• Puolustusministeri Kaikkosen testamentti seuraavalle hallitukselle: ”Ukrainan pitkäjänteistä tukemista jatkettava”

    Väistyvä puolustusministeri kertoo panneensa vireille Suomen 17. aseapupaketin Ukrainaan. Ukrainan tehtävä venäläisten poisajamisessa ei ole helppo.
    Väistyvä puolustusministeri Kaikkonen uskoo, että hallitus syntyy lähiaikoina.
    Väistyvä puolustusministeri Kaikkonen uskoo, että hallitus syntyy lähiaikoina. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Politiikka
    13.6.202318:00
    Joonas Immonen

    Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan Ukrainan vastahyökkäys näkyy taistelutoimien vahvistumisena eri kohdissa rintamaa. Tilannetta myös Suomessa seurataan tarkasti.

    Kaikkosen mukaan Ukrainan tehtävä ei ole yksinkertainen.

    ”Venäjällä on ollut aikaa tehdä linnoitustyötä ja valmistautua Ukrainan tulemiseen. Siksi venäläisten häätäminen ei ole helppo tehtävä”, Kaikkonen sanoo ja jatkaa toteamalla, että sodan vanha oppi on, että hyökkääminen kuluttaa enemmän kuin puolustaminen.

    Puolustusministeri sanoo, että Ukrainan vastahyökkäykseen on julkisessa keskustelussa ladattu paljon odotuksia. Hän toteaa, että Ukraina on ison haasteen edessä ajaakseen maahan tunkeutuneet venäläiset ulos.

    Kaikkonen korostaa, että paras tapa auttaa Ukrainaa on kansainvälisesti koordinoitu aseapu.

    Vielä ministerikautensa loppuun Kaikkonen on pakannut laukkunsa kahteen tärkeään kokoukseen: Yhdysvaltojen ja Ukrainan puolustusministerien johtamaan Ramstein-kokoonpanon kokoukseen ja myöhemmin Naton puolustusministerikokoukseen, jossa Suomi on ensimmäistä kertaa täysjäsen.

    Kaikkosen mukaan viimeisimmät tiedot Ukrainan taistelutilanteesta ja aseavun tarpeesta Suomi saa viimeistään Ramstein-kokouksen yhteydessä.

    Nyt Kaikkonen sanoo MT:lle, että 17. aseapupaketti on laitettu valmisteluun.

    Suomi ei ole avannut puolustusmateriaalipakettien sisältöä julkisuuteen kuin tarvittavilta osin. Kaikkonen sanoo, että viime paketissa lähetettiin erityisesti ilmatorjunta-aseistusta ja tarve sille Ukrainassa on edelleen suuri.

    Nyt Kaikkonen sanoo MT:lle, että 17. aseapupaketti on laitettu valmisteluun.

    ”Suomi on tähän mennessä tukenut Ukrainaa yhteensä noin 1,1 miljardilla eurolla. Näyttää siltä, että päätökset uudesta paketista menevät seuraavalle hallitukselle”, Kaikkonen arvelee.

    Hallitusneuvottelut näyttävät kääntyneen loppusuoralleen Säätytalolla ja hallituksenmuodostaja Petteri Orpo (kok.) on arvioinut, että juhannukseen mennessä ohjelma on valmis.

    Kaikkosen testamentti tulevalle hallitukselle on pitää Suomi turvassa ja jatkaa Ukrainan pitkäjänteistä tukemista. Hän sanoo pitävänsä puhelimensa auki, jos seuraaja haluaa tukea omaan urakkaansa.

    ”Uskon kyllä, että äkkikäännöksiä ei ole luvassa. Tietenkin odotan, että mitä hallitusohjelmaan näiltä osin on kirjattu. Toivottavaa myös on, että Suomen linja ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pysyy vakaana”, Kaikkonen toivoo.

    Mennyt hallituskausi jää kirjoihin puolustuspolitiikan saralla erityisesti isoista investointipäätöksistä ja Suomen Nato-jäsenyydestä. Kaikkosen mukaan muut saavat arvioida työn lopputuloksia. Tekemistä on hänen mukaansa riittänyt.

    ”F-35-hävittäjäinvestointi, merivoimien uudet laivat, sekä Ukrainan sota ja päätös hakea Nato-jäsenyyttä. Siihen olen tyytyväinen, että näitä isoja hankkeita on saatu vietyä maaliinkin saakka.”

    Lisää aiheesta
    • Tuusulassa Hyökkälän yläasteella kertyi tulevan kansanedustajan ja ministerin salkkuun tärkeää perustaa tulevaisuutta varten. Kiinnostus yhteiskuntaa kohtaan alkoi heräilemään tuolloin. Siitä todistuksessa seisoo komeasti kymppi.

      Yhteiskunta | Puolustusministeriksi päätynyt Antti Kaikkonen: ”Kukaan ei ole koskaan kysynyt peruskoulun todistusta”

    • Hankinnan kokonaisarvo on lähes 208 miljoonaa euroa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Politiikka | Puolustusvoimat hankkii Patrialta 91 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa – yli 200 miljoonan euron tilaus sisältää varauksen 70 ajoneuvon lisätilaukselle

    • Leopard 2R -vaunuissa ei ole konekiväärin lisäksi tykkiaseistusta. Vaunujen tehtävä on raivata uria etulinjassa pääjoukolle.

      Ulkomaat | Mediat: Suomen lähettämiä Leopard -vaunuja tuhottu Ukrainassa – Pekka Toveri ei usko vaunujen tuhoutuneen

    Artikkelin aiheet
    Antti Kaikkonen
    ukrainan tuki
    Nato
    aseapu
    suomen puolustuspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa