
Ensin kymmeniä kilometrejä erämaata ja metsää. Viimein esiin nousee muutaman talon rykelmä, ja Raattaman kylä piirtyy maisemaan keskellä pohjoista tunturimaisemaa.
Ollaan Lapissa, reilusti Napapiirin tuolla puolen, noin 75 kilometriä Kittilän keskustasta pohjoiseen. Horisontissa siintää Pallas-Ounastunturien ketju, jonka taakse aurinko ei näin kesäaikaan laske laisinkaan.

Näissä maisemissa kyläkauppias Juhani Autto, 68, on tehnyt elämäntyönsä. Täällä hän on pyörittänyt Autton kyläkauppaa yhden ihmiselämän mittakaavasta katsottuna jo pienen ikuisuuden. Ensi kesänä tulee täyteen komeat 50 vuotta kauppiaana.
Aloitus kauppiaan uralle ei ollut helpoin mahdollinen. Vuonna 1974 Juhani Autto oli vasta 17-vuotias, kun hänen isänsä, Autton kaupan Raattaman kylälle 50-luvun alkupuolella perustanut Arvo Autto kuoli yllättäen sydänkohtaukseen.
Vastuu kaupan jatkamisesta lankesi viisilapsisen perheen lapsista keskimmäiselle pojalle Juhanille.
”Olihan se kova paikka”, toteaa Autto nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin, ja jatkaa pitsataikinan vaivaamista kaupan yhteydessä sijaitsevan ravintola Loimun keittiössä.
Varsinaisesti Autto otti päävastuun kyläkaupan pyörittämisestä kuitenkin vasta vuonna 1976, kun hän oli saanut käytyä keskikoulun loppuun.
Alkuun Autton äiti auttoi mukana sen minkä pystyi, mutta käytännössä päävastuu kaupan pitämisestä oli alusta alkaen yksin nuoren Autton harteilla.
”Kyllähän sitä joskus miettii, mihin sitä olisi voinut päätyä, jos asiat olisivat menneet eri tavalla.”
”Kyllähän sitä joskus miettii, mihin muualle sitä olisi voinut päätyä, jos asiat olisivat menneet eri tavalla”, Autto pohtii.
”Mutta ei sellaista osaa oikein edes ajatella, niin vahvasti sitä on viidessäkymmenessä vuodessa kasvanut kiinni tähän työhön.”
Viidessäkymmenessä vuodessa ehtii tosiaan tapahtua paljon.

Kun Juhani Autto aloitteli 1970- ja 80-luvuilla uraansa kauppiaana, toimi Suomessa vielä reilusti yli 3 000 kyläkauppaa.
Noiden huippuvuosien jälkeen kyläkauppojen määrä on kuitenkin pudonnut rajusti. Vuosituhannen vaihteeseen mennessä määrä oli tippunut 700 kyläkaupan hujakoille.
Laskusuunnalle ei ole näkynyt 2000-luvullakaan loppua, sillä viime vuonna kyläkauppoja oli Suomessa jäljellä enää alle 200. Eikä jäljelle jääneillä kaupoillakaan hulppeasti suju.
Päivittäistavarakauppa ry:n selvityksen mukaan vuonna 2017 kyläkaupan liiketulos oli keskimäärin vain 8 660 euroa vuodessa.
Kuinka tähän on tultu?
Kyläkauppojen historiaan tiivistyy koko maaseudun rakennemuutos.
Historiallisesti tarkasteltuna kyläkauppojen kehitys on seuraillut tiiviisti maatalouden yleisiä trendejä. Näin ollen kyläkauppojen historia kertoo olennaisella tavalla myös maaseudulla viime vuosikymmeninä tapahtuneista muutoksista.
Hieman yksinkertaistaen voisi sanoa, että kyläkaupat syntyivät ja yleistyivät, kun Suomessa siirryttiin omavaraistaloudesta rahatalouteen itsenäistymisen jälkeisinä vuosina.
Myöhemmin maatalouden koneellistuessa voimakkaasti 1950-luvulta eteenpäin kyläkaupat toimivat innovaatioiden leviämisen kannalta tärkeinä solmukohtina. Niillä oli keskeinen välittäjätehtävä, kun uudet maataloustarvikkeet mullistivat maatalouden tuotantotapoja.
Kyläkauppojen raju väheneminen taas alkoi maatalouden voimakasta koneellistumista seuranneina vuosikymmeninä, kun perheviljelystä alettiin siirtyä suurtiloihin.
Suurtilojen käyttämät hankintakanavat sivuuttivat vähitellen kyläkauppojen tarjoaman roolin innovaatioiden välittäjänä.
Samoihin aikoihin oman maatilan ulkopuolella tapahtuva palkkatyö alkoi yleistyä keskittäen päivittäistavaroiden ostot kaupunkiin kaukana kotipitäjästä.
Kyläkauppojen voimakas väheneminen alkoi maatalouden voimakasta koneellistumista seuranneina vuosikymmeninä, kun perheviljelystä alettiin siirtyä suurtiloihin.
Löytyy kyläkauppojen ahdingolle tietysti muitakin syitä.
Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatian yhdessä NordEval oy:n kanssa toteuttamassa selvityksessä kyläkauppojen kehityshistorian katsotaan linkittyvän osaksi kaupan toimialaa yleisesti leimannutta murrosta viime vuosikymmeninä.
Keskeisiksi murroksen ajureiksi selvityksessä mainitaan esimerkiksi digitalisaatio, kiristyvä ja kansainvälistyvä kilpailu, maatalouden rakennemuutos, maaseutuväestön ikääntyminen ja vähentyminen, maan sisäinen muuttoliike ja koronapandemia.

Vielä kiinnostavampaa on kuitenkin lukea selvityksestä kyläkauppiaiden itsensä näkemyksiä viime vuosikymmeninä tapahtuneesta kehityksestä alalla.
Kauppiaat kiinnittävät selvityksessä huomiota erityisesti kahteen muutokseen, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet kyläkauppojen toimintamahdollisuuksiin.
Ensimmäinen on erityisesti 1960-luvulta alkaen voimistunut maaseudun demografinen muutos. Kun väki vähenee ja siirtyy kaupunkeihin töihin, kauppa ei yksinkertaisesti enää vedä entiseen malliin.
Toinen kyläkauppiaiden esille nostama trendi taas koskee vuosituhannen vaihteen paikkeilla tapahtunutta muutosta ihmisten ostoskäyttäytymisessä. Lähi- ja pienkauppojen sijasta kauppa-asiointi alkoi suuntautua tuotevalikoimiltaan valtaviin ja keskeisten liikenneväylien varrelle sijoitettuihin suuryksiköihin.
Tähän 2000-luvun vaihteessa tapahtuneeseen murroskohtaan tiivistyy myös useiden kyläkauppiaiden keskeinen kritiikki suomalaista elinkeinopolitiikkaa kohtaan.
Se on monen selvitykseen haastatellun kyläkauppiaan mielestä suosinut suhteettoman paljon yleistä keskittymiskehitystä esimerkiksi myöntämällä kaupan suuryksiköille kaavoituslupia ja pidentämällä kauppojen aukioloaikoja.
Moni kokee, että kyseiset politiikkamuutokset ovat olleet maaseudun autioitumisen ohella kyläkaupoille myrkkyä.
Lama-aikaa seuranneet vuodet olivat taloudellisesti todella tiukkoja. Autton kyläkaupalla jopa roskasäkit kierrätettiin uudelleen käyttöön.
Sama kehitys on ollut nähtävillä enemmän tai vähemmän myös Raattamassa, toteaa Juhani Autto.
Vielä 80-luvulla meni lujaa, kun elettiin nousukautta ja matkailubuumi levisi myös Suomeen. Raattamaankin riitti turisteja, ja keskiolutta sai myydä matkailijoille niin paljon kuin muilta töiltään vain kerkesi.
Vuonna 1986 rakennettiin nykyinen Autton kaupan päärakennus, jonne kauppa siirtyi tien toiselta puolelta. Siellä se oli aiemmin sijainnut kotitalon lisäsiivessä.
1992 Autto laajensi hyvien vuosien rohkaisemana ravintolabisnekseen, ja rakennutti uuden päärakennuksen yhteyteen isot tilat toimintaa varten. Merkittävä investointi ei olisi voinut sattua ajallisesti paljon surkeampaan paikkaan, sillä lama iski myös Raattamaan pian ravintola Loimun valmistumisen jälkeen.
”Niitä velkoja makseltiinkin sitten yli 20 vuotta”, Autto hymähtää. Pahimmillaan velkaa oli miljoona, ja lainan korot huitelivat yli 20 prosentissa.
Nyt velat on maksettu ja asialle voi jo pikkuisen nauraakin. Pitkään aikaan se ei ollut kuitenkaan mahdollista.
Lama-aikaa seuranneet vuodet olivat Raattamassa taloudellisesti todella tiukkoja. Kaupalla mitään ei heitetty pois ja jopa roskasäkit kierrätettiin uudelleen käyttöön.
Oli tuossa ajassa tietysti niukkuudesta huolimatta paljon hyvääkin, niin kuin elämässä aina.
Vuoden 2006 talvella kauppaan nimittäin asteli huopakumisaappaissaan Autton nykyinen puoliso ja elämänkumppani Heidi Kokkala.
Hetken edelleen kirkkaasti muistava Autto kertoo tuolloin istuneensa kassan takana. Hän muistaa tajunneensa heti, että nyt olisi syytä toimia ripeästi.
Ensitapaamisen jälkeen piiritystä pitkien puheluiden muodossa kesti kuitenkin kokonaisen vuoden verran, ennen kuin Autto sai taivuteltua Kokkalan tulemaan uudestaan Raattamaan.
Siitä lähtien pari onkin sitten pitänyt tiivisti yhtä.
Tuulisten vuosien jälkeen elämä Raattaman kyläkaupalla näyttää asettuneen vihdoin enemmän tai vähemmän paikoilleen. Kauppa on auki kuutena päivänä viikossa, maanantaista lauantaihin.
Sen ylläpitämiseen on voitu parempien aikojen myötä palkata jopa yksi työntekijä, Okko Kenttälehto, joka on hyörinyt kaupalla kohta jo kymmenisen vuotta. Myös ravintolapuolen työvajetta paikkaamaan on voitu viime vuosina palkata yksi osa-aikainen työntekijä.
Tilaukset ja juoksevat asiat Autto hoitaa edelleen itse, vaikka onkin jäänyt jo nimellisesti eläkkeelle.
Lisäksi keskiviikosta perjantaihin ravintola Loimussa tehdään edelleen Juhanin ja Heidin voimin pitsoja, joita osa asiakkaista on kehunut jopa Pohjoiskalotin parhaiksi.
Sana on ilmeisesti päässyt leviämään, sillä pitsalle saatetaan tulla useiden kymmenien kilometrien matkaltakin, kaupan ja ravintolaan ylläpitoon ahkerasti osallistuva Kokkala kertoo.
Monessa mielessä Autton kyläkaupalla tiivistyy hyvin se henki, joka kyläkaupoista puhuttaessa tuppaa toisinaan unohtumaan.
Useassa pitäjässä kyläkauppa on niin vakituisille asukkaille kuin mökkiläisillekin lähipalvelujen lisäksi elintärkeä kohtaamispaikka ja kylän keskus, josta saa palvelua asiaan kuin asiaan.
Näitä palveluita ovat muiden muassa käteisnostopalvelu, kahvila- ja ravintolapalvelut, polttoaineen jakelu, kaasun myynti, posti- ja apteekkipalvelut sekä elintarvikkeiden kotiinkuljetus.
Usein myös kyläkauppiaat itse ovat melkoisia idealinkoja ja kylien aktiivisimpia asukkaita, jotka pitävät yhteisön identiteettiä ja ryhmähenkeä yllä.
Kun esimerkiksi katselee tuntureiden hellässä huomassa lepäävää Autton kauppaa, ei voi välttyä ajattelemasta, että kyseessä on oikeastaan koko Raattaman kylän sydän.

Globaalista mittakaavasta katsottuna yksittäisen kyläkaupan kohtalolla ei toki ole mitään merkitystä. Kylmän taloudellisesti tarkasteltuna yhden kyläkaupan katoaminen ei bruttokansantuotetta paljoa heilauta. Miksi siis itkeä muutoksen perään?
Ehkä siksi, että lopulta kyläkaupoissa on kyse paljon muustakin kuin vain rahasta tai toimeentulosta, sanoo Autto.
Kyläkaupassa tavataan tuttuja, käydään kuntapolitiikkaa ja vaihdetaan viimeisimmät kuulumiset. Sieltä matkamies saa takuuvarmasti ajantasaisimmat neuvot reittivalintojensa suhteen ja tankkinsa täyteen bensaa.
Lapset oppivat miten raha toimii ja teinit sen, ettei kahviossa — sijaitsipa se sitten Raattamassa tai Helsingissä — ole sopivaa nauttia omia juomia. Ikäihmiset taas saavat mahdollisesti päivänsä ainoan sosiaalisen kontaktin.
Eipä ole tavatonta sekään, että kauppareissu toimii kuin terapiaistunto. Hyllyjen välissä ostosten ohessa saattaa kuin huomaamattaan jakaa tutulle kauppiaalle syvimmät surunsa ja kätketyt aiheensa onneen.

On selvää, että jos Autton kauppa joskus lopettaisi toimintansa, ei se tarkoittaisi vain sitä, että maitolitra pitäisi jatkossa hakea hieman kauempaa.
Jos monipalvelukeskuksena toimiva kyläkauppa lopettaa, katoaa kylältä samalla sen kulttuurisen elämän perusta.
Jos monipalvelukeskuksena toimiva kyläkauppa lopettaa, katoaa kylältä samalla sen kulttuurisen elämän perusta.
Joku voisi ihan perustellusti kysyä, että mitä kylästä jää tuolloin jäljelle?
Juttua varten on haastateltu lisäksi Suomen yrittäjäopiston asiakkuuspäällikkö Vesa Hildéniä, alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatian tutkijaa Timo Hirvosta, Suomen Kylät ry:n viestintäpäällikkö Timo Metsäjokea sekä Päivittäistavarakauppa ry:n johtajaa Ilkka Niemistä.