• Työelämään tutustuttiin etänä ympäri Suomen ‒ näillä maatilan nuorilla tulevaisuudenhaaveet siintävät jo mielessä

    Maailman suurimman etäTET-päivän tavoite on tarjota nuorille monipuolinen kuva työelämästä ympäri Suomen.
    Moision koulun yhdeksännen luokan oppilaat Matias Mikkola ja Fiona Niinistö seurasivat etäTET-lähetystä oppilaanohjauksen tunnilla.
    Moision koulun yhdeksännen luokan oppilaat Matias Mikkola ja Fiona Niinistö seurasivat etäTET-lähetystä oppilaanohjauksen tunnilla. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Koulutus
    25.11.202209:59
    Janica Pörhönen

    Vajaa kuusituhatta oppilasta on osallistunut tällä viikolla maailman suurimpaan etäTET-tapahtumaan ympäri Suomen. 8.- ja 9. luokkalaiset ja lukiolaiset ovat tutustuneet matkailu-, ravintola-, finanssi-, kemian ja energian sekä kaupan aloihin etäyhteyden välityksellä oppitunneillaan. EtäTET-jakso ei korvaa tavallista lähijaksoa työpaikalla vaan on yksi mahdollisuus sen rinnalla.

    ”Yrityksen edustajat kertoivat heille työtehtävistään ja urapoluistaan. EtäTET on mahdollistanut näkymän työelämään yhdenvertaisesti ympäri Suomen”, kertoo nuorten työelämäasiantuntija Riikka Ahonvala Talous ja nuoret TAT:sta.

    Ahonvala myöntää, että tänäkin vuonna ulkopuolelle jää toki yrityksiä esimerkiksi maaseudun ammattien suhteen.

    ”Jatkossa toivomme, että pystyisimme ottamaan entistä monipuolisemmin yrityksiä mukaan”, Ahonvala sanoo ja lisää, että tämänvuotisen etäTETin toimialat ovat TATin yhteistyökumppaneita.

    Moision koulussa Salossa tutustuttiin keskiviikkona 23.11. kaupan alaan. Yhdeksännen luokan oppitunnilla oli tekninen myyjä kertomassa työstään ja urapolustaan 45 minuutin ajan etäyhteyden välityksellä.

    Oppilaanohjaajan Timo Määtän mukaan tapahtuma palveli myös maatalousyrittäjiä, koska on tärkeää oppia tuntemaan yhteistyötoimijoita monelta eri alalta. Maatalousperheessä kasvanut Määttä on hiljattain ostanut puutarhatilan Paraisilta, jossa viljellään toistaiseksi vain omiin tarpeisiin hedelmäpuita, esimerkiksi persikkaa ja nektariinia.

    ”Maatilayrittäjyys on monialaista ja moniammatillista, ja viljelijäkin tarvitsee teknisiä välineitä esimerkiksi konekauppaa tehdessään. Kaikesta tiedosta on hyötyä. Olennaista on se, että osaa poimia olennaisen tiedon.”

    Lisää aiheesta
    • Aada Partanen osti Rautionhovin viime joulukuussa. Hän muutti sinne siskonsa kanssa tänä keväänä. Paikka sijaitsee Ruokolahdella Etelä-Karjalassa.

      Hevoset | 19-vuotias Aada Partanen osti ensiasunnokseen entisen majoitustilan ja aloitti talliyrittäjänä – ”Hevosalalla on hirmuisen hankala pärjätä, mutta koskaan ei voi onnistua, jos ei edes kokeile”

    • Sikalainvestoinnit ovat Suomessa olleet viime vuosina harvassa. Katia Isoaho kulkee vastavirtaan.

      Lihantuotanto | Nuori yrittäjä teki 1,5 miljoonan euron sikalainvestoinnin keskellä maatalouden kustannuskriisiä

    Moision koulun oppilaanohjaaja Timo Määttä sanoi etäTET-esityksen palvelleen myös maatalousyrittäjiä, koska yhteistyö eri toimijoiden kanssa on moniammatillista. Etualalla rehtori Jari Kuusisto, takana yhdeksäsluokkalaiset Matias Mikkola ja Fiona Niinistö.
    Moision koulun oppilaanohjaaja Timo Määttä sanoi etäTET-esityksen palvelleen myös maatalousyrittäjiä, koska yhteistyö eri toimijoiden kanssa on moniammatillista. Etualalla rehtori Jari Kuusisto, takana yhdeksäsluokkalaiset Matias Mikkola ja Fiona Niinistö. Kuva: Sanne Katainen

    Moision koulun yhdeksäsluokkalaiset Matias Mikkola ja Fiona Niinistö toteavat, ettei etäTET itsessään antanut heille uusia ideoita tulevaan työelämään, koska oppitunti oli lyhyt ja aihe oli rajattu teknisen myyjän ammattiin.

    Matias Mikkola ja Fiona Niinistö tekivät tänä syksynä TET-harjoittelun oman perheen tilalla. Mikkolan perheessä viljellään viljaa ja Niinistön perheellä on puutarhatila.

    “Tajusin TET-jakson aikana, kuinka paljon maatilalla riittää töitä viljelynkin lisäksi. On kuivurin siivoamista, ruohon leikkaamista, työkoneiden huoltoa, niiden pesemistä ja myös poltinpuiden tekemistä”, Mikkola sanoo.

    Matias Mikkola aikoo hakea lukioon. Hän ei kuitenkaan ole vielä varma, mikä ammatti sopisi hänelle parhaiten.

    ”Voisin pyrkiä esimerkiksi insinöörin ammattiin ja harjoittaa maataloutta sivutoimisesti”, Mikkola kaavailee.

    Fiona Niinistö pohtii vielä, hakeeko yläasteen jälkeen ammattikouluun vai lukioon.

    ”Työelämä tuntuu hieman monimutkaiselta, toivon saavani siitä vielä enemmän tietoa. Toisaalta tykkäsin olla TET-harjoittelussa puutarhamyymälässä. Pidin eniten fyysisestä työstä ja siitä, että sai olla ulkona eikä tarvinnut istua koneella”, Fiona Niinistö sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Maaseutua ei saa enää takaisin sellaisessa elinvoimassaan, kuin se joskus oli.

      Koulutus | Maaseudulta on pakko muuttaa yliopiston perässä – sen jälkeen tapahtuu monia asioita, jotka vaikuttavat paluuseen

    • Lakimies huomauttaa että lainsäädäntö määrittää sitä, millaisia työtehtäviä nuorille voi ylipäätään antaa. Jos ollaan vaikka maatilalla, aivan kaikkiin työtehtäviin tet-harjoittelija ei voi osallistua.

      Tiesitkö? Kunta ei korvaa kaikkia tet-harjoittelussa sattuneita vahinkoja

    • Sieviläiset yhdeksäsluokkalaiset Olivia Jokitalo ja Juliaana Pakkala tutustuivat viime viikolla toimitustyöhön Maaseudun Tulevaisuudessa. Kari Salonen

      Työelämä tuli tutuksi MT:n toimituksessa

    • Tamperelainen Liisa Huhta on työskennellyt lähes 13 vuotta lukion opinto-ohjaajana. Hän on myös kahden nuoren äiti.

      Ihmissuhteet | Lukion opinto-ohjaajan sohvalle istahtaa joka päivä väsynyt nuori kertomaan tarinaansa: ”Yläkouluikäisten ei todellakaan pitäisi tietää, mitä tekevät omalla tulevaisuudellaan”

    Artikkelin aiheet
    etäTET
    nuoret
    työelämä
    maatalous
    koulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle