• Puolustusministeriksi päätynyt Antti Kaikkonen: ”Kukaan ei ole koskaan kysynyt peruskoulun todistusta”

    Häpeämistä Antti Kaikkosen todistuksessa ei ole. Lisäksi peruskoulusta jäi käteen paljon muutakin.
    Tuusulassa Hyökkälän yläasteella kertyi tulevan kansanedustajan ja ministerin salkkuun tärkeää perustaa tulevaisuutta varten. Kiinnostus yhteiskuntaa kohtaan alkoi heräilemään tuolloin. Siitä todistuksessa seisoo komeasti kymppi.
    Tuusulassa Hyökkälän yläasteella kertyi tulevan kansanedustajan ja ministerin salkkuun tärkeää perustaa tulevaisuutta varten. Kiinnostus yhteiskuntaa kohtaan alkoi heräilemään tuolloin. Siitä todistuksessa seisoo komeasti kymppi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Yhteiskunta
    3.6.202314:30
    Stina Haaso

    Kun Antti Kaikkosta (kesk.) pyydettiin mukaan peruskoulun päättötodistuksen merkitystä pohtivaan juttukokonaisuuteen, kansanedustaja epäili alkuun, ettei todistusta löydy, mutta:

    ”Se löytyi sittenkin vanhempieni jostain pölyttyneistä arkistoista. En ole itse nähnyt sitä varmaan sen jälkeen, kun olen sen saanut.”

    ”Kukaan ei ole kysynyt sitä sen koomin. Lukion päästötodistusta on joskus kysytty.”

    Kaikkonen on suorittanut peruskoulun Tuusulassa, Hyökkälän yläasteella. Päästötodistus on vuodelta 1989. Millainen todistus sitten oli?

    ”Vilkaisin sitä äsken. Kyllä se on aivan kelpo todistus. 9,0 näytti olevan keskiarvo. Ihan hyvä paperi se näin jälkikäteen arvioiden on ollut. Yhdeksikköä siellä enimmäkseen näytti olleen.”

    Tarkemmin tutkittuna todistuksesta löytyy kaksi kiintoisaa asiaa.

    ”Yhteiskuntaoppi näyttää olleen peräti kymppi. Kiinnostukseni yhteisiä asioita ja politiikkaa kohtaan alkoi tosiaan noihin aikoihin heräillä. Toinen kymppi irtosi konekirjoituksesta, joka oli valinnainen kurssi. Opettelin kymmensormijärjestelmän. Nopealle kirjoitustaidolle onkin sittemmin ollut käyttöä.”

    Kolmas kymppi todistuksessa on kemiasta. Tyydyttävästi Antti menestyi biologiassa, fysiikassa ja ruotsissa, joista todistuksessa on kahdeksikot.

    Antti Kaikkosen vanhempien arkistoista löytyi sympaattinen rippikuva.
    Antti Kaikkosen vanhempien arkistoista löytyi sympaattinen rippikuva.  

    Kun Kaikkonen muistelee peruskouluaikojaan, mieleen tulee positiivisia asioita. Käteen on jäänyt muutakin kuin todistus.

    ”Jotkut hyvät kaverisuhteetkin ovat säilyneet noista ajoista lähtien. Se on hieno juttu.”

    ”Ei se todistus varmasti loppuelämää ihmisillä ratkaise. Toki siinä kohtaa piti lukioon päästä, ja sillä pääsi naapurikaupunkiin Keravalle, katsomaan suuren maailman valoja.”

    Maksuton peruskoulu antaa Kaikkosen mielestä jokaiselle suomalaiselle nuorelle hyvän perustan, jonka pohjalle rakentaa tulevaisuutta.

    ”Suomalainen opetus on mielestäni varsin laadukasta ja opettajat hyviä. Se on melkoinen vahvuus Suomelle, josta kannattaa pitää kiinni jatkossakin.”

    Kun tuleva hallitus pohtii säästökohteita, Kaikkonen näkee kouluissa vain yhden pienen säästöjä tuovan kohdan.

    ”Ikäluokat pienenevät. Koulutettavia ei ole niin paljoa. Se tuo jotain säästömahdollisuutta. Itse koulutuksen laadusta ei pitäisi tinkiä. Jos jollain pärjäämme niin sillä, että meillä on Suomessa koulutusta ja osaamista. Peruskoulu luo sille ensimmäisen pohjan. Lukeminen, kirjoittaminen, laskeminen on perustaitoja. Valitettavasti osalla on näissä ongelmansa.”

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle