• Vuorotteluvapaan suosio kasvoi ennen lakkauttamista – suurta ryntäystä vapaalle ei kuitenkaan tullut

    Keskiviikko on ollut viimeinen päivä, jolloin vuorotteluvapaalle voi vielä jäädä.
    Vuorotteluvapaajärjestelmän lakkauttaminen on näkynyt nousuna vuorotteluvapaan käytössä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Olivia Ranta.
    Vuorotteluvapaajärjestelmän lakkauttaminen on näkynyt nousuna vuorotteluvapaan käytössä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Olivia Ranta.  
    Uutiset|Talous
    31.7.202417:27
    STT–

    Vuorotteluvapaajärjestelmän lakkauttaminen on näkynyt nousuna vuorotteluvapaan käytössä. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tutkimusjohtaja Heikki Räisänen sanoo STT:lle, että vuorotteluvapaan käytössä loppuvaiheessa näkynyt nousu jäi kuitenkin pieneksi.

    Keskiviikko on ollut viimeinen päivä, jolloin vuorotteluvapaalle voi vielä jäädä. Järjestelmän lakkauttava lakimuutos tulee voimaan huomenna torstaina.

    Räisänen sanoo, että viime vuosina vuorottelijoiden määrä kuukausitasolla on ollut hieman yli 1  000:n ja 1  500:n välillä. Viime kuukausina määrä on noussut yli kahteentuhanteen ja kesäkuussa yli kolmentuhannen. Räisänen arvioi, että vuorotteluvapaata joskus harkinneet ovat nyt päätyneet käyttämään mahdollisuuden.

    ”Kun on tullut se tosipaikka eteen, että nyt tai ei koskaan.”

    Työttömyyskassojen yhteisjärjestö ry:n (TYJ) toiminnanjohtaja Aki Villman sanoo STT:lle, että tieto vuorotteluvapaiden lakkauttamisesta on selvästi lisännyt vapaan suosiota.

    ”Me toki osattiin odottaakin hakemusmäärien kasvua, että siinä mielessä tämä ei ole yllättänyt.”

    Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan vuorotteluvapaan sijaisten määrä oli kesäkuun lopussa 3  200, mikä on 900 sijaista vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyyskassojen yhteisjärjestön mukaan kesäkuussa vuorottelukorvauksia maksettiin kuitenkin lähes kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.

    Ministeriön Räisänen ei suoralta kädeltä arvioi, mistä erot TYJ:n ja TEMin tilastoissa johtuvat.

    ”Vaikea sanoa, siinä voi olla jotain kirjautumisviivettä.”

    Myöskään TYJ:n Villman ei osaa sanoa, miksi tilastot eroavat toisistaan.

    Kiistatonta on, että vuorotteluvapaan suosio ja merkitys on viime vuosina vähentynyt. 1990-luvulla kokeiluna käynnistetty järjestelmä vakinaistettiin vuonna 2003. Sen jälkeen vuorotteluvapaan ehtoihin on tehty merkittäviä kiristyksiä vuosina 2014 ja 2016.

    Kiristyneiden ehtojen mukaan vuorotteluvapaalle on voinut jäädä enintään puoleksi vuodeksi sillä edellytyksellä, että työhistoriaa on takana 20 vuotta. Vuorotteluvapaalla olevan sijaiseksi työnantaja on palkannut työttömän työnhakijan, jonka on täytynyt olla työttömänä vähintään kolme kuukautta.

    ”Vuorotteluvapaan merkitys on jäänyt paljon pienemmäksi kuin mitä se on aiemmin ollut, johtuen juuri näistä merkittävistä tiukennuksista. Nehän aiheuttivat melkein 80 prosentin pudotuksen maksettuihin vuorottelukorvauksiin”, TYJ:n Villman sanoo.

    Hän kuitenkin korostaa, että vuorotteluvapaan käytön ja hyötyjen vähenemisestä huolimatta järjestelmän hyvät puolet ovat edelleen olemassa.

    ”Vuorotteluvapaan lakkauttaminen voi vähentää työssä jaksamista erityisesti ikääntyneiden osalta, eikä se myöskään tue tavoitetta työurien pidentämisestä. Lisäksi se voi vähentää työttömien työnhakijoiden työllistymistä, kun vuorotteluvapaan sijaiseksi ei enää palkata työtöntä työnhakijaa.”

    Räisäsen mukaan vuorotteluvapaajärjestelmän työvoimapoliittinen merkitys on vähäinen.

    ”Se ei nyt oikein täytä sellaisia vaatimuksia, mitä tällaiselle järjestelmälle pitäisi asettaa”, Räisänen sanoo.

    Hänen mukaansa vuorotteluvapaan ei ole havaittu vaikuttavan työssä pidempään jaksamiseen ja eläkeikään. Sijaisiksi palkattujen kohdalla järjestelmässä on kuitenkin havaittu pieni työllisyysvaikutus.

    ”Mutta he olisivat työllistyneet ilmankin tätä järjestelmää hyvin todennäköisesti lyhyellä aikavälillä.”

    Lisää aiheesta
    • Aikuiskoulutustukea on haettu erityisen paljon terveys-, hyvinvointi- ja kasvatusalojen opintoihin eli aloille, joilla on pulaa työvoimasta.

      Koulutus | Alanvaihto vaikeutuu, kun koulutustuki loppuu – hallitus kehottaa opiskelemaan vapaa-ajalla tai lainarahalla

      Tilaajalle
    • ”Pelaan Seinäjoella shakkikisat elokuussa ja pyrin pelaamaan rantalentopalloa vähintään kerran viikossa”, Arto Satonen kertoo ministeriajan harrastuksistaan.

      Politiikka | Ei tule lakkosyksyä, uskoo tuore työministeri – ”Nämä toimet eivät ole todellakaan mahdottomia, koska ne ovat käytössä Ruotsissakin”

    • Noin 70 prosenttia vuorotteluvapaata hyödyntävistä on naisia. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

      Vuorotteluvapaalle jäädään entistä harvemmin – ehtojen tiukentumisella suurin vaikutus

    Artikkelin aiheet
    vuorotteluvapaa
    Työ- ja elinkeinoministeriö
    Heikki Räisänen
    Aki Villman
    Työttömyyskassojen yhteisjärjestö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle