• Maasto on nyt monin paikoin erittäin kuivaa

    Viime päivien auringonpaisteessa ja tuulisessa säässä maasto on kuivunut entisestään. Maastopalojen riski on tällä hetkellä suuressa osassa maata korkea.
    Vähäsateinen kevät lisää maastopalojen riskiä.
    Vähäsateinen kevät lisää maastopalojen riskiä.  Kuva: Kai Tirkkonen
    Uutiset|Sää
    13.5.202507:22
    Antti Jylhä-Ollila

    Tänään tiistaina pilvisyys vaihtelee ja vähäisiä sadekuuroja voi tulla. Lämpötila kohoaa suuressa osassa maata 15 asteen vaiheille tai ylikin. Huomenna keskiviikkona puhaltaa kylmä pohjoistuuli ja monin paikoin tulee sadetta tai sadekuuroja.

    Sateisilla alueilla voi olla hyvinkin koleaa ja aurinkoisilla alueillakin lämpötila jää ylimmillään 10 asteen vaiheille.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Loppuviikolla vallitsee viileä koillisvirtaus ja etenkin maan itäosassa on koleaa. Pohjoisessa on sen sijaan aurinkoisempaa ja lämpötilakin kohoaa siellä ylimmillään 15 asteeseen.

    Viikonlopuksi maan eteläosaan saattaa yltää etelästä runsaitakin sateita, mutta ennuste on vielä epävarma. Maan keski- ja pohjoisosassa on poutaisempaa. Ensi viikolla sää on tavanomaista viileämpää ja muuttuu myös epävakaisemmaksi.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Hälytystehtävä oli Joensuun Hammaslahdella. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Maastopalo levisi pellolla Joensuussa – pelastuslaitos muistuttaa maanomistajia huolellisuudesta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    maastopaloriski
    kuiva maasto
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita