Loputon neuvottelukaruselli pyörii ja siihen ruiskitaan säkistä rahoja sinne tänne – ”Miksi Saimaan alueella ei ole tehty kuten Lapissa?”

Loputon keskustelu- ja neuvottelukaruselli pyörii, siihen ruiskitaan rahasäkistä rahoja sinne tänne.

Näin aluekehittämistä kuvaa Tampereen yliopiston aluetieteen professori Markku Sotarauta.

Aluekehittäminen on Sotaraudan mukaan monimutkainen ja tehoton kokonaisuus, jossa alueet ja ihmiset ajavat omia etujaan. Pirstaleinen kokonaisuus antaa tilaa monenlaisille hankkeille mutta jää myös helposti sektoriministeriöiden tavoitteiden jalkoihin.

”Sektorit yleensä jyräävät aluekehitystavoitteet, koska ne ovat selkeämpiä ja konkreettisempia juttuja lyhyellä aikavälillä.”

Viralliseen lainsäädäntöön aluekehittäminen tuli 1960-luvulla, kun Suomea teollistettiin.

Aluksi kaupungit eivät kuuluneet lainkaan aluekehittämislainsäädännön piiriin. Kehitysaluepolitiikan tavoitteena oli houkutella yritystoimintaa alueille, jotka olivat kärsineet väestön muutosta Etelä-Suomen keskuksiin ja Ruotsiin.

Samaan aikaan laajennettiin hyvinvointipalveluita ja yliopistoverkostoa. ”Se vaikutti vahvasti maan aluerakenteeseen”, kertoo Sotarauta.

Isot kaupungit alkoivat aktivoitua teknologiakeskusten perustamisessa 1980-luvulla.

Teknologian ja innovaatioiden painottaminen on Sotaraudan mukaan vienyt aluekehittämisen painopistettä keskittävämpään suuntaan kuin hyvinvointivaltion rakentamisen aikoina.

Vanhakantaiset ajatukset aluekehittämisestä kehitysaluepolitiikkana, siltarumpujen rakentamisena tai resurssien siirtämisenä Helsingistä muualle elävät edelleen.

Oikeastaan kyse on Sotaraudan mukaan siitä, miten koko maan resurssit saadaan parhaiten hyödynnettyä.

Aluekehittämisessä unohtuu Sotaraudan mukaan helposti se, että ratkaisujen pitäisi palvella oman alueen lisäksi kokonaisuutta.

Hän on seurannut Etelä-Pohjanmaata, jossa on 1990-luvun lopusta asti vahvistettu alueella heikkoa teknologia-, innovaatio- ja yliopistotutkimusmaailmaa.

”Ratkaisuja on tehty niin, että jos jotain tehdään, se ei vahvista vain Seinäjokea tai Etelä-Pohjanmaata, vaan joiltain osin myös Suomen osaamista.”

”Näin voidaan osoittaa, että joskus parhaat osaajat ovatkin Seinäjoella, eivätkä Helsingissä, esimerkiksi elintarviketeollisuudessa tai sen logistiikassa. Kaipaan tämän tyyppistä ajattelua: se ei lähde siitä, että jossain ylhäällä on rahasäkki, josta kaadetaan vähän rahaa alueille.”

Aluekehittäminen vaatii Sotaraudan mukaan osaajia, jotka näkevät mahdollisuudet ja osaavat tarttua niihin. ”Pahoin pelkään, että Suomen kehittämiskapasiteetti on aika vauhdikkaasti eriytymässä.”

Itärajalla mahdollisuuksien kenttä oli aikaisemmin venäläisissä turisteissa. Se sulkeutui kerralla, kun itäraja suljettiin.

”Jos tilalle rakennetaan siltoja ja rautateitä, mitä mahdollisuutta se palvelee?”

”Ihmettelen, miksi Saimaan alueella ei ole tehty, kuten Lapissa. Siellä olisi mahdollisuus rakentaa vaikka minkä tyyppisiä elämyspalveluja. Se edellyttää yhteistyötä.”