• Yle: Kuhmolainen yrittäjä sai huhkia ihan tosissaan, kun Nato-sotilaat tilasivat sata pizzaa

    Matti Huotarin mukaan sotilaiden harjoituksista on hyötyä Kuhmolle, sillä sotilaat käyvät asioimassa kaupungin keskustassa.
    Kuvituskuva.
    Kuvituskuva. Kuva: Katja Lamminen
    Uutiset|Ruoka
    18.6.202620:39
    Jukka Koivula

    Kuhmon Kotipizza sai toukokuussa erikoisen tilauksen, kun kansainvälisessä sotaharjoituksessa Kuhmossa Vuosangan ampuma-alueella harjoitelleet puolalaiset sotilaat tilasivat noin sata pizzaa. Asiasta uutisoi Yle.

    Sotilaat hakivat pizzatilauksen pienellä lava-autolla, kertoo Kuhmon Kotipizzan yrittäjä Matti Huotari. Hänen mukaansa sotilaat olivat puolalaisia.

    ”Kaverit olivat sitoneet pizzoja kiinni liinalla lavan päälle”, Huotari kertoo.

    Sotilaat tekivät soittamalla kaksi tilausta: ensimmäinen isompi tilaus oli aamupäivällä ja toinen tilaus tehtiin iltapäivällä.

    Huotari arvioi, että päivän aikana puolalaissotilaat tilasivat yhteensä noin sata pizzaa. Tilaukset tekivät ravintolan keittiöstä kiireisen.

    ”Totta kai mietimme, että mikä juttu tämä on.”

    Matti Huotari

    ”Totta kai mietimme, että mikä juttu tämä on. Teimme vähän selvitystyötä. Kun tilaus tuli, mietimme, että voiko tämä olla todellista? Hoksasimme, että kyllä tämä ihan oikea tilaus on.”

    Puolalaissotilaiden tilaus sisälsi erilaisia pitsoja. Yrittäjä muistelee, että mukana oli esimerkiksi lihaisia pitsoja sekä Monster-pitsoja, joiden päällä on taikinatankoja.

    ”Vähän ruokaisampia (pizzoja) taisi olla enimmäkseen.”

    Hän arvioi kyseisen tilauksen olleen suurin tilaus, joka Kuhmon Kotipizzaan on tehty, vaikka välillä pitseriaan tulee suuria tilauksia yrityksiltä ja yhdistyksiltä.

    Huotarin mukaan sotilaiden harjoituksista on hyötyä Kuhmolle, sillä sotilaat käyvät asioimassa kaupungin keskustassa.

    Toukokuussa Kainuun prikaati johti taisteluharjoituksia Kuhmossa sekä Kajaanissa. Harjoituksiin osallistui yhteensä 4 500 sotilasta Suomesta, Isosta-Britanniasta, Yhdysvalloista, Italiasta, Unkarista, Ranskasta ja Puolasta.

    Yle: Nato-sotilaiden pitsatilaus yllätti yrittäjän Kuhmossa – sata lihaista pitsaa ja ”monsteria” päätyi lava-auton kyytiin

    Lisää aiheesta
    • Fizza-automaatteja on eri puolilla Suomea runsaat 40 kappaletta. Asiointi siinä on nopeaa.

      Ruoka | Tältä maistuu pizza, jonka ihminen leipoo, mutta robotti paistaa vaikka aamuyöllä puiston nurkalla

    • Puolitetun pizzan voi tarjota näinkin.

      Ravintolat | Söin täällä: Soma talo risteyksessä pitää sisällään siistin pizzerian

    • Pizza voi olla nopea arkivälipala tai hifistelyä, jossa taikinaa kohotetaan päivätolkulla.

      Ruoka | Pizza voi olla roiskeläppä tai artesaaniversio, mutta onko se jo perinneruokaa?

      Tilaajalle
    • Tehovalvontaan otettiin tarkoituksella pitserioita, kebabravintoloita sekä kiinalaisia ravintoloita. Kuvituskuva.

      Ravintolat | Pitseriat ja kebabravintolat syynättiin – 11 miljoonaa euroa maksamattomia veroja: ”Ulkomaalaisomisteisissa yhtiöissä yleisempää”

    Artikkelin aiheet
    Kuhmo
    Kotipizza
    Nato
    sotaharjoitus
    pizza
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle