Lainsäädäntö peruspalveluista on väljää ja tulkinnanvaraista – ”Ei ole takeita, että oikeus riittäviin sote-palveluihin toteutuisi yhdenvertaisesti”
Sosiaalihuolto ja terveydenhuolto eroavat siinä, että sosiaalihuollon puolella on terveydenhuoltoa täsmällisempää lainsäädäntöä palvelujen sisällöstä ja saamisen edellytyksistä.Tilaajalle
Jokaisella suomalaisella on lain mukainen oikeus yhdenvertaiseen sote-palveluiden saamiseen. Käytännössä lainsäädäntö asiassa on kuitenkin väljää ja hyvin tulkinnanvaraista. Kuva: Johannes TervoSuomen lainsäädännössä ei säädetä kovinkaan täsmällisesti sote-palvelujen minimitasosta.
”Perustuslaki velvoittaa turvaamaan lailla jokaiselle riittävät sote-palvelut yhdenvertaisesti. Tämä edellyttää, että palveluja on saatavilla maan eri osissa asuville”, THL:n sosiaaliturva ja palvelut -tiimin johtava asiantuntija ja Itä-Suomen yliopiston hyvinvointioikeuden professori Eeva Nykänen toteaa.
Julkinen valta, jota perustuslaillinen toimeksianto koskee, kattaa valtionhallinnon ja lainsäätäjän lisäksi hyvinvointialueet. Toimeksiantoa toteutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, rahoitusta ja sisältöä koskevalla lainsäädännöllä.
”Lainsäädäntö on hyvin väljää ja tulkinnanvaraista. Tarvitsisimme kattavampaa sääntelyä terveydenhuollon palveluvalikoimasta ja priorisoinnista. Tarvitaan myös enemmän seurantatietoa siitä, miten palvelut toteutuvat maan eri osissa asuville ja keinoja puuttua epäyhdenmukaisiin käytäntöihin”, Nykänen painottaa.
”Nyt ei ole takeita sille, että oikeus riittäviin sote-palveluihin toteutuisi yhdenvertaisesti eikä toisaalta riittävän selvää käsitystä siitä, mikä on se vähimmäistaso, joka kaikille tulisi turvata.”
”Lainsäädäntö on hyvin väljää ja tulkinnanvaraista. Tarvitsisimme kattavampaa sääntelyä terveydenhuollon palveluvalikoimasta ja priorisoinnista.” Eeva Nykänen
Sosiaalihuolto ja terveydenhuolto eroavat siinä, että sosiaalihuollon puolella on terveydenhuoltoa täsmällisempää lainsäädäntöä palvelujen sisällöstä ja saamisen edellytyksistä.
”Terveydenhuollon sääntely on väljempää. Potilaslain mukaan jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää terveydentilansa edellyttämään hoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä.”
Lähtökohtana on siis tarveperiaate: jokaisella on oikeus saada tarpeitaan vastaavia palveluja.
”Mutta tätä rajoittaa se, että tarpeisiin vastataan terveydenhuollossa käytettävien voimavarojen puitteissa. Perustuslaista tai muustakaan lainsäädännöstä ei seuraa yksiselitteisiä kriteerejä sille, mitä on pidettävä sote-palvelujen minimitasona, vaan asia ratkaistaan tapauskohtaisesti”, Nykänen sanoo.
Hoitoon pääsyn määräaikoja ja palveluvalikoimaa koskevalla sääntelyllä on pyritty määrittämään jonkinlaista minimitasoa.
”Perustuslaista tai muustakaan lainsäädännöstä ei seuraa yksiselitteisiä kriteerejä sille, mitä on pidettävä sote-palvelujen minimitasona, vaan asia ratkaistaan tapauskohtaisesti.” Eeva Nykänen
Uhkaako Suomessa paraikaa tapahtuva sote-asemien lakkauttaminen ihmisten oikeutta lakisääteisiin palveluihin?
”Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. Esimerkiksi vaativien terveyspalvelujen keskittäminen suurempiin yksiköihin voi olla tarpeen niiden laadun varmistamiseksi. Samanaikaisesti voi olla tilanteita, joissa keskittäminen johtaa siihen, että yhdenvertainen oikeus riittäviin palveluihin vaarantuu”, Nykänen vastaa.
”Järjestelmätasolla mahdollisiin puutteisiin tulisi puuttua hyvinvointialueiden ohjauksen ja rahoituksen kautta. Yksilötasolla epäkohtiin voi puuttua laillisuusvalvonnassa. Kovinkaan tehokkaita puuttumiskeinoja meillä ei kuitenkaan ole.”
- Osaston luetuimmat
