
Stubb, Häkkänen, Valtonen, Virkkunen, Risikko, Haukio ja kyllä, myös Mika Aaltola.
Kokoomuksen piirijohtajien spekulaatiot puolueen presidenttiehdokkaasta ovat yhtä rönsyileviä kuin mediankin.
Vahva yhteinen näkemys on kuitenkin siitä, että puolue nimittää oman ehdokkaansa.
Esimerkiksi Olli Rehnin (kesk.) taakse rakentuva yleisporvarillinen rintama ei siis saa puolueeen kenttäväessä kannatusta.
Maanantaina julkaistussa MT:n kyselyssä selkeä ykkönen oli Pekka Haavisto (vihr.), joka olisi voittanut muut kärkiehdokkaat myös toisella kierroksella.
Kokoomuksen kärkiehdokas oli Alexander Stubb noin 4,5 prosentin kannatuksella.
Edellä olivat Haaviston lisäksi niin Rehn, Aaltola, kuin myös Jussi Halla-Aho (ps.).
Piireistä muistuteltiin, ettei kyselyille vielä kannata antaa liikaa arvoa, sillä ainoastaan Liike Nytin Harry Harkimo on toistaiseksi virallisesti ehdolla.
Kansa ei myöskään ole välttämättä vielä kääntänyt katsettaan vasta käydyistä eduskuntavaaleista presidentinvaaleihin.
Myös kokoomuksessa varsinainen puolueen sisäinen keskustelu ehdokkaasta on piirien mukaan suosiolla jätetty eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan.
Erityisen hyviä ponnistuslautoja olisivat ulko- ja puolustusministerin salkut.
Presidentivaalit tulevat kuitenkin pian. Virallinen kampanja-aika vaaleihin alkaa jo heinäkuun lopussa ja vaalien ensimmäinen kierros käydään jo 28. tammikuuta.
Julkisuudessa kokoomuksen ehdokkaaksi on ennustettu etenkin Firenzessä toimivan EU-yliopiston professorina nykyään istuvaa Alexander Stubbia.
Puolueen sisältä kuuluu kuitenkin myös epäilyksiä siitä, mitkä EU-tasolla menestyneen mutta kotimaan politiikassa hankaluuksia kohdanneen Stubbin menestysmahdollisuudet vaaleissa olisivat.
Jotkut jopa sanovat ääneen, että eivät usko Stubbista tulevan kokoomuksen ehdokasta.
Nouseva nimi taas on puolueen varapuheenjohtaja ja vuosien 2017–2019 oikeusministeri Antti Häkkänen.
Myös jo valmiiksi kannatusta omaavaa mutta puoluetta vailla olevaa Aaltolaa on yhdistetty varsinkin kokoomukseen.
Aaltola on kertonut olevansa valmis kuulemaan puolueita mahdollisesta ehdokkuudesta, mutta ei ole ainakaan julkisuudessa ilmaissut erityistä mieltymystään kokoomukseen.
Aaltolan poliittisen kokemuksen puute herättää myös epäilyksiä kokoomuksen sisällä.
Maaseudun Tulevaisuus kyseli kokoomuksen presidenttiehdokkaasta puolueen piirijohtajilta. Kahdestatoista piirijohtajasta tavoitettiin yhdeksän.
Vastauksia yhdistivät arviot siitä, että oma ehdokas puolueelle kyllä löytyy. Monet arvioivat, että halukkaita ilmaantuu useampia, ja ylimääräinen puoluekokous päätyy syksyllä äänestämään ehdokkaasta.
Toistaiseksi kukaan puolueesta ei ole vielä ilmoittanut olevansa käytettävissä, ja varsinainen keskustelu aloitetaan vasta hallituksen muodostamisen jälkeen.
Mahdollisia ehdokkaita voi tämän jälkeen etsiä kokoomuksen ministeriryhmästä. Erityisen hyviä ponnistuslautoja olisivat ulko- ja puolustusministerin salkut.
Ensimmäiseen vahvimpia ehdokkaita lienevät puolueen varapuheenjohtajat Häkkänen ja Valtonen.