
”Kaikenlaisia laskelmia ne kuntalaisetkin tekevät.”
Näin useat kuntapäättäjät vastasivat tuoreen tutkimushankkeen haastatteluissa, kun heiltä kysyttiin näkemyksiä kuntalaisten tavoista puolustaa esimerkiksi sote-palveluita tai kyläkouluja.
Tampereen yliopiston tutkimushankkeessa selvitettiin, miten lähipalveluiden lakkauttaminen vaikuttaa suomalaisten käsityksiin demokratian toteutumisesta ja hyvinvointivaltiosta.
”Päättäjät suhtautuivat todella kielteisesti kuntalaisten demokraattiseen osallistumiseen vaalien välissä”, sanoo hanketta johtava valtio-opin dosentti ja yliopistonlehtori Johanna Vuorelma.
”Paikalliset asukkaat kokevat, että demokraattiseen päätöksentekoon on mahdotonta vaikuttaa.”
Vuorelman mukaan päättäjät kokevat kansalaisten poliittisen osallistumisen tuovan turhaa kitkaa päätöksentekoon. He ajattelevat usein, että äänessä on pieni mutta ärhäkkä vähemmistö samalla, kun enemmistö on tyytyväinen ja hiljaa.
Tutkijat haastattelivat tänä keväänä asukkaita ja päättäjiä Salossa, Savonlinnassa, Pyhäjärvellä ja Kemijärvellä. Lisäksi he perehtyvät pöytäkirjoihin ja lehtijuttuihin 1990-luvulta lähtien.
Vuorelman mukaan tutkimuksessa on selvinnyt, että paikkakuntia yhdistää ennen kaikkea yksi asia.
”Paikalliset asukkaat kokevat, että demokraattiseen päätöksentekoon on mahdotonta vaikuttaa.”

Aineistossa korostuu Vuorelman mukaan se, että päättäjät pitävät kuntalaisten toimintaa tunnepohjaisena ja heikosti tietoon perustuvana, jopa valheellisena.
”Että kuntalaiset toimisivat tunteiden vallassa ja se sumentaisi heidän rationaalista ajatteluansa.”
Päättäjät myös sanoivat, että lähipalveluita puolustetaan usein väärin perustein, identiteettisyistä.
”Päättäjien kokemus oli, että heillä on rationaalinen tietopohja ja he ymmärtävät, etteivät lakkautukset ole huono asia.”
Esimerkiksi kansalaisten tuottamat vaihtoehtoiset laskelmat näyttäytyvät päättäjille tarkoituksenhakuiselta vääristelyltä.
Kyseessä on Vuorelman mukaan kamppailu tietopohjasta.
”Kuntalaisten mielestä viranhaltijat hakevat sellaista tietoa, joka tukee ennalta päätettyä poliittista tahtoa. Jos halutaan lakkauttaa lähikoulu, etsitään sitä tukevaa tietoa. Tätä ajattelua on puolin ja toisin.”
Päättäjät tosin itse myönsivät, että lähipalveluiden lakkautuksilla on kielteisiä vaikutuksia demokratiaan, elinvoimaan, luottamukseen ja hyvinvointivaltioon.
”Päättäjien kokemus oli, että heillä on rationaalinen tietopohja ja he ymmärtävät, etteivät lakkautukset ole huono asia.”
Päätöksiä lähipalveluiden lakkautuksista perustellaan tehokkuudella: niin palvelut kuin kuntatalous vahvistuvat, kun palveluja keskitetään suurempiin yksiköihin.
”Kuntalaisten mielestä nämä argumentit eivät ole usein uskottavia, koska kauemmaksi siirtyvät palvelut eivät tunnu parannukselta, vaan heikennykseltä”, Vuorelma sanoo.
Kuntalaiset puntaroivat myös lakkautusten kielteisiä talousvaikutuksia heikentyvän elinvoiman, lisääntyvien kuljetuskustannusten, keskittämisestä koituvien muutoskustannusten ja muuttotappion seurauksena.
”Nämä taloudelliset näkökulmat jäävät usein uupumaan, kun lakkautuksia perustellaan vain kapeilla talousargumenteilla.”
”Kuntalaiset pyrkivät politisoimaan päätöksiä, kun taas päättäjät yrittävät epäpolitisoida niitä perustelemalla lakkautuksia pakolla.”
Osa kuntapäättäjistä tosin haluaisi säilyttää lähipalvelut, mutta kokevat sen hyvin vaikeaksi, sillä valtio ei tue näitä tavoitteita.
”Moni päättäjä kokee, että he ovat sylkykuppeja, sillä kuntalaiset kritisoivat, mutta samalla valtio sanelee tiukat ehdot. Vaihtoehtoja on vaikea esittää.”
Lisäksi Vuorelman mukaan päättäjät eivät välttämättä näe omaa poliittisuuttaan tai ideologiaansa.
”Ajatellaan, että toimitaan ”neutraalin” tietopohjan kautta ja reagoidaan ”vääjäämättömiin” kehityskulkuihin.”
Päättäjät kokevat politikoinnin kielteisenä: tunnepohjaisena ja järjenvastaisena.
”Kuntalaiset pyrkivät politisoimaan päätöksiä, kun taas päättäjät yrittävät epäpolitisoida niitä perustelemalla lakkautuksia pakolla”, Vuorelma sanoo.

Tutkimusaineistossa nousi esiin myös sote-uudistuksen vaikutus.
”Oli useampia sitaatteja siitä, että Helsingissä tai keskuskaupungissa tuntuu olevan suurempi viisaus.”
Vuorelman mukaan kuntalaiset hyväksyvät sen, ettei erikoissairaanhoidon tarvitse sijaita lähellä, mutta monien muiden palveluiden kohdalla koetaan, että keskuskaupungit sanelevat tahdin.
Sote-uudistusta perusteltiin tehokkaammilla, paremmilla ja yhdenvertaisimmalla palveluilla, mutta kuntalaisille hyvinvointialueet näyttäytyvät enemmän uhkana.
”Oli useampia sitaatteja siitä, että Helsingissä tai keskuskaupungissa tuntuu olevan suurempi viisaus.”
Hankkeessa on pohdittu myös laajemmin yhteiskunnallisen keskustelun lähtökohtia. Vuorelma viittaa suuruuden ekonomiaan, jonka mukaan suuret yksiköt ovat tehokkaampia.
Hänen mukaansa tästä ajattelusta on muodostunut eräänlainen mantra, jota ei tarkastella kriittisesti.
”Toivoisin, että lähtökohtia laajennettaisiin. Tilanteen muuttaminen vaatisi moniäänistä keskustelua.”
Vuorelman mukaan muissa Pohjoismaissa yhteiskunnallisia kysymyksiä kyetään hahmottaan monipuolisemmin.
”Myös EU-tasolla on ymmärretty, että alueiden eriytymisestä kumpuava laaja tyytymättömyys uhkaa yhteiskunnallista vakautta. Tätä yritetään estää aktiivisilla toimilla.”
Vuorelma sanoo, että Suomessa olisi myös mahdollista ajatella eri tavalla. Suomessa ajatellaan edelleen, että ihmiset pakkautuvat vääjäämättömästi kasvukeskuksiin, eikä kehitykseen voi vaikuttaa.
”Ajattelun lähtökohta voisi olla se, että paikallista elinvoimaa vahvistetaan aktiivisesti.”

Vuorelma arvostelee myös Helsingin Sanomien tapaa käsitellä muuta Suomea.
”Lehdessä pääkaupunkiseudun ulkopuolinen Suomi kehystetään usein aluepolitiikan taantuvana kohteena.”
Vuorelman mukaan kielteiset kehykset ruokkivat taantuvaa kehitystä, kun yksittäisiä paikkakuntia nostetaan tikunnokkaan.
”Totta kai sillä on vaikutusta, kun valtakunnan ykkösmediassa on tuollaisia juttuja.”
Hankkeen nimi on Etäisyyden politiikka 1900- ja 2000-lukujen Suomessa ja sitä tehdään Tampereen yliopistossa vuoteen 2029 saakka.
Tutkimukseen on haastateltu kuntalaisia ja päättäjiä neljällä eri paikkakunnalla: Kemijärvellä (Lappi), Pyhäjärvellä (Pohjois-Pohjanmaa), Salo (Varsinais-Suomi) ja Savonlinna (Etelä-Savo).
Tutkijat perehtyvät myös kyseisiä paikkakuntia koskevan päätöksenteon pöytäkirjoihin, lehtiartikkeleihin ja eduskuntakeskusteluihin.
Tutkimushanketta rahoittaa Emil Aaltosen säätiö.