Hallitukset toisensa perään tuhoavat maaseutua päätös kerrallaan

Suomi on hyvin maaseutuvaltainen maa, yli 90 prosenttia valtion pinta-alasta on landea.

Maaseudulla tuotetaan suuri osa ruoasta ja vientiteollisuuden raaka-aineista. Maaseudulla myös asuu vakituisesti miltei 1,5 miljoonaa ihmistä ja kaikista Suomen yrityksistäkin 30–40 prosenttia sijaitsee maaseudulla. Ja, kuten tiedettyä, joka toinen suomalainen viettää säännöllisesti vapaa-aikaansa maaseudulla.

Maaseudun rooli on korvaamaton niin ruokaturvassa, energiantuotannossa kuin huoltovarmuudessa. Maaseudulla asuvilla ihmisillä sekä siellä toimivilla yhteisöillä ja yrityksillä on tärkeä rooli yhteiskuntamme perustoimintojen turvaamisessa. Ilmiselvää on myös se, että maaseudun perusinfrastruktuurin kunto vaikuttaa oleellisesti elintarvike- ja energiahuoltoon.

Muutokset maaseudulla vaikuttavat siis välillisesti meihin kaikkiin, mutta maaseutu toimii monelta osin eri tavalla kuin kaupungit. Miksi näitä eroja ei riittävästi huomioida päätöksenteossa?

Ensimmäinen esimerkki on monelle surullisen kuuluisa jätevesiasetus vuodelta 2004. Toisena hieman tuoreemmassa muistissa vuodelta 2018 on niin sanottu taksiuudistus, joka heikensi taksien palveluita maaseudulla. Kolmantena vaikka oppivelvollisuuden laajentaminen 2020-luvulla. Huonojen päätösten listaa voisi vain jatkaa.

Nykyisellä hallituksellakin on peiliin katsomisen paikka: aluekehittämisrahoitus ja osa sairaaloiden yöpäivystyksiä päätettiin lakkauttaa.

Maaseutuvaikutusten arviointi on työkalu, jolla päätöksenteossa voidaan ottaa huomioon päätösten maaseutuvaikutukset; ennakkoon ja jälkikäteen. Näitä arviointeja on esimerkiksi tehty parilla hyvinvointialueella, mutta laajamittaisesti työkalua ei ole käytetty, vaikka puhetta sen tärkeydestä on ollut.

Poliitikkojen olisi mahdollista muuttaa maaseutuvaikutusten arviointi pakolliseksi osaksi lainsäädäntöprosessia silloin, kun se katsotaan tarpeelliseksi. Tällä hetkellä se ei pakollista, vaikka valtioneuvoston lainvalmistelun vaikutusarviointiohjeessa neuvotaan työkalun käyttöön. Ja vaikka arviointi tehtäisiin, ei se tarkoita sitä, että päättäjät huomioisivat sen tulokset.

Jotta arvioinnilla olisi vaikutusta, sen pitäisi olla pakollinen ja kiinteä osa kaikkia päätöksiä, jotka koskevat maaseutua; paikalliselta tasolta kansalliselle ja EU:hun asti. Vastuu käytöstä pitäisi olla koko hallinnolla ja jokaisessa ministeriössä täytyy olla arvioinnista osaamista. Jopa EU ja OECD kannustavat aktiivisesti työkalun käyttöön.

Työkalu ei ole täydellinen, mutta se olisi hyvä aloitus hieman parempaan päätöksentekoon. Ensi hätään poliitikko voi kysyä itseltään: ”Entä maaseutu?”

Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.