• Ruokakaupaksi laajentava Tokmanni antoi tulosvaroituksen – osake laski

    Yhtiön mukaan kuluttajat harkitsevat ja siirtävät etenkin kalliimpien käyttötavaroiden ostamista.
    Tokmanni laski vuoden liikevoiton ennustettaan 15–25 miljoonaa euroa.
    Tokmanni laski vuoden liikevoiton ennustettaan 15–25 miljoonaa euroa.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Kauppa
    18.7.202517:30
    Taneli Laine

    Tokmanni-konserni antoi perjantaina 18.7. tulosvaroituksen ja laski vuoden 2025 ohjeistustaan.

    Vuoden liikevaihdon arvioidaan olevan 1 700–1 790 miljoonaa euroa ja vertailukelpoisen liikevoiton 85–105 miljoonaa euroa. Aiemmassa, maaliskuussa annetussa ennusteessa luvut olivat 1 720–1 820 miljoonaa euroa ja liikevoitto 100–130 miljoonaa euroa.

    Tulosvaroituksen taustalla on erityisesti kevät- ja kesäsesongin heikko myynti. Kevätsesonki on Tokmannille vuoden toiseksi tärkein kausi.

    Yhtiön mukaan kuluttajien ostokäyttäytymistä varjostavat jatkuva epävarmuus ja alhainen luottamus markkinoihin. Etenkin kalliimpien käyttötavaroiden ostamista harkitaan tarkasti, ja niiden hankintoja siirretään herkästi myöhäisempään ajankohtaan, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.

    Ensimmäinen Tokmannin Eurospar-osasto avattiin Ylöjärvelle.
    Ensimmäinen Tokmannin Eurospar-osasto avattiin Ylöjärvelle. Kuva: Rami Marjamäki

    Tokmanni-konserni pyrkii nyt tehostamaan toimintaansa muun muassa markkinoinnilla ja kulurakenteen kiristyksillä.

    Uutta kasvua haetaan ruokakaupasta. Tokmanni aloitti vastikään ruokakaupan yhteistyön alankomaalaisen Spar-ketjun kanssa. Tavoitteena on murtautua Suomen päivittäistavarakaupan markkinoille.

    Tulosvaroitus sai sijoittajat reagoimaan nopeasti. Tokmannin osakkeen arvo laski perjantain aikana Helsingin pörssissä.

    Lisää aiheesta
    • Verkkokauppa-alusta Temusta voi tilata myös elintarvikkeita.

      Kauppa | Temun ruokakauppa lupaa paljon, mutta tarkkana kannattaa olla

    • Spar palaa Suomeen lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen Eurospar-myymäläkonseptilla. Kuvassa Ylöjärven Tokmannin Eurospar.

      Ruoka | Ensimmäinen Spar-kauppa avaa ovensa Ylöjärvellä Tokmannin yhteyteen – valtaosa tuotteista on kotimaisia

    • Spar-brändin sokeri on Tokmannin mukaan mennyt hyvin kaupaksi.

      Kauppa | Näillä keinoin Tokmanni aikoo ottaa siivun ruokakaupan jättiläisiltä

      Tilaajalle
    • Tokmannilla oli 1990-luvulla nimikiista Stockmannin kanssa, jota puitiin oikeudessa asti.

      Kauppa | Rohkeat peliliikkeet toivat Tokmannille huiman kasvun

    Artikkelin aiheet
    Tokmanni
    tulosvaroitus
    ruokakauppa
    Spar
    osakemarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla