• Suurlähettiläs Yhdysvaltojen repivästä vaalitaistelusta: Keskusteluissa katse kääntyy monesti sisäänpäin, oman maan asioihin

    Leena-Kaisa Mikkola aloitti Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläänä syyskuun alussa.
    Leena-Kaisa Mikkola on jo ehtinyt tavata supervallan väistyvän johtajan, presidentti Joe Bidenin Valkoisessa talossa Washingtonissa.
    Leena-Kaisa Mikkola on jo ehtinyt tavata supervallan väistyvän johtajan, presidentti Joe Bidenin Valkoisessa talossa Washingtonissa. Kuva: White House
    Uutiset|Ulkomaat
    14.10.202406:03
    Mikko Soini

    ”Suurvaltakilpailu on tietysti totta, ja Suomen kaltaisen maan on hyvä ymmärtää, missä mennään.”

    Näin sanoo Leena-Kaisa Mikkola, joka on työskennellyt Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläänä nyt reilun kuukauden ajan.

    Mikkolalla on perspektiiviä asiaan, sillä ennen nykyistä pestiä hän toimi suurlähettiläänä Pekingissä Kiinassa. Kahden suurimman suurvallan keskinäiset suhteet ovat olleet jo pitkään vähintäänkin jännitteiset. Nyt Mikkola katselee isoa kisaa Yhdysvaltojen pääkaupungista.

    ”Suuresta maasta on varmaankin helpompi hypätä toiseen suureen. Tietynlainen pelikenttä on jo hallussa, Mikkola pohtii.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Vaalien loppukiri alkaa viimein Yhdysvalloissa – voittajan kanssa on vain tultava toimeen

    Suurlähettilään pöydällä päällimmäisenä ovat kuukauden ajan olleet niin oman toimiston haltuunotto, tapaamiset USA:n hallinnon ja ulkomaisten diplomaattien kanssa kuin myös tulevien presidentinvaalien aktiivinen seuranta.

    Etenkin Donald Trumpin ja hänen varapresidenttiehdokkaan J.D.Vancen linjauksia seurataan koko maailmassa tarkasti – ja ehkä jopa pienen jännityksen ja hämmennyksen vallassa.

    Onko Yhdysvallat lipumassa kauemmaksi Natosta ja Ukrainan puolustamisesta? Mikä on Yhdysvaltojen suhtautuminen Eurooppaan, mikäli Trump valitaan? Entä Nato-maihin, jotka eivät käytä puolustusmenoihinsa sovittuja summia?

    ”Vaalikeskusteluissa monissa maissa katse kääntyy usein sisäänpäin, oman maan asioihin”, Mikkola rauhoittelee vaalikeskustelujen tulkintoja.

    ”Yhdysvalloissa on mielestäni paljon syvällistä ymmärrystä Euroopan liittolaisuussuhteen merkityksestä ja Ukrainan tilanteesta. On silti selvä, että osa äänestäjistä USA:ssa kysyy esimerkiksi sitä, mitä he saavat Ukrainan tukemisesta.”

    Leena-Kaisa Mikkola kuvattuna suurlähetystön edustalla Washingtonissa.
    Leena-Kaisa Mikkola kuvattuna suurlähetystön edustalla Washingtonissa. Kuva: Elisa Seppänen/Suomen Washingtonin-suurlähetystö.

    Yhdysvaltojen presidentinvaalien läheisyys on näkynyt dramaattisin tavoin. Donald Trump on yritetty murhata, ehkä useastikin, ja nykyinen presidentti Joe Biden on joutunut luopumaan ehdokkuudestaan oman puolueen painostuksen tuloksena. Muun muassa.

    ”Yhdysvallat on laaja maa, kompleksinenkin, jossa polarisoituminen on Suomeen verrattuna isompaa. Kävin kuitenkin mielenkiintoiset keskustelut parin kongressiedustajan kanssa ja he kyllä vakuuttivat, että monissa arjen asioissa yhteistyö edelleen toimii”, Leena-Kaisa Mikkola miettii.

    ”Suomella on maailmalla hyvä maine, samoin maakuva. Olen huomannut sen aikaisemminkin, mutta erityisesti täällä. Ehkä myös Nato-jäsenyys on edelleen parantanut Suomen maakuvaa Yhdysvalloissa.” Leena-Kaisa Mikkola

    Lisää aiheesta
    • Kun Mikko Hautalalta tivataan Yhdysvalloissa, missä pieni Suomi oikein näkyy, suurlähettiläs vastaa: käyttekö koskaan vessassa, niistättekö koskaan nenää ja käytättekö koskaan Googlea?

      Maatalous | Prisman maitohyllyn ja ABC:n raastepöydän veroisia et löydä Yhdysvalloista mistään, Washingtonin suurlähettiläs Mikko Hautala ylistää

    Yhdysvallat oli viime vuonna Suomen suurin vientimarkkina. Jättimäisille markkinoille meni risteilyalusluovutuksen vanavedessä reilun 11 prosentin osuus tavaroiden kokonaisviennistä. Toiseksi suurin vientimarkkina löytyi Ruotsista, kolmanneksi isoin Saksasta.

    Suomelle saattaa tulevaisuudessa löytyä vientimarkkinoita Yhdysvalloista paitsi risteilyaluksista myös jäänmurtajapuolella. Heinäkuussa presidentti Alexander Stubb, Biden ja Kanadan pääministeri Justin Trudeau antoivat jäänmurtajayhteistyötä koskevan julkilausuman. Siinä maat sitoutuivat syventämään yhteistyötään huippuluokan jäänmurtajien rakentamisessa. Kokonaisuudelle annettiin nimi Ice Pact.

    ”Tällä hetkellä kolmen maan kesken laaditaan toimeenpanosuunnitelmaa siitä, mitä tämä yhteistyöhön tähtäävä julistus käytännössä pitää sisällään. On yhteinen intressi edistää arktisen alueen turvallisuutta ja meillä myös elinkeinoelämän mahdollisuuksia. Jäänmurtajaosaamisessa Suomi on maailman huippu, ja tätäkin asiaa tuomme Washingtonissa aina esiin”, suurlähettiläs Mikkola kertoo.

    Yhdysvaltojen ja Kanadan kiinnostus jäämurtajiin on ymmärrettävästi kasvanut sitä mukaa, mitä enemmän Kiina ja Venäjä kiinnostuneet pohjoisesta napa-alueesta. Ice Pactista voisi parhaimmillaan muovautua kotimaiselle meriteollisuudelle merkittävä uusi avaus.

    ”Se on strateginen, se on poliittinen ja taloudellinen julistus. Se on ensimmäinen askel, jossa rakennamme yhdessä Pohjois-Amerikan liittolaistemme kanssa vahvan konsortion ja kumppanuuden kohti jäänmurtajayhteistyötä”, presidentti Stubb kuvaili kesällä.

    Valkoinen talo puolestaan viittasi tiedotteessaan yhteistyön yhden osan olevan kutsu liittolaisille ja kumppaneille ostaa jäänmurtajia, jotka on rakennettu joko Yhdysvalloissa, Kanadassa tai Suomessa.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Ranskan ja Saksan kriisit vaarantavat EU:n toimintakyvyn pahimmalla mahdollisella hetkellä

    Kaustisella syntynyt, Halsualla asunut ja Kokkolan Kiviniityn koulun käynyt viihtyy vapaa-aikana kesäisin Vetelissä.

    Kaikki ruokapöytäkeskustelut eivät Keski-Pohjanmaalla sivua ulkopolitiikkaa, maailmanpolitiikkaa tai ajankohtaisia tapahtumia.

    ”Ei, ei. On sitä maailmassa muutakin puhuttavaa”, Leena-Kaisa Mikkola naurahtaa ja saa kommentin kuulostamaan siltä, että Vetelissä todella pääsee irti työarjesta.

    Yhdysvaltain-suurlähettilään ei tarvitse vapaa-ajallaan välttämättä murehtia aivan kaikkea, sillä Suomella on vahva pohja, mistä ponnistaa.

    ”Suomella on maailmalla hyvä maine, samoin maakuva. Olen huomannut sen aikaisemminkin, mutta erityisesti täällä. Ehkä myös Nato-jäsenyys on edelleen parantanut Suomen maakuvaa Yhdysvalloissa.”

    Lisää aiheesta
    • Suomen uusi EU-suurlähettiläs Jori Arvonen sai EU-oppinsa Turun yliopistossa professori Esko Antolalta. Vaikka Arvosta voi pitää EU-konkarina, hän on asunut Brysselissä lyhyesti vain kerran ennen lähettiläspestiään.

      Politiikka | Suomen uusi EU-lähettiläs povaa vaikeata vääntöä maatalouspolitiikasta: ”Se on todella kinkkinen ongelma unionille”

      Tilaajalle
    • Antti Helanterän ensimmäinen julkaistu tutkimus käsitteli Venäjän elintarvikemarkkinoita. Venäjä on investoinut maatalouteen viime vuosina ja parantanut ruuan omavaraisuutta.

      Politiikka | Venäjä muuttuu nyt aivan eri maaksi Suomen selän takana, arvioi Moskovasta palannut suurlähettiläs

      Tilaajalle
    • Kirjassaan Hannu Himanen katsoo presidentin valtaoikeuksien käytännössä vahvistuneen presidentti Sauli Niinistön toimikausien aikana, vaikka muutoksia lakiin ei ole tehty.

      Politiikka | Moskovan ex-suurlähettiläs muuttaisi presidentin aseman edustukselliseksi – hallitus vastaisi koko ulko- ja turvallisuuspolitiikasta

    • New York Timesin mukaan Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala on pyrkinyt vakuuttamaan Donald Trumpin Suomen arvosta uutena Naton jäsenmaana. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Politiikka | New York Times: Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala on ottanut yhteyttä Donald Trumpiin − pyrki vakuuttamaan ex-presidentin Suomen arvosta Natossa

    • Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala tiesi jo varhain haluavansa diplomaatiksi. Hän sai kymmenvuotiaana joululahjaksi karttakirjan ”Meidän maapallo”, josta seinäjokinen opetteli ulkoa kaikkien pääkaupunkien nimet.

      Ulkomaat | Presidentinvaaleissa nähdään Venäjän vaalivaikuttamista, arvioi Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala

    Artikkelin aiheet
    Leena-Kaisa Mikkola
    yhdysvallat
    presidentinvaalit
    suurlähettiläs
    Ice Pact
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria