
Tiestön kunto on Pohjois-Savossa paikoin niin huono, että se haittaa jo elinkeinojen harjoittamista.
MTK-Pohjois-Savo haki ja sai rahaa ilmiön laajuuden selvittämiseen: EU:n aluekehitysrahastolta 179 000, Pohjois-Savon kehittämisrahastolta 33 600 euroa ja omaa rahoitusta 11 200 euroa.
Kaksivuotisen Tietä vihreälle kasvulle -projektin päälliköksi palkattiin Noora Räsänen. Lisänä on MTK:n väen työpanos ja Ilmatieteen laitoksen asiantuntemus.
”En kirjaa yksittäisiä teitä tai siltoja, vaan kerään ja tuotan tietoa maaseutuliikenteen erityislaadusta ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksista tienpitoon alkutuotannon näkökulmasta”, Räsänen kertoo.
Sateiden ja pakkasen vaihtelu syö tiestöä entistä nopeammin, ja kuivuuden lisääntyminen lisää metsäpalojen riskiä. Sammutuskaluston pitää päästä paikalle.
Tienpitäjät eivät aina ymmärrä elinkeinojen tarpeita.
Tienpitäjät eivät aina ymmärrä elinkeinojen tarpeita, Räsänen sanoo. Esimerkiksi Kuopion Maaningalla sijaitsevan Mustanvirran sillan painorajoitusta muutettiin kuulematta käyttäjiä, joiden tärkein kulkuväylä suuremmille teille on juuri tuo silta ja joiden pellotkin ovat eri puolilla siltaa.
”Nyt ajatellaan, että vähäliikenteinen tie on myös vähämerkityksellinen ja että maataloudella ei ole merkitystä. Mutta on sillä! Ympäröivä yritystoiminta pitää ottaa muutoksissa huomioon, ihmisiä kuulla ja viestiä asioista ajoissa”, Räsänen painottaa.
On näet käynyt niinkin, että eräskin silta suljettiin, eivätkä ambulanssi ja jäteauto päässeet pihaan.
”Tiedottaminen etenkin siltaremonttien kohdalla on ensiarvoisen tärkeää.”
Painorajoitus paisuttaa myös palkka-, polttoaine- ja kalustokuluja, kun joudutaan kiertämään, ajamaan vajailla kuormilla ja useammin.
”Mittaus marraskuussa ei anna oikeaa kuvaa sillan käytöstä.”
Räsästä harmittaa, että meitä suuremmassa Ruotsissa vähäliikenteisen tien raja on 250 mutta Suomessa 350 ajoneuvoa vuorokaudessa.
Mustanvirran sillan liikennettä mitattiin ennen painorajoituksen asettamista myöhään syksyllä, jolloin maatalouden liikenne oli jo hiljentynyt.
”Mittaus marraskuussa ei anna oikeaa kuvaa sillan käytöstä.”
Myös Traficomin mukaan vähäliikenteisten teiden merkitys on usein liikennemääriään suurempi eikä niiden kunnosta ole pidetty riittävästi huolta. Vähäliikenteisistä teistä päällystettyjä on 40 prosenttia eli 17 000 kilometriä, ja niistä huono- tai erittäin huonokuntoisia on lähes kolmannes. Sorapintaisia on 27 200 kilometriä ja huonokuntoisia kymmenesosa.
Väylävirasto arvioi koko Suomen tiestön korjausvelan kasvavan tänä vuonna lähes 6,8 prosentilla ja 300 miljoonalla eurolla 4,6 miljardiin euroon.
”Pelkkä kuoppaisen tien kilpailu ei riitä korjaamaan asioita.”
Metsäkeskus selvittää tiestön kuntoa valtakunnallisesti, mutta MTK:n aloittamaa tiestön selvitystä alkutuotannon vinkkelistä ei ole tehty muualla Suomessa.
Tarkoitus on tiivistää yhteistyötä muun muassa elinvoimakeskuksen kanssa, toiminnanjohtaja Jari Kauhanen sanoo.
”Tuomme käyttäjän näkökulmaa ja lisäämme viranomaisen tietämystä. Vastakkainasettelun sijasta toivomme ratkaisuja, rahoitusta ja tierahojen kohdentaminen nykyistä paremmin. Pelkkä kuoppaisen tien kilpailu ei riitä korjaamaan asioita.”
Laskelmia maatalouden ja kuljetusten arvovirroista voi on tehnyt kenttäpäällikkö Sirpa Lintunen. Niitä voi soveltaa muuallekin Suomeen, hän sanoo.
”Esimerkiksi lannoiterekalla 60 kilometrin lisämatka kasvattaa polttoainekuluja 52 eurolla ja päästöjä 60 hiilidioksidikilolla.”