

Maaseutututkijat ovat hyvin huolissaan maaseudun tilanteesta. Maaseutua ei huomioida riittävällä tavalla Arkadianmäen päätöksenteossa, vaikka kauniita puheita riittää. Tämä suuntaus on jatkunut ainakin 15 vuotta.
”Maaseutu on hävinnyt yhteiskunnallisesta keskustelusta, edes keskusta ei ole pitänyt sitä esillä”, sanoo Seinäjoella ja Mikkelissä sijaitsevan Helsingin yliopiston maaseutututkimukseen erikoistuneen Ruralia-instituutin tutkimusjohtaja Torsti Hyyryläinen.
Hyyryläisen mukaan jopa maaseutuvaltaiset kunnat kokevat, että maaseutu on mennyttä aikaa.
”Kun maaseutu koetaan menneisyytenä, maaseudulle ei investoida ja sitä aletaan tukea. Kun julkisesta taloudesta loppuu rahat, ne jossain vaiheessa loppuvat myös tuesta. Maaseudut pitäisi nähdä paikkoina, joissa on tulevaisuus.”

Ruralia-instituutin johtajan Sami Kurjen mukaan poliitikoilla ja hallinnon virkailijoilla on tahtoa, halua ja pyrkimystä huomioida maaseutu päätöksenteossa. Hän ajattelee, että tulokset ovat jääneet heikoiksi, koska erilaisten päätösten moninaisia maaseutuvaikutuksia on vaikea hahmottaa. Kurki uskoo, että tilanne voi jatkossa parantua.
”Koronakriisisissä nähtiin, että muutokset ovat mahdollisia. Maaseudun osalta kriisin tapaista pakkoa ei ole vielä nähty.”
Kurjen mukaan maaseutututkimusta hyödynnetään päätöksenteossa, mutta yleisesti tutkimustiedon ja päätöksentekijöiden väliltä puuttuu edelleen ratkaisuehdotuksia synnyttäviä toimintatapoja.
”Tarvitaan malleja siihen, että päätöksenteko perustuisi nykyistä paremmin monialaiseen tutkimustietoon.”
Kurki kuvailee tutkimustietoa raaka-aineeksi, joka pitäisi jalostaa ratkaisuiksi.
”Tiedeyhteisössä ollaan tuotanto-orientoituneita, tuotetaan tietoa eli raaka-ainetta, mutta ei olla kiinnostuneita sen jatkojalostuksesta päätöksiksi. Tähän ei tosin ole olemassa kannusteitakaan eikä esimerkiksi yliopistojen tulosohjaus palkitse yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.”
Kurjen mukaan ratkaisuissa pitäisi huomioida poliittiset realiteetit: mitkä puolueet ovat hallituksessa ja millainen hallitusohjelma on. Lisäksi pitää ymmärtää minkälaisille päätöksille on mahdollisuuksia.
MT vieraili vuoden 2025 maaseutututkijatapaamisessa, joka järjestettiin Etelä-Pohjanmaan Kuortaneella 27.–28.8. Teemana oli tulevaisuus maaseudulla.
Tapaamisessa oli ennätysmäärä osallistujia, yli 140.
Tapahtumassa järjestettiin useita työryhmiä, joissa keskusteltiin eri näkökulmista maaseudun tulevaisuudesta.
Yksinomaan maaseutua koskevissa päätöksissä maaseutututkimus huomioidaan tutkijoiden mukaan verrattain hyvin, vaikka parantamisen varaa olisikin.
”Yhteys tutkimuksen ja maaseudun kehittämisestä vastaavan hallinnon välillä on hyvä. Muiden hallinnonalojen kanssa on vielä työsarkaa. Edelleen löytyy ihmisiä, jotka eivät hahmota, miten hyvinvointialueiden leikkaukset kytkeytyvät ruokaturvaan”, Kurki sanoo.
Kurki kertoo, että maaseudun luonnonvaroja tutkitaan paljon, mutta maaseudun kokonaisvaltaisen kehittämisen tutkimuksesta on leikattu mittavasti 15 vuoden aikana. Aiemmin oli esimerkiksi maaseutututkimuksen koulutusohjelma, mutta nyt on vain muutamia kursseja, koska yliopistojen rahoitusta on leikattu.
”Opiskelijat ovat kuitenkin kiinnostuneita maaseutututkimuksesta ja kehittämisestä, mikä luo uskoa tulevaan samoin kuin se, että alan asiantuntemusta arvostetaan laajasti erilaisissa työtehtävissä yhteiskunnassa.”

Tutkijoiden mukaan maaseutuvaikutusten arviointi olisi askel parempaan päätöksentekoon.
”Maaseutuvaikutusten arviointi täytyy tehdä velvoittavaksi osaksi lainvalmistelussa”, sanoo väitöskirjatutkija Ella Mustakangas Tampereen yliopistosta.
Itä-Suomen yliopiston yliopistotutkija ja Maaseudun uusi aika -yhdistyksen puheenjohtaja Mari Kattilakosken mukaan hallituksessa valmisteilla olevan maaseutupoliittinen selonteko avaa mahdollisuuden luoda nykyistä parempaa päätöksentekoa.
Eduskunta käy keskustelua selonteosta vuodenvaihteessa.