• Sp-kodin kysely: Suomalaiset haaveilevat asunnonvaihdosta, mutta huoli omasta taloudesta estää haaveiden toteuttamista

    Kiinteistönvälitysketjun kyselyn mukaan eniten haluttaisiin matkustella.
    Asuntojen ostotarjousten määrän kasvu vaatisi, että kansalaisten luottamus omaan talouteen vahvistuisi.
    Asuntojen ostotarjousten määrän kasvu vaatisi, että kansalaisten luottamus omaan talouteen vahvistuisi. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Talous
    29.5.202419:30
    Sami Suojanen

    Suomen asuntomarkkinoilla on patoutunutta kysyntää.

    Näin tulkitsee Sp-koti kyselytutkimuksensa tulosta, jonka yli tuhannesta täysi-ikäisestä suomalaisesta runsas kolmannes haaveilee uudesta kodista. Noin puolet vastaajista ilmoittaa kuitenkin oman nykyisen taloudellisen tilanteensa estävän haaveiden toteuttamisen juuri nyt.

    ”Halusimme selvittää, mistä suomalaiset haaveilevat tällä hetkellä. Kyselyn tulokset vahvistavat olettamaani kotitalouksien patoutuneesta asunnonvaihtotarpeesta. Ainoastaan matkustelu nousi uutta kotia suositummaksi haaveeksi”, kertoo Sp-kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

    Matkustelusta ilmoitti haaveilevansa 42,3 prosenttia vastaajista ja uudesta kodista 36,3 prosenttia. Kolmanneksi eniten suomalaiset haaveilevat paremmasta oman talouden tilanteesta ja neljänneksi eniten nykyisen kotinsa remontoinnista.

    ”Kun Suomen talous alkaa elpyä ja kuluttajien luottamus vahvistua, alkaa myös asuntokauppa piristyä, toteaa Rantanen.

    Sp-kodin kyselytutkimus toteutettiin sähköisellä lomakkeella kiinteistönvälitysketjun uutiskirjeen ja sosiaalisen median kautta 24.4.–15.5. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 1 070.

    Lisää aiheesta
    • Kylmä kevät on pitänyt mökinostajat kotona.

      Mökki | OP: Kylmä kevät pidätellyt mökkikauppaa – asuntomarkkinoilla kasvua

    • Hallitus sopeutti leikkauksin ja veronkorotuksin valtion alijäämiä tuleville vuosille kolmella miljardilla eurolla. Päätösten pohjana hallituksella oli jo huhtikuun riihessä käytössään tänään julkaistu valtiovarainministeriön ennuste. Valtiovarainministeri Riikka Purra ja pääministeri Petteri Orpo kuvattiin kehysriihen tiedotustilaisuudessa.

      Talous | VM ennusteessaan: ”Julkinen talous on kaukana tasapainosta, vaikka talous nousee taantumasta”

    • Rakentamisen suhdanne on ollut surkea viime kuukaudet. Näköpiirissä on kuitenkin tekijöitä, jotka puhuvat talouskasvun piristymisen puolesta vuoden jälkipuoliskolla.

      Politiikka ja talous | Analyysi: Talouskuva on alavireinen, mutta optimisti näkee jo taantuman taakse

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria