• Näitä kasvulukemia on vaikea edes uskoa: Suomeen tulevien Kiina-pakettien määrä räjähti viime vuonna

    Keskimäärin Kiinasta tulleen paketin arvo oli 6,02 euroa. Kiinapakettien vyöryllä voi olla vaikutusta valtion verotuloihin.
    Alle 150 euron lähetykset EU:n ulkopuolelta on vapautettu tullista – suomalaiset kaupat joutuvat kuitenkin maksamaan maahantuomistaan tuotteista täyden tullin.
    Alle 150 euron lähetykset EU:n ulkopuolelta on vapautettu tullista – suomalaiset kaupat joutuvat kuitenkin maksamaan maahantuomistaan tuotteista täyden tullin. Kuva: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Kauppa
    3.2.202515:30
    Paula Liesmäki

    Kiinasta Suomeen tulleiden alle 150 euron arvoisten pakettien määrä kasvoi viime vuonna 823 prosenttia toissa vuodesta.

    Kiinasta tulleiden pakettien arvo kasvoi 399 prosenttia.

    Tulli on hiljattain julkaissut tilastoja alle 150 euron lähetysten tuonnista.

    Viime vuonna EU:n ulkopuolelta tuli Suomeen 28,2 miljoonaa lähetystä, kun vuotta aiemmin niitä tuli 3,6 miljoonaa.

    Kaikista EU:n ulkopuolelta tulleista lähetyksistä 98 prosenttia tuli Kiinasta. Keskimäärin Kiinasta tulleen paketin arvo oli 6,02 euroa.

    Alle 150 euron paketeista eniten Suomeen tuotiin lukumääräisesti hattuja ja muita päähineitä. Niitä tuli 2,2 miljoonaa erää.

    Seuraavaksi eniten suomalaiset tilasivat epäaitoja koruja, joita tuli 1,2 miljoonaa erää sekä pöytä- ja keittiöesineitä, joita tuli 1,1 miljoonaa erää.

    Eniten 2023–2024 kasvoi valmistettujen liimojen ja liisterien tilaaminen, 5 429 prosenttia, sekä saksien ja niiden terien tilaaminen, 4 997 prosenttia.

    Kaupan alan maksamat arvonlisäverotulot ovat päättyneenä vuonna pienentyneet.

    Kaupan liiton mukaan Euroopan komission toimet Kiina-pakettien vyöryn patoamiseksi ovat täysin riittämättömiä.

    ”Peräänkuulutamme komissiolta ryhtiliikettä ja pikaisia toimia kilpailuongelman korjaamiseksi. Lisäksi on tärkeää, että myös Suomen hallitus kirittää komissiota ripeisiin toimiin”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo tiedotteessa.

    ”Tämä vaarantaa sekä kuluttajien turvallisuuden että kiertotalouden toimintamallit, jos uudelleenkäyttöön tai materiaalikiertoon päätyy vaarallisia aineita sisältäviä tuotteita.”

    Kiinapakettien vyöryllä voi Kaupan liiton mukaan olla vaikutusta myös valtion verotuloihin.

    Kaupan alan maksamat arvonlisäverotulot ovat päättyneenä vuonna pienentyneet, vaikka yleisen arvonlisäveron tasoa korotettiin viime syyskuussa.

    Kaupan yritykset vastaavat noin puolesta koko arvonlisäkertymästä, Luoto muistuttaa.

    Pakettivyöry aiheuttaa Luodon mukaan myös merkittävän markkinavääristymän.

    ”Kun kiinapakettien tuoteturvallisuusvaatimuksista ei välitetä ja kierrätysmaksut jäävät hoitamatta, heikentää se entisestään vastuullisesti Suomessa toimivien kaupan yritysten kilpailuasetelmaa”, Luoto toteaa.

    Lisäksi alle 150 euron lähetykset EU:n ulkopuolelta on vapautettu tullista, mutta samalla suomalaiset kaupat joutuvat maksamaan maahan tuomistaan tuotteista täyden tullin.

    Lisää aiheesta
    • Temun ja Sheinin kaltaiset kiinalaiset halpakaupat pitäisi kieltää Suomessa, Tiina Elo sanoo.

      Politiikka | Kansanedustaja esittää Temun kieltämistä Suomessa

    • Postipalveluyhtiö Postnordin kyselytutkimuksen mukaan kiinalainen verkkokauppajätti Temu on Suomen suosituin verkkokauppa maaseudulla asuvien keskuudessa.

      Talous | Kiinalainen Temu on maaseudulla asuvien suosikkiverkkokauppa: ”Temusta on tullut syrjäseutujen lähikauppa”

    • Kiinassa valmistetut ja kuluttajan verkosta tilaamat tuotteet eivät välttämättä täytä eurooppalaisia kriteerejä.

      Kauppa | Miksi keski-ikäinen tilaa krääsää Temusta, Sheinista tai vastaavasta verkkokaupasta?

    • Huonomaineisten mutta suosittujen kiinalaisverkkokauppojen epäillään rikkoneen EU-lainsäädäntöä.

      Politiikka ja talous | Kiinalaiset verkkokaupat on saatava ruotuun

    • Ulkomailta tilattujen nettiostosten määrä on lisääntynyt huomattavasti.

      Kauppa | Korvaako vakuutus, jos ulkomailta tilattu elektroniikka sytyttää tulipalon? Näin vakuutusyhtiöt vastaavat

      Tilaajalle
    • Kiinalaisten verkkokauppojen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Halvoista hinnoista huolimatta kaupoista ei pitäisi tilata mitään.

      Yhteiskunta | Suomalaiset ovat hullaantuneet kiinalaisista nettikaupoista – se pilaa sekä ympäristön että terveytemme

    • Temu sekä Shein ovat tulleet tunnetuiksi huomattavan halvoista hinnoista, ja ne myyvät muun muassa ultrapikamuotia.

      Talous | Suomalaisten mielestä heikoin maine on Sheinilla, Temulla, Woltilla ja tunnetulla kotimaisella tavarataloketjulla – S- ja K-ryhmä sekä Lidl saavat puhtaat paperit

    • Kaupan liiton mukaan kolmansissa maissa toimivat markkinapaikat haittaavat kilpailua.

      Talous | EU ryhtyy tutkimaan halpatuotteita kauppaavaa Temua – ”Turvallisuudessa merkittäviä puutteita”

    Artikkelin aiheet
    kiinapakettien määrä
    Tulli
    Kaupan liitto
    arvonlisävero
    EU:n tullisäännöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla