
Sähkömarkkinoiden ollessa epävakaimmillaan vuonna 2022 päätyi 3 800 turkulaista omakotiasujaa solmimaan kaksivuotisen kalliiksi käyneen sähkösopimuksen Turun Energian kanssa. Yhtiö veloitti sopimuksen tehneiltä asiakkailta sähköstä 27,1 senttiä kilowattitunnilta.
Sopimus oli Turun pientalojen keskusjärjestön (TPK) neuvottelema. TPK tarjoaa jäsenilleen valmiiksi neuvotellun sopimuksen, mutta jokainen 8 500 jäsenestä päättää itse sitoutuuko sopimukseen.
Turun Sanomien mukaan sähkösopimuksesta tehtiin muun muassa addresseja ja useita valituksia Kilpailu- ja kuluttajavirastoon, joka pitikin sähkösopimusten hintoja kohtuuttomina. Turku Energia ei kuitenkaan halunnut alentaa sähkön hintaa kesken sopimuskauden.
Turun Sanomat kertoo sähkön hinnan aiheuttaneen omakotiasujille vilussa värjöttelyn lisäksi useiden tuhansien eurojen menetyksiä siitä huolimatta, että sähkön kulutuksen kanssa on oltu tarkkana. Marraskuun alkaminen tänä vuonna olikin 3800 taloudessa juhlinnan arvoinen hetki, jolloin sähkösaunat lämmitettiin ja kuohuviinit jäähdytettiin.
TPK on nyt neuvotellut uuden, 22 kuukauden pituisen sopimuksen Turun Energian kanssa. Sopimuksessa sähkön hinta on 8,54 senttiä kilowattitunnilta.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat: