• Öisin hallaa voi olla etelää myöten – loppuviikolla taas lämpenevää

    Pohjoisesta on päässyt virtaamaan kylmää ilmaa koko maahan, erityisesti tämä tuntuu yölämpötiloissa, hallaa voi vielä ensi yönä olla jopa etelää myöten.
    Lämpö palaa keskiviikkona.
    Lämpö palaa keskiviikkona. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    21.5.202407:15
    Eetu Rimo ja Mikko Laine

    Kylmän ilmamassan myötä vielä tuleva yö on kylmä koko maassa. Lapissa on yöpakkasta, maan keski- ja pohjoisosassa on yleisesti hallaa. Etelässä hallaa on lähinnä hallanarimmilla paikoilla, eli aukeilla paikoilla ja laaksoissa.

    Keskiviikkona Suomeen pääsee jälleen virtaamaan lämpimämpää ilmaa ja yötkin lämpenevät, torstaiyönä hallaa on enää maan pohjoisosassa.

    Korkeapaine pysyttelee sitkeästi Suomen yllä, joten sää jatkuu poutaisena.
    Korkeapaine pysyttelee sitkeästi Suomen yllä, joten sää jatkuu poutaisena. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Korkeapaine pysyttelee sitkeästi Suomen yllä, joten sää jatkuu poutaisena.

    Loppuviikolla ennusteessa on viitteitä siitä että Suomeen pääsisi virtaamaan hieman kosteampaa ilmaa ja ilmakehän olosuhteet ovat silloin myös otollisemmat kuurojen syntymiselle. Ennuste on kuitenkin näiden suhteen vielä kovin epävarma, joten loppuviikon sademääräennusteet ovat vielä varsin vaihtelevia.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Maastopalovaroitus on voimassa suuressa osassa maata ja maastopalojen vaara on erittäin suuri.

      Sää | Kuivuus lisää maastopalojen riskiä – pelastuslaitokset sammuttivat useita maastopaloja viikonloppuna

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    halla
    sää
    ilmasto
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita