• USU: Rajavartiolaitos maksaa korvauksia itärajan maanomistajille esteaitojen pystyttämisestä

    Korvauksiin on varattu yhteensä 1,6 miljoonaa euroa.
    Itärajalle on pystytetty esteaitaa. Kuvituskuva.
    Itärajalle on pystytetty esteaitaa. Kuvituskuva. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Yhteiskunta
    7.12.202316:55
    Joonas Immonen

    Uutissuomalainen uutisoi tänään Rajavartiolaitoksen maksaneen ensimmäiset korvaukset itärajan esteaidasta maanomistajille. Korvausta saivat ne maanomistajat, joiden maille Imatran Pelkolaan rakennettiin itärajan esteaidan pilottiaita. Noin kolme kilometriä pitkä aita valmistui syksyllä.

    Rajavartiolaitos maksoi maanomistajille korvausta maapohjasta ja metsästä yhteensä 38 000 euroa. Korvausta sai kaikkiaan kuusi kiinteistönomistajaa, joista puolet on yksityisiä henkilöitä.

    ”Koska tarvitsemamme maat jakautuivat pieniin osiin, olivat maksetut korvaukset pääosin joitakin tuhansia euroja per maanomistaja”, itärajan esteaidan projektipäällikkö Ismo Kurki Rajavartiolaitoksen esikunnasta kertoo Uutissuomalaiselle.

    Korvauksiin on varattu yhteensä 1,6 miljoonaa euroa.

    Korvausten lopullinen summa riippuu siitä, millaiselle maapohjalle esteaita rakennetaan. Korvausta maksetaan enemmän tukkipuuta kasvavasta metsästä kuin joutomaasta tai alueesta, jossa myytävää puuta on vähemmän.

    Lain mukaan maanomistaja on rajavyöhykkeellä velvollinen sallimaan esteaidan rakentamisen valtion kustannuksella. Lunastuksen sijaan valtio maksaa korvauksen maanomistajille, joiden alueelle esteaidan rakentaminen aiheuttaa haittaa tai vahinkoa.

    Kurjen mukaan jatkossa noin 90 prosenttia korvauksen saajista on yksityisiä maanomistajia. Kun varsinaista esteaitaa aletaan rakentaa, tulee korvauksensaajiksi enemmän myös kuntia, seurakuntia ja yrityksiä. Valtion maiden osalta korvauksia saa Metsähallitus.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Mikä jysähti, lensikö yli oma vai venäläinen kone? Itärajan asukkaat höristelevät korviaan nykyään enemmän kuin ennen

    • STT:n pyytämien asiakirjojen mukaan kansainvälisen suojelun hakijoiden määrä alkoi lisääntyä 31. lokakuuta alkaneella viikolla. Kuva on Inarista Raja-Joosepin rajanylityspaikalta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Politiikka | STT:n saamat asiakirjat paljastavat: Itärajan rajanylityspaikat haluttiin sulkea kahdeksi viikoksi, ihmisiä houkuteltu rajalle somessa

    • Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) muistuttaa, että tiukassa paikassa Suomi on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki tai alue.

      Yhteiskunta | Puolustusministeri Antti Häkkänen: Koko Suomi on puolustamisen arvoinen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Rajavartiolaitos
    itäraja
    esteaita
    maanomistajat
    korvaukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle