• IS: Mika Aaltola on asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa

    Lopullisesti Aaltola päättää ehdokkaaksi asettumisesta alkusyksystä.
    Ulkopiliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on asettumassa ehdokkaaksi presidentinvaaleissa. Lopullisesti hän päättää asiasta alkusyksystä.
    Ulkopiliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on asettumassa ehdokkaaksi presidentinvaaleissa. Lopullisesti hän päättää asiasta alkusyksystä.  Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Politiikka
    28.6.202315:09
    Matti Tuominen

    Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa. Hän kertoo asiasta Ilta-Sanomien haastattelussa.

    Aaltola toteaa IS:lle, että hän on vakaasti kallistumassa ehdokkaaksi lähtemisen suuntaan. Hän on asettumassa ehdolle valitsijayhdistyksen kautta, eikä minkään puolueen ehdokkaana.

    Lopullisesti hän päättää ehdokkaaksi lähtemisestä alkusyksystä.

    Aaltola perustelee ehdokkuuttaan muun muassa sillä, että presidenttikilvassa ei vielä ole mukana montaa ehdokasta.

    Aiemmin ehdolle presidentivaaleihin ovat ilmoittaneet lähtevänsä Olli Rehn, Pekka Haavisto, Harry Harkimo, Paavo Väyrynen ja Jaana Kavonius.

    Mika Aaltola IS:lle: Tästä syystä olen kallistumassa presidentti­ehdokkuuden puolelle

    Juttua muokattu 28.6. 15.58: Lisätty tieto Paavo Väyrysen ja Jaana Kavoniuksen ehdokkuudesta.

    Lisää aiheesta
    • Rehnin mukaan on varauduttava siihen, että suhteet Venäjään eivät palaudu ennen rauhaa Ukrainassa.

      Politiikka | Olli Rehn vierastaa yleisporvarillisuuden leimaa – ”Pyrin koko kansan presidentiksi”

    • Ylh. vas. Mika Aaltola, Pekka Haavisto, Jussi Halla-aho, Harry Harkimo. Alh. vas. Mikko Hautala, Olli Rehn, Alexander Stubb ja Jutta Urpilainen. LEHTIKUVA / MAIJA KORPINEN.

      Politiikka | Haussa olisi hyvä presidentti, mutta työhön ilmoittautuneita ei toistaiseksi juuri ole – ”Rehnin suuri haaste on karisman puutteessa”

    • Pekka Haavisto on Maaseudun Tulevaisuuden mukaan suosikki presidentiksi. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Uutissuomalainen: Pekka Haavisto suosikki seuraavaksi presidentiksi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa