Maaseutu ei ole vain lomanviettopaikka eikä ainakaan ulkoilmamuseo – koko Suomi hyötyy taloudellisesti vireästä maaseudusta

Valtaosa suomalaisista suhtautuu maaseutuun myönteisesti ja sitä pidetään hyvänä paikkana elää. Mutta miten maaseutua pitäisi kehittää? Siinä mielipiteet jo eroavatkin, niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa, totesivat viime viikolla järjestetyssä valtakunnallisessa Maaseutuparlamentissa maaseutupolitiikan professori Hilkka Vihinen sekä Espanjassa maaseutututkimusta tekevä tutkija Ilona Lahdelma. Varsinkin kaupungeissa maaseutua ajatellaan usein romantisoidun historiakuvaston kautta tai mielletään se paikkana, jonka tehtävänä on palvella kaupunkeja lomanviettopaikkana, ei maaseudun ihmisiä heidän arjen elinympäristönään. (MT 30.9.)

Matkailun ja vapaa-ajanvieton merkitystä maaseudun kehittämisessä ei toki pidä väheksyä, tuohan se monilla alueilla merkittävää virettä talouteen. Siitä huolimatta maaseutu on ennen muuta siellä asuvien ihmisten elinympäristö ja paikka, jossa harjoitetaan monenlaista yritystoimintaa, myös muuta kuin maa- ja metsätaloutta tai matkailupalveluita. Kuten Vihinen Maaseutuparlamentissa totesi, maaseudulla on enemmän teollisuutta kuin kaupungissa.

Siksi maaseutua pitää kehittää ennen muuta maaseudun omista lähtökohdista, ei niin että kaupungeista ja valtion keskushallinnosta tarjotaan valmiita ratkaisuja. Tämä asetettiin lähtökohdaksi myös viime viikon tapahtumassa laadittuun maaseutupoliittiseen julkilausumaan. Sen lopullista versiota tosin joudutaan odottamaan vielä kuukauden verran: se julkaistaan 30. lokakuuta, kun Maaseutupolitiikan neuvosto on sen kokouksessaan hyväksynyt.

Julkilausumassa ”toimiva maaseutu tarkoittaa hyvinvointia, vaurautta, turvallisuutta ja tasa-arvoa ja on osa kestävän suomalaisen yhteiskunnan rakentumista”. Tällaisen tulevaisuuden rakennuspalikoita ovat muun muassa toimiva infrastruktuuri, kehittyvät elinkeinot ja palvelut sekä luonnonvarojen kestävä ja oikeudenmukainen käyttö. Ennen muuta talouden perustaa ei saa rakentaa sille ajatukselle, että maaseutu on vain ”kansantalouden resurssiperiferia”, josta ammennetaan minimikorvauksella raaka-aineita hyvinvoinnin rakentamiseen kaupungeissa.

Julkilausumassa esitetään maaseutuvaikutusten arviointia kaikkeen päätöksentekoon. Tämä on sukua suurten kaupunkien viime vuosina näkyvästi peräänkuuluttamalle ajatukselle niiden erityisestä huomioimisesta kansallisessa päätöksenteossa. Erityishuomioinnin sijaan kaikessa päätöksenteossa pitäisi kuitenkin pyrkiä siihen, että vaikutuksia punnitaan tasapuolisesti ja tarkasti koko Suomen osalta, myös erilaisten maaseutualueiden näkökulmista. Suomi pärjää ja kehittyy vain, kun kaikki sen osat saavat kukoistaa omilla vahvuuksillaan.