
Orpon hallitus on lakkauttanut kansallisen aluekehittämisrahoituksen.
Kansallisen määrärahan puuttuessa aluekehittämisen rahoitus on käytännössä EU:n alue- ja rakennepoliittisen ohjelman varassa, huomauttaa työ- ja elinkeinoministeriö Valtiontalouden tarkastusviraston jälkiseurannan selvityspyyntöön antamassaan vastauksessa.
Aluekehitysjohtaja Johanna Osenius työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo, että kansallista rahaa käytettiin pienimuotoisesti kehittämishankkeisiin ja investointeja varten tehtäviin selvityksiin.
”Se on ollut sellaista siemenrahaa. Uusia alkuja on voitu käynnistää nopeammin. EU-rahoitus on vähän hitaampiliikkeistä.”
Kansallista rahoitusta ovat hakeneet etenkin ammattikorkeakoulut, kehittämisyhtiöt ja järjestöt. Sitä on yleensä myönnetty kaikille maakunnille.
Esimerkiksi kulttuurisektorille ei oikeastaan ole EU-rahoitusvälineitä, huomauttaa Sikanen.
”Onhan se tietenkin erittäin valitettava suuntaus, että tätä kansallista aluekehittämisrahaa ei enää valtion budjetissa ole”, sanoo Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Satu Sikanen.
Etelä-Karjalassa vanhaa kansallista rahoitusta on jätetty jemmaan ja vielä pystytty myöntämään.
Kansallinen rahoitus on ollut kevyemmän byrokratian rahoitusta, jota voivat hakea myös pienemmät toimijat ja jota pystytään myöntämään nopeammin ja väljemmin kuin EU-tukia.
Esimerkiksi kulttuurisektorille ei oikeastaan ole EU-rahoitusvälineitä, huomauttaa Sikanen.
Hallituksesta ei ole Sikasen mukaan löytynyt poliittista tahtoa esimerkiksi Oulun tai Kuopion keskustojen tukistatuksen poistamiseen ja siirtämiseen itärajan kunnille.
Kansalliset tukirahat olivat vuonna 2022 6,3 miljoonaa, 2021 8 miljoonaa ja 2020 5 miljoonaa euroa. EU:n aluekehittämistuet taas ovat satoja miljoonia.
Aluekehittämisen tavoitteena on vähentää alueiden välisiä ja sisäisiä kehityseroja.
Nyt osa jo myönnetyistä rahoista voi valua lisäämään eroja, kun kuluvan kauden EU-rakennepolitiikan rahoitusta suunnataan uudelleen.
Rahoituksen siirto uusiin avauksiin, sotilaalliseen liikkuvuuteen ja puolustusteollisuuteen on EU:n alue- ja rakennepolitiikkaohjelman seurantakomiteassa jo hyväksytty. Valtioneuvosto linjaa asiasta syksyllä.
”Puolustusteollisuuden yritykset ei välttämättä ole ensimmäisenä sijoittumassa tänne ihan itärajan pintaan. Kasvualat, joita nyt halutaan tukea, lisäävät entisestään aluekehityseroja Itä- ja Länsi-Suomen välillä”, sanoo Sikanen.
”Pitää muistaa, että jotta me saadaan puolustusmenot katettua, vientiteollisuutta tarvitaan jatkossakin, ja sen tarpeet on huomioitava”, sanoo Sikanen viitaten uutiseen Kaukaan paperitehtaan lopettamisesta Lappeenrannassa.
”Puolustusteollisuuden yritykset ei välttämättä ole ensimmäisenä sijoittumassa tänne ihan itärajan pintaan.”
70 prosenttia EU:n aluekehitysrahoituksesta menee Itä- ja Pohjois-Suomeen.
Kaakonkulman maakunnat Etelä-Karjala ja Kymenlaakso kuuluvat aluejaossa Etelä-Suomeen. Lappeenrannassa yritystukitasot ovat siis Helsingin tasolla.
Hallituksesta ei ole Sikasen mukaan löytynyt poliittista tahtoa esimerkiksi Oulun tai Kuopion keskustojen tukistatuksen poistamiseen ja siirtämiseen itärajan kunnille.
Tarvetta uudistumiseen olisi Sikasen mukaan nyt enemmän kuin koskaan. Kaakonkulma on ottanut vastaan ison iskun, kun Ukrainan sota alkoi, itäraja suljettiin ja sen taakse jäivät niin venäläiset turistit kuin puukin.
Seuraavalle EU:n ohjelmakaudelle 2028 itärajan maakunnat on saatava EU:ssa korkeampien yritystukien piiriin, vaatii Sikanen.