• Analyysi: Talouskuva on alavireinen, mutta optimisti näkee jo taantuman taakse

    Taantuma jatkuu, talous supistuu vielä kuluvana vuotena. Tuhkanripottelun voi kuitenkin jo lopettaa, sillä talouskasvu odottaa ensi vuonna ennustavat Säästöpankkiryhmä ja Suomen Pankki.
    Tilaajalle
    Rakentamisen suhdanne on ollut surkea viime kuukaudet. Näköpiirissä on kuitenkin tekijöitä, jotka puhuvat talouskasvun piristymisen puolesta vuoden jälkipuoliskolla.
    Rakentamisen suhdanne on ollut surkea viime kuukaudet. Näköpiirissä on kuitenkin tekijöitä, jotka puhuvat talouskasvun piristymisen puolesta vuoden jälkipuoliskolla. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Politiikka ja talous
    17.4.202416:30
    Analyysi
    Kimmo Lundén

    Vaisua on, taloustaantuma jatkuu edelleen etenkin vuoden alkupuoliskolla.

    Ennuste on tiistaina talouskatsauksensa julkistaneen Säästöpankkiryhmän.

    Korkojen nousu ja Euroopan keskuspankin kiristävä korkopolitiikka nuiji Suomen kansantuotetta suhteessa enemmän kuin muun euroalueen talouksia

    Kotitalouksien asuntolainat on yleisesti sidottu markkinakorkoja seuraaviin euriboreihin.

    Vientiteollisuus on keskittynyt investointihyödykkeisiin, ja nousevat korot ovat panneet investointeja odottamaan parempaa aikaa ja suhdannetta.

    Elinkeinoelämän ja yritysten suhdannetta peilaava Elinkeinoelämän keskusliiton kuukausittainen yritysten luottamusta peilaava kysely kertoo suurimpana ongelmana olevan kysynnän puutteen.

    ”Suomi on todella korkoherkkä talous, joten odotettu korkojen lasku tulee vaikuttamaan myönteisesti Suomen talouteen. Toisena myönteisenä tekijänä nostaisin globaalin suhdanteen, etenkin teollisuuden osalta. Maailmalta on jo saatu orastavia signaaleita sen piristymisestä, mikä edistäisi Suomen teollisuuden ja viennin virkistymistä”, kuvailee Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.

    Edellä mainitut tekijät puhuvat sen puolesta, että tilanne tulee helpottumaan loppuvuotta kohti. Ensi vuonna voidaan Säästöpankkiryhmän näkemyksen mukaan odottaa jo noin 1,5 prosentin kasvua.

    Kuluvana vuonna Säästöpankkiryhmä odottaa talouden supistuvan 0,5 prosenttia.

    Radikaalia heikkenemistä työmarkkinatilanteessa ei ole luvassa.

    Säästöpankkiryhmä ennustaa inflaation laskevan jopa EKP:n kahden prosentin tavoitetason alle, 1,9 prosenttiin vuonna 2024.

    Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahintojen vuosimuutos oli maaliskuussa 2,2 prosenttia.

    Radikaalia heikkenemistä työmarkkinatilanteessa ei ole luvassa.

    Näköpiirissä on siis tekijöitä, jotka puhuvat talouskasvun piristymisen puolesta vuoden jälkipuoliskolla.

    Euroopan keskuspankki ennustaa euroalueen talouskasvuksi ensi vuonna 1,5 prosenttia.

    Myös Suomen Pankki tiistaina julkaistussa katsauksessaan arvioi euroalueen korkojen voivan kääntyä laskuun kesällä, jos inflaatio hidastuu ennakoidusti. Euroopan keskuspankki ennustaa euroalueen talouskasvuksi ensi vuonna niin ikään 1,5 prosenttia.

    Taantumassa Suomi oli jo viime vuoden loppupuolella. Vakiintuneen määritelmän mukaan kun bruttokansantuote supistuu kaksi peräkkäistä vuosineljännestä, kyseessä on taantuma. Suhdannekierrossa taantuma jää suhteellisen lyhytaikaiseksi.

    Talouslamaan verrattuna se ei ole niin vakava ja pitkäkestoinen. Lamassa Suomi oli 1990-luvun alkupuolella. Työttömyys oli pitkään korkealla ja konkurssit kaatoivat yrityksiä. Bkt supistui kolme vuotta peräkkäin. Siihen yhdistyi vielä rahoitusjärjestelmän ja koko vahvaan markkaan kietoutuneen rahapolitiikan kriisiytyminen.

    Hallitus pyrki tasapainottamaan kehysriihessään valtiontaloutta kolmella miljardilla eurolla hallituskauden loppuun. Hallitus tiedotti kehysriihensä päätöksistä tiistaina. Kuvassa vasemmalta hallituspuolueita edustivat ministerit Sari Essayah (kd.), Riikka Purra (ps), Petteri Orpo (kok.) ja Anna-Maja Henriksson (rkp).
    Hallitus pyrki tasapainottamaan kehysriihessään valtiontaloutta kolmella miljardilla eurolla hallituskauden loppuun. Hallitus tiedotti kehysriihensä päätöksistä tiistaina. Kuvassa vasemmalta hallituspuolueita edustivat ministerit Sari Essayah (kd.), Riikka Purra (ps), Petteri Orpo (kok.) ja Anna-Maja Henriksson (rkp). Kuva: Lauri Heikkinen, valtioneuvoston kanslia

    Syksyllä 2008 alkaneessa finanssikriisissä puolestaan testattiin globaalisti koko rahoitusjärjestelmää. Suomen bkt sukelsi vuoden 2009 aikana syvälle miinukselle, mutta toipui jo seuraavana vuotena plussalle.

    Suomen kansantalouteen finanssikriisistä jäi kuitenkin pitkät jäljet, kun suuri osa Nokia-klusterin korkean tuottavuuden työpaikkoja hävisi kansantaloudesta.

    Myös Suomen Pankki kiinnittää katsauksessaan huomiota työn tuottavuuteen. Euroalueella uutta teknologiaa kehittäviä suuria teknologiayrityksiä on vähän:

    ”Tuottavuuden parantamiseen tarvitaan pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, joka tukee investointeja, innovaatioita ja vahvistaa yritysten kasvumahdollisuuksia.”

    Hallitus pyrkii tasapainottamaan kehysriihessään valtiontaloutta kolmella miljardilla eurolla hallituskauden loppuun.

    Reaalitalouden näkymien ennustamista on vaikeuttanut yritysten varastojen purkaminen. Pandemian aikana yritykset kasvattivat komponenttien ja välituotteiden varastoja. Tämä on heiluttanut bkt-lukuja.

    Säästöpankkiryhmän Mikkonen viittaa pankin omien salkunhoitajien havaintoihin osakesalkkuihin sijoitetuissa yrityksissä: varastojen tilanne on jo normalisoitumassa.

    Hallituksen valtiontalouden parhaillaan käydyssä hallitus pyrkii säästöin ja verotuksella oikaisemaan valtiontalouden velkaantumista kolmella miljardilla eurolla hallituskauden loppuun eli vuoteen 2028 mennessä.

    Hallitus pyrkii tasapainottamaan kehysriihessään valtiontaloutta kolmella miljardilla eurolla hallituskauden loppuun.

    Hallituksella on jo oppaana käytössään valtiovarainministeriön talousennuste kuluvalle ja lähivuosille. Ennuste tulee julki 25. huhtikuuta.

    Lisää aiheesta
    • Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) suhtautuu varauksella ajatukseen parlamentaarisesta yhteistyöstä taloustilanteen parantamiseksi. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa.

      Politiikka ja talous | "Riski taantuman pitenemisestä kasvaa" – asiantuntijat epäileväisiä hallituksen kaavailemasta hurjasta lisäsopeutuksesta

    • ”Ikävät yllätykset ja hintojen ja korkojen nousu ovat tukkineet talouden verenkiertoa”, valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander käytti vertauskuvia.

      Talous | VM optimistisena: Huomenna on paremmin – talous kääntyy loivaan kasvuun ensi vuonna

    • Vaikeaa, ja suhdannenäkymät ovat edelleen heikentyneet syksyn aikana, totesi talousennusteen esitellyt Suomen Pankin ennustepäällikkö <strong id="strong-49eb0128a7b0dd2760b7bcd2a3de4a09">Meri Obstbaum</strong>.

      Talous | Suomen Pankki: ”Talous on taantumassa ja toipuminen takkuaa”

    • Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn pankin tiedotustilaisuudessa Helsingissä tiistaina. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.

      Yhteiskunta | Pitkä odotus voi olla pian ohi – Suomen Pankki arvioi, että korot voivat kääntyä laskuun kesällä

    •  Suuret satsaukset sotateollisuuteen näkyvät Venäjällä investointien kasvuna, mutta niiden ei voi olettaa kasvattavan maan tuotannollista pääomaa ja tuottavuutta, kun suuri osa tuotetuista hyödykkeistä tuhoutuu lyhyessä ajassa, Suomen Pankki arvioi raportissaan. LEHTIKUVA/PEKKA SAKKI.

      Politiikka ja talous | Suomen Pankki: Venäjän talouskasvu hidastuu lähivuosina — työmarkkinoiden käytössä oleva nuorten miesten määrä pienentynyt

    • Vuodelle 2025 Danske ennustaa tällä hetkellä 1,9 prosentin kasvua.

      Talous | Danske ennustaakin Suomen talouskasvuun miinusta, mutta arvioi sen pinnistävän plussalle vuoden edetessä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle