• Trumpin valinta presidentiksi lisäsi pk-yrittäjien huolta tulevasta

    Trumpin voitto on vaikuttanut investointihaluihin kaikkein myönteisimmin nuorilla pk-yrittäjillä.
    Suomen Yrittäjien kyselyssä 65 prosenttia pk-yrittäjistä kertoo huolien lisääntyneen Trumpin valinnan myötä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Suomen Yrittäjien kyselyssä 65 prosenttia pk-yrittäjistä kertoo huolien lisääntyneen Trumpin valinnan myötä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Talous
    23.11.202412:30
    STT

    Suomalaisissa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä ollaan aiempaa huolestuneempia maailman kehityksestä Donald Trumpin voitettua Yhdysvaltain presidentinvaalit.

    Suomen Yrittäjien kyselyssä 65 prosenttia pk-yrittäjistä kertoo huolien lisääntyneen Trumpin valinnan myötä. Noin neljännes yrittäjistä taas sanoo, että Trumpin valinta ei lisännyt huolestuneisuutta maailman kehityksestä.

    Kyselyn perusteella Trumpin voitto ei ole juuri lisännyt pk-yritysten investointihalukkuutta. Vastaajista yhdeksän prosenttia sanoo Trumpin valinnan lisäävän investointihaluja. Sen sijaan kaksi kolmesta vastaajasta kertoo, että valinta ei lisää niitä.

    Trumpin voitto on vaikuttanut investointihaluihin kaikkein myönteisimmin nuorilla pk-yrittäjillä. Alle 36-vuotiaista vastaajista neljännes kertoo, että Trumpin voitto lisää investointihaluja.

    Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen näkee, että Trumpin kaavailemat tuontitullit EU-tuotteille syventäisivät Suomen talouden ongelmia. Hänen mukaansa Yhdysvallat on Suomen suurin vientimaa.

    ”On arvioitu, että kymmenen prosentin tuontitulli leikkaa vähintään prosenttiyksikön kasvustamme. Se olisi kova isku”, Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

    Tutkimusyhtiö Verianin toteuttamaan kyselyyn vastasi noin tuhat pk-yritysten edustajaa marraskuussa Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen. Tutkimustulosten luottamusväli on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Lisää aiheesta
    • Nuoren viljelijän tulotuen vaatimukset lieventyvät. Sen sijaan aloitustuen saamiseksi koulutus yhä tarvitaan. Arkistokuva

      Maatalousyrittäjät | Maatalousyrittäjäksi aiempaa helpommin – tukien edellytyksenä olevat koulutus- ja yrittäjätulovaatimukset lieventyvät

      Tilaajalle
    • Kaivuritöiden ohella nuori koneyrittäjä Vesperi Laino tekee mielellään myös traktorihommia, huolloista ja pienistä korjauksista lähtien.

      Koneet ja kulkuneuvot | Onko tässä Suomen nuorin koneurakoitsija? ”Onhan se mahtavaa omistaa oma kaivinkone”, 14-vuotias Vesperi toteaa

    • Hilkka Välläri on toiminut kukkakauppayrittäjänä jo noin 30 vuotta. Kauppa tunnetaan monitoimipaikkana, josta voi varata muun muassa myös matkan.

      Yritykset | 77-vuotiaalla Hilkalla ei ole aikaa eläköityä – ”Voisin myydä kaupan heti, jos löytyisi ostaja”

      Tilaajalle
    • Vesan Rakennus laatoittaa kylpyhuonetta. Edessä Asko Raatevaara ja taustalla Vesa Rajavuori.

      Talous | Kotitalousvähennyksen leikkaus näkyy jo perheiden viikkosiivousten perumisina – tämä nisäkäs on rakennusyrityksen yllättävä työllistäjä

      Tilaajalle
    • Matti Sallinen kuvattuna kauppa-autoineen syyskuussa 2020.

      Yritykset | Yrittäjät: ”Yllätys se oli ehdottomasti” ‒ 86-vuotias kauppa-autoilija Matti sai kutsun Linnan juhliin

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    pk-yrittäjät
    Suomen Yrittäjät
    Yhdysvaltain presidentinvaalit
    investointihalu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle