• Poliisille luvassa lisämiljoonia – tuore poliisiylijohtaja kertoo, mihin ja millä perusteilla rahaa jaetaan ensi vuodelle

    Myös ensi vuoden jälkeen lisärahaa on luvassa, mutta se, mihin rahat tuolloin käytetään, selviää myöhemmin.
    Tilaajalle
    Pahin henkilöstövaje on tällä hetkellä rikostutkinnassa, erityisesti päivittäisten rikosten tutkinnassa.
    Pahin henkilöstövaje on tällä hetkellä rikostutkinnassa, erityisesti päivittäisten rikosten tutkinnassa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    30.10.202405:00
    Matti Tuominen

    Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki lupaa, että ensi vuonna kaikki poliisilaitokset saavat lisärahoitusta. Ensi vuoden rahanjaossa painottuvat rikostiedustelu sekä nuorisorikollisuuden torjunta ja tutkinta. Uusia virkoja kohdennetaan yksiköihin, joissa työpaine on kaikkein suurin.

    Myös ensi vuoden jälkeen lisärahaa on luvassa, mutta se, mihin rahat tuolloin käytetään, selviää myöhemmin.

    Hallitus on luvannut poliisille lisärahoitusta. 17,5 miljoonalla eurolla poliisien määrä on tarkoitus kasvattaa 8 000 poliisiin vaalikauden lopussa.

    Poliisilla on olemassa myös pidemmän aikavälin henkilöstösuunnitelma, jossa käydään läpi sitä, mihin henkilöstöä tulevina vuosina tarvitaan. Koskimäen mukaan ongelma on kuitenkin se, että tämä suunnitelma elää jatkuvasti. Iso syy on se, että työmäärä erityisesti Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksilla on kasvanut todella suureksi suhteessa laitosten henkilöstömäärään.

    Lisäksi poliisin pitää pystyä reagoimaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin, jos vaikkapa itärajalla tai muualla Suomessa tapahtuu jotain yllättävää.

    Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki lupaa, että ensi vuonna kaikki poliisilaitokset saavat lisärahoitusta.
    Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki lupaa, että ensi vuonna kaikki poliisilaitokset saavat lisärahoitusta.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Poliisiylijohtaja Koskimäki kertoo, että pahin henkilöstövaje on tällä hetkellä rikostutkinnassa, erityisesti päivittäisten rikosten tutkinnassa.

    Tilanteen vaikeutta kuvaa se, että poliisilla on tällä hetkellä yli 140 000 avointa rikosilmoitusta. Tuohon määrään ei edes lasketa vaikkapa kuolemansyyntutkintaa, palonsyyntutkintaa tai maasta poistamiseen liittyviä tehtäviä.

    Koskimäki painottaa, että nämä kaikki tehtävät on hoidettava.

    Kun lisärahoituksen käyttöä on mietitty, poliisi arvioinut, mitkä ovat nykytilanteessa pahimpia uhkia. Yksi tällainen muissakin Pohjoismaissa näkyvä uhka on katujengit.

    Tähän mennessä saatua lisärahaa on käytetty erityisesti rikostutkintaan ja katujengien torjuntaan. Maantieteellisesti rahaa on jaettu Itä-Suomeen ja pääkaupunkiseudulle. Länsi-Uudenmaan, Itä-Uudenmaan, Helsingin sekä Itä-Suomen poliisilaitokset ovat kaikki saaneet lisärahoitusta.

    Itä-Uudellemaalle ja Itä-Suomeen pystyttiin kumpaankin palkkaamaan lisärahoituksen turvin noin 30 uutta poliisia. Helsingin poliisilaitoksen lukema on noin 20 ja Länsi-Uudenmaan alle 20. Lisäksi myös keskusrikospoliisi on saanut lisärahaa tiettyihin erityistehtäviin.

    Monet poliisilaitokset jäivät siis tänä vuonna ilman lisärahaa, mutta ensi vuonna tilanne muuttuu.

    Tähän mennessä saatua lisärahaa on käytetty erityisesti rikostutkintaan ja katujengien torjuntaan.
    Tähän mennessä saatua lisärahaa on käytetty erityisesti rikostutkintaan ja katujengien torjuntaan.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lisää aiheesta
    • Perinteisesti Lapin poliisilaitoksen alueella tapahtuvat väkivaltarikokset ovat joko lähisuhdeväkivaltaa tai tapauksia, joissa osapuolet tuntevat toisensa. Kyse on usein eriasteisista pahoinpitelyistä.

      Rikokset | Tällaisia ovat maaseudun ja pienten paikkakuntien tyypilliset väkivaltarikokset

      Tilaajalle
    • Rikokset | Alaikäisten väkivaltarikokset kolminkertaistuneet vuodesta 2015 – poliisi ehdottaa suljettuja laitoksia pahimmissa rikoskierteissä oleville nuorille

    • Muun muassa Helsingin poliisilaitoksella työskenteleville poliiseille maksetaan pääkaupunkiseutulisää.

      Yhteiskunta | Pääkaupunkiseudun poliiseille maksetaan vuodessa yli pari tuhatta euroa ”pääkaupunkiseutulisää”, vaikka Poliisihallitus on tyrmännyt syrjäseutulisän palauttamisen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    poliisi
    Ilkka Koskimäki
    rahoitus
    rikostutkinta
    poliisilaitokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa