• Ehdokkaat ovat Yhdysvalloissa aivan tasoissa – katsetta kannattaa nyt kohdistaa myös kongressivaaleihin

    Suuret muutokset yhdysvaltojen politiikkaan vaativat presidentin päätöksille tukea myös kongressista. Edustajainhuoneen vaaleista on tulossa yhtä tiukat kuin presidenttikisastakin.
    Tilaajalle
    Donald Trump on NBC:n kyselyssä kirinyt Kamala Harrisin johtoa kiinni. Kyselyjen välillä on kuitenkin pientä hajontaa, ja erot ovat häviävän pieniä.
    Donald Trump on NBC:n kyselyssä kirinyt Kamala Harrisin johtoa kiinni. Kyselyjen välillä on kuitenkin pientä hajontaa, ja erot ovat häviävän pieniä. Kuva: Gage Skidmore / Flickr (CC BY-SA 2.0)
    Uutiset|Ulkomaat
    15.10.202419:00
    Hermanni Härkönen

    Yhdysvaltojen huipputiukoiksi povatut vaalit ovat kyselytulosten mukaan kiristymässä entisestään. Viimeisimmissä kyselyissä Donald Trump (R) vaikuttaa saavuttaneen Kamala Harrisin (D) aiempaa hienoista johtoa, ja ehdokkaat ovat nyt käytännössä tasoissa.

    NBC:n sunnuntaina julkaisemassa kyselyssä Trump ja Harris olivat koko maassa tasoissa, kun vielä kuukausi sitten Harris johti viidellä prosenttiyksiköllä. Kyselytuloksia kasaavaan 538-palvelun mukaan Harris olisi edelleen 2,4 prosenttiyksikön johdossa, mutta ero olisi kaventumassa.

    Suomalaiset Yhdysvaltojen politiikan asiantuntijat toppuuttelevat johtopäätösten vetämistä pienistä muutoksista.

    ”Itse korostaisin sitä, että näissä gallupeissa on sellainen kolmen prosenttiyksikön virhemarginaali. Tulokset ovat olleet koko ajan sen marginaalin sisällä sen jälkeen, kun tilanne tasaantui tällaiseksi ääritasaiseksi taisteluksi”, sanoo ulkopoliittisen instituutin Yhdysvaltojen tutkija Maria Lindén.

    Hän kuitenkin pitää Harrisin kannatuksen tasoittumista sinänsä mahdollisena ilmiönä.

    ”Se, että Joe Biden vaihtui Harrisiin aiheutti innostuksen ja ilmiön, joka näkyi kannatuksen nousuna”, Lindén huomauttaa.

    ”Sitten kannatuksen nousu pysähtyi ja se jäi tälle tasolle, jossa se on nyt ollut. Nyt on odotettu, että tuleeko siinä vielä uusi käänne, että se kääntyisi vielä laskuun, mutta ei sellaisesta minun mielestäni ainakaan vielä ole merkkejä”, hän sanoo.

    Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Mikko Saikku on asiasta samoilla linjoilla.

    ”Tällä hetkellä näyttää, että tilanne on hämmentävänkin tasainen. Virhemarginaalit ovat semmoiset, että näistä pienistä muutoksista ei kannata liikaa lukea”, Saikku sanoo.

    ”Vaaleihin on muutama viikko aikaa. Nyt sitten odotellaan sitä lokakuun yllätystä, josko sellainen sitten tulisi.”

    Lokakuun yllätyksellä tarkoitetaan Yhdysvalloissa viime hetkellä ennen vaaleja syntyvää, yleensä mediaskandaalia, joka voisi vielä muuttaa vaalien tulosta.

    ”Vaaleihin on muutama viikko aikaa. Nyt sitten odotellaan sitä lokakuun yllätystä, josko sellainen sitten tulisi.” Mikko Saikku

    Vaalit ratkaisevissa vaa’ankieliosavaltioissa tilanne on niin ikään hyvin tasainen. 538-palvelun mukaan Harris johtaa neljässä, ja Trump kolmessa seitsemästä epävarmasta osavaltiosta. Ero on suurimmillaan Arizonassa, jossa Trump johtaa 1,5 prosenttiyksiköllä, eli edelleen reilusti virhemarginaalia pienemmillä luvuilla.

    Real clear polling -sivuston mukaan Trump olisi johdossa jo kuudessa seitsemästä osavaltiosta. Erot ovat alle prosenttiyksikön luokkaa.

    Aiemmissa vaaleissa kyselyt ovat aliarvioineet nimenomaan Trumpin kannatusta. Tätä on perusteltu esimerkiksi sillä, etteivät Trumpin kannattajat kehtaisi myöntää äänestävänsä häntä.

    Kyselymalleja on yritetty viimeisimpien kaksien vaalien jälkeen korjailla, mutta niiden osuvuus selviää tarkalleen vasta vaaliyönä.

    Lindén uskoo, että kantansa salaavien Trumpin äänestäjien joukko olisi aiempaa pienempi, nyt kun Trump ei ole enää ulkopuolinen ehdokas, vaan hyvin tunnettu entinen presidentti.

    Hänen mukaansa kyselyt eivät aiemminkaan olleet niin väärässä kuin väitetään.

    ”Kyllä ne mittaukset koko ajan osoittivat, että Trumpin voitto on mahdollinen, vaikka Hillary Clintonin voitto olikin todennäköisempi. Joskus käy se epätodennäköisempikin vaihtoehto.”

    ”Sen maan hallitseminen on hyvin vaikeaa, vaikka voittaisikin molemmat huoneet.” Maria Lindén

    Samaan aikaan presidentinvaalien kanssa käydään myös kongressivaalit, joissa valitaan edustajainhuoneen kaikki edustajat ja noin kolmasosa senaattoreista.

    Vaalit ovat sinänsä toisistaan erilliset, mutta kongressin kokoonpanolla on presidentille merkitystä.

    ”Presidentin valtaoikeudet ovat tietysti laajat, mutta kyllä kaikki kunnianhimoisemmat lakiuudistukset vaativat kongressin hyväksynnän”, Mikko Saikku kerto.

    Useiden ennusteiden mukaan republikaanit ovat voittamassa enemmistön senaattiin, ja ehkä säilyttämässä enemmistönsä myös edustajainhuoneessa. Jälkimmäisistä vaaleista on kuitenkin myös tulossa huomattavan tiukat.

    Lindénin mukaan samaan aikaan koko maassa järjestettävät edustajainhuoneen vaalit noudattelevat senaatinvaaleja useammin presidentinvaalin tulosta.

    ”Puolueet ovat kuitenkin myös sisäisesti hajaantuneita. Vaikka jompikumpi puolueista saisi enemmistön, se on viime aikoina ollut todella tiukka enemmistö, jolloin yksittäisten kongressiedustajien valta kasvaa”, Lindén sanoo.

    ”Sen maan hallitseminen on hyvin vaikeaa, vaikka voittaisikin molemmat huoneet.”

    Vaalit käydään Yhdysvalloissa 5. marraskuuta.

    Lisää aiheesta
    • Leena-Kaisa Mikkola on jo ehtinyt tavata supervallan väistyvän johtajan, presidentti Joe Bidenin Valkoisessa talossa Washingtonissa.

      Ulkomaat | Suurlähettiläs Yhdysvaltojen repivästä vaalitaistelusta: Keskusteluissa katse kääntyy monesti sisäänpäin, oman maan asioihin

    • Valkoisen talon ympärille on rakennettu ylimääräiset aidat turvatoimien takia vaalien lähestyessä.

      Politiikka | Amerikkalaiset välittävät Ukrainan sodasta vain yhden syyn takia ‒ eikä se liity Ukrainaan tai edes Eurooppaan

      Tilaajalle
    • Politiikka | Vaalien loppukiri alkaa viimein Yhdysvalloissa – voittajan kanssa on vain tultava toimeen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle