• Roope Rissanen (vas.), Markus Rytkönen ja Hanna Mähönen ovat kirjelmöineet sillasta kansanedustajille, mutta rahaa ei ole herunut. ”Jos edes suunnitteluun saataisiin se puoli miljoonaa euroa, hanke nousisi valtion budjettiin ja työlistalle.”
    Roope Rissanen (vas.), Markus Rytkönen ja Hanna Mähönen ovat kirjelmöineet sillasta kansanedustajille, mutta rahaa ei ole herunut. ”Jos edes suunnitteluun saataisiin se puoli miljoonaa euroa, hanke nousisi valtion budjettiin ja työlistalle.” Kuva: Pentti Vänskä

    Sillan painorajoitus uhkaa jättää 12 maitotilaa mottiin Maaningalla

    Kuopion Maaningalla alennettiin sillan painorajoitusta, eikä uusimisen rahoista tai aikataulusta ole tietoa.
    Tilaajalle
    Uutiset|Liikenne
    10.6.202605:00
    Eija Mansikkamäki

    Silta näyttää komealta, mutta sen äärellä puhisee kiukkuinen joukko. Ollaan Kuopion Maaningalla, Mustanvirran sillan kupeessa, yhdystien numero 5571 varrella.

    Kiukun syy on sillalle vuosi sitten määrätty 40 tonnin painorajoitus, mikä vaikuttaa alueen yrityksiin. Sillan vaikutusalueella on 1 200 hehtaaria peltoa ja 12 maitotilaa, joilta lähtee vuodessa kuuden miljoonan euron edestä maitoa ja puolella miljoonalla teuraita.

    Tarvetta ajaa isolla kalustolla on paljon: maito-, lannoite-, rehu-, säilörehu-, liete, kalkki-, hiekka-, tukki-, hake- ynnä muita kuormia.

    Itä-Suomessa on 2 254 siltaa, joista 137 huonokuntoista ja 46 painorajoitettuja. Roope Rissanen ajaa sillan yli kuorma-autonsa ja hakkurinsa, jotka painavat 30 tonnia.
    Itä-Suomessa on 2 254 siltaa, joista 137 huonokuntoista ja 46 painorajoitettuja. Roope Rissanen ajaa sillan yli kuorma-autonsa ja hakkurinsa, jotka painavat 30 tonnia. Kuva: Pentti Vänskä

    ”Rajoituksen jälkeen olen joutunut miettimään ajosuuntia ja kiertoteitä ja ohjaamaan ostoja muualle. Täältä vanhoilta asiakkailta ostaminen olisi liian kallista ja kannattamatonta”, Roope Rissanen kertoo.

    Hänellä on haketusyritys ja polttohakkeen kuljetusta raskaalla kalustolla lämpölaitoksille.

    Kuljetusyhdistelmän nuppi ja perävaunu painavat yhdessä helposti 50–75 tonnia eli yli sillan nykyisen kantokyvyn. Ilman perävaunua ei kannata ajella.

    Silta on mahdollista kiertää, mutta se maksaa: lisähintaa tulee yli euron kilometriltä. Suorin reitti Kuopion suuntaan sillan yli on 17 kilometriä, mutta kiertämisestä järvien eteläpuolelta kertyy yli 100 kilometriä ja Pielaveden kautta 70 kilometriä. Pohjoisen eli Tuovilanlahden kautta meno on mahdotonta talvella jyrkkien mäkien vuoksi.

    ”Jäämme saarekkeeseen”, Rissanen sanoo.

    ”Rakennetyypin vuoksi siltaa ei voi vahvistaa.

    Tomi Vänninen

    Vuonna 1975 rakennettu Mustanvirran silta on kahdella pilarilla oleva jännitetty betoninen jatkuva kotelopalkkisilta, jonka vapaa korkeus on 12 metriä ja jänneväli 50 metriä.

    ”Rajoitus jouduttiin laittamaan sillan huonon kunnon vuoksi. Rakennetyypin vuoksi siltaa ei voi vahvistaa, vaan se on pakko korvata uudella”, kertoo Itä-Suomen elinvoimakeskuksen siltainsinööri Tomi Vänninen.

    Uusi silta maksaa arviolta 10 miljoonaa euroa, Vänninen kertoo. Pelkkä suunnittelu veisi puoli miljoonaa euroa ja vähintään kaksi vuotta.

    Rahoitusta ei ole. Vännisen mukaan tarpeen olisi valtion erityisrahoitus ja alkuun esimerkiksi eduskunnan joululahjaraha. Pohjois-Savon kansanedustajat ovat esittäneet sellaista, mutta esitys ei mennyt läpi.

    Huono kunto näkyy tienreunan aaltoiluna, kun vesi on päässyt betonin läpi raudoitukseen.

    Huono kunto näkyy tienreunan aaltoiluna. Vesi on rapauttanut betonirunkoa ja päästänyt vettä raudoitukseen.
    Huono kunto näkyy tienreunan aaltoiluna. Vesi on rapauttanut betonirunkoa ja päästänyt vettä raudoitukseen. Kuva: Pentti Vänskä

    ”Entä jos rajoitus pudotetaan uutta siltaa odotellessa 30 tonniin? Normaalia viljelyliikennettä traktorilla ei voi enää ajaa sen yli. Yrittäjyys ja huoltovarmuus vaarantuvat, jos ei pellolta ja metsästä saada haettua raaka-ainetta”, sanoo maidontuottaja Hanna Mähönen.

    ”Jos rajoitus laskee, lietekärryllä ei voi enää ajaa yli. Kuormaa ei voi pienentää, koska se ei saa hölskyä, joten kalustoa pitää uusia”, sanoo maitotilaa pitävä Markus Rytkönen sanoo.

    Myös rehun, lannoitteiden ja kalkin nuppiliikennekin loppuisi. Kalkkikuorma pelkällä kuorma-autolla painaa 50 tonnia.

    ”Kärri pitää purkaa muualle tai ajaa puolikkaita kuormia. Siitä joutuu maksamaan paljon isompia rahtikuluja.”

    Rytkösellä on parin kilometrin päässä sillasta 240 lehmän ja neljän robotin navetta, Mähösellä 280 lehmää ja niinikään neljä robottia ja peltoja sillan molemmin puolin.

    Rytkösen tilalta haetaan joka toinen päivä 14 500 kiloa maitoa eli ajoneuvo painaa 35 tonnia.

    Vänninen ymmärtää huolen, mutta rahoittelee yrittäjiä.

    ”’Painorajoitusta ei olla laskemassa, vaan sillä pyritään pärjäämään sillan elinkaaren päähän. Siltaa ei ole jätetty painorajoituksen kanssa Herran haltuun, vaan sen kuntoa seurataan ja tarkastuksia tehdään.”

    ”Siirtyminen kiertoteille siirtää myös ongelmaa.”

    Siirtyminen kiertoteille siirtää myös ongelmaa, viljelijät huomauttavat. Nyt puu- ja muu liikenne on vilkastunut peruskorjatulla Haatalantiellä, sillä sen kautta pääsee kantatie 77:lle ja säästää 50 kilometriä.

    ”Tiestön korjausvelkaa on paljon jo vanhastaan ja nyt niiden teiden rasite kasvaa entisestään”, Markus Rytkönen sanoo.

    Hän tietää tiloja, jotka ovat lykänneet lannoitetilauksiaan talvella, kun kiertotien mäkiä ei päässyt ylös.

    Rajoitus estää monien täysien perävaunukuormien kuljetuksen.
    Rajoitus estää monien täysien perävaunukuormien kuljetuksen. Kuva: Pentti Vänskä

    Huono tiestö hyydyttää myös puukauppaa. Metsänhoitoyhdistyksen eläköitynyt asiantuntija Voitto Vauhkonen on laskenut, että puun myyjät menettävät 1,2 miljoonaa euroa, kun puu ei liiku. Ostajia ei kiinnosta ajella pieniä teitä pienillä kuormilla.

    ”Ainakin yksi yhtiö on pudottanut reilusti hankintahintaa täältä alueelta”, Markus Rytkönen kertoo.

    Vaihtoehdoksi jää puun myyminen toiseen ilmansuuntaan.

    ”Rakentaminen on mennyt aivan älyttömäksi. Insinöörit eivät uskalla enää ottaa vastuuta.”

    Rissanen hämmästelee myös uudelle sillalle annettua hintalappua.

    ”Rakentaminen on mennyt aivan älyttömäksi. Jos 20 vuotta vanhaa kuivuria laajennetaan entisellä rakenteella, perustukset ja raudoitukset pitää nyt olla kertaa kaksi kertaa paksumpia. Insinöörit eivät uskalla enää ottaa vastuuta, vaan lisäävät materiaalia niin paljon, että varmasti kestää. Ja se maksaa.”

    Lisää aiheesta
    • Sirpa Lintunen ja Noora Räsänen selvittävät Pohjois-Savon tiestön merkitystä alueen elinkeinoille.

      Liikenne | ”Vähäliikenteinen tie ei ole sama kuin vähäpätöinen” – Pohjois-Savon MTK sai rahapotin tiestön tutkimiseen

      Tilaajalle
    • Hyvin hoidettu soratie voi olla huonokuntoista asfalttia parempi vaihtoehto. Tämä kuitenkin edellyttää, että tiestöstä pidetään huolta.

      Liikenne | Saadaanko maaseudun asfalttiteistä hyvä säästökohde? ”Tällainen puhe on pöyristyttävää”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Maaninka
    silta
    liikenne
    maatalous
    painorajoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin