | Olisi tympeää istua luokkahuoneessa, kun suvi on suloisin

    • MaRan ja PAMin kyselyn mukaan 57 prosenttia kansalaisista kannattaa lomien siirtämistä alkamaan juhannukselta ja päättymään elokuun lopussa.

      Perhe | Kesälomista tarvitaan vellomisen sijaan ratkaisu

    Artikkelin aiheet
    kesäloma
    koulu
    opetus
    lausuntokierros
    koulutusjärjestelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle