• Hallitus kuihduttaa kasvua, sanoo keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen

    Keskustan puheenjohtaja kysyy, ovatko yksityisen terveysbisneksen tuet todella perusteltuja.
    Tilaajalle
    Keskusta esittää kymmenen vuoden kokeellista erityistalousaluetta itäiseen Suomeen.
    Keskusta esittää kymmenen vuoden kokeellista erityistalousaluetta itäiseen Suomeen. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Politiikka ja talous
    1.9.202412:00
    Silja Kinnunen

    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kuvaa alkavaa politiikan syksyä talouskeskusteluiden kautta.

    ”Maan velkaantuminen jatkuu ja ensi vuonna vielä kovempana, mitä hallitus aiemmin puhui. Säästöjäkin varmasti tarvitaan, mutta hallituksen pitäisi ymmärtää, että pelkästään leikkaamalla ja veroja korottamalla Suomi ei lähde nousuun”, hän toteaa.

    Keskusta haluaa panostuksia kasvuun. Kaikkosen mukaan osa hallituksen päätöksistä pikemminkin kuihduttaa sitä.

    ”Esimerkiksi arvonlisäveron korotukset ovat todella suuria. Syyskuun alussa voimaan tulevaa korotusta ei varmasti enää voi perua, mutta ensi vuoden alkuun kaavaillut uudet korotukset voisi vielä ehtiä perua.”

    Kaikkosen mukaan hallitus ei tule saamaan toivomiaan säästöjä näillä leikkauksilla vaan ennemminkin karsimaan työpaikkoja ja palveluita.

    Vuoden 2025 alkuun kaavaillaan 10 prosentin arvolisäverokannan nostamista 14 prosenttiin. Nosto koskisi esimerkiksi lääkkeitä, kirjoja, henkilöliikennettä sekä liikunta- ja kulttuuripalveluita.

    ”Lisäksi kotitalousvähennystä ei tulisi ajaa alas. Se toimii hyvin tällä hetkellä, ja sillä on rahoitettu esimerkiksi kotien remontteja sekä hoiva- ja siivouspalveluita, jonka myötä on saatu paljon töitä pk-yrityksiin”, Kaikkonen sanoo.

    Kotitalousvähennys maksaa tällä hetkellä valtiolle noin puoli miljardia euroa, ja hallitus aikoo supistaa siitä viidenneksen. Sitä hyödyntää vuosittain noin puoli miljoonaa ihmistä.

    Kaikkosen mukaan hallitus ei tule saamaan toivomiaan säästöjä näillä leikkauksilla vaan ennemminkin karsimaan työpaikkoja ja palveluita.

    Keskustan poliittinen puhe keskittyy tulevana syksynä vahvasti kasvuun ja sen tekijöihin.
    Keskustan poliittinen puhe keskittyy tulevana syksynä vahvasti kasvuun ja sen tekijöihin. Kuva: Carolina Husu

    Kasvuun panostaminen voisi olla esimerkiksi yritysverotuksen uudistamista investointeihin kannustavaan suuntaan. Investointipolitiikka, kuten esimerkiksi hallituksen kaavailema investointiverohyvitys, tulisi ulottaa suuryrityksien lisäksi myös pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joissa olisi Kaikkosen mukaan isompi työllistämispotentiaali.

    Keskustalla on myös oma kasvulistansa, jossa on esitetty esimerkiksi alimman eläkeiän saavuttaneille 20 prosentin työtuloista asettaminen kokonaan verovapaaksi.

    Puolue esittää myös kymmenen vuoden erityistalousaluekokeilua Itä-Suomeen. Kokeilun työkaluja olisivat esimerkiksi opintolainojen hyvittäminen, alueellisesti kevennetty sähköverotus ja lisäpanostusten painottaminen alueelle.

    ”Kysyisin myös, että ovatko yksityisen terveysbisneksen tuet ja sen kelakorvaukset todella perusteltuja.”

    Lisäleikkauksista tai -tuloista kysyttäessä Kaikkonen mainitsee käytännönläheiseksi esimerkiksi Turun tunnin junan.

    ”Se on tavattoman kallis hanke saataviin hyötyihin nähden. Meillä ei ole nyt varaa valtaviin uusiin rautatiehankkeisiin. Parempi laittaa perusasioita kuntoon. Kysyisin myös, että ovatko yksityisen terveysbisneksen tuet ja sen kelakorvaukset todella perusteltuja.”

    Henkilöasiakkaille yksityislääkärin vastaanoton kustannuksista maksettavia Kela-korvauksia maksettiin tämän vuoden alkupuoliskolla yli 31 miljoonaa euroa eli yli tuplasti enemmän, kun niiden saajien määrä nousi runsaan prosentin verran. Hallitus aikoo laittaa Kela-korvauksien nostoon kauden aikana yhteensä 400 miljoonaa euroa.

    Kaikkonen arvelee, että hallituksen tämänhetkinen toimintakyky on kohtalainen, vaikka pinnan alla varmasti kuohuu.
    Kaikkonen arvelee, että hallituksen tämänhetkinen toimintakyky on kohtalainen, vaikka pinnan alla varmasti kuohuu. Kuva: Carolina Husu

    Kaikkosesta hyvinvointialueilta ei tulisi leikata, vaan niille pitäisi antaa mahdollisuus.

    ”Orpon ja Purran hallitus vetää hyvinvointialueet aivan liian tiukille, eivätkä ne tahdo oikein pärjätä. Ensi kevään vaaleissa palveluiden puolustaminen tulee olemaan keskustalle tärkeä teema”, hän sanoo.

    ”Ei varmasti kertarysäyksellä tullut täydellistä uudistusta, mutta ei siitä hyvä tule silläkään, että hallitus imuroi rahat ja sanotaan, että se oli uudistuksen vika.”

    Kaikkosen mukaan hallituksen pikasäästöt pidentävät hoitojonoja, mikä johtaa vaivojen pahenemiseen ja kalliimpiin hoitoihin.

    Keskusta olisi valmis hyvinvointialueiden sääntelyn keventämiseen esimerkiksi henkilömitoitusten osalta, mutta ei veisi niiltä resursseja. Kaikkosen mukaan alijäämäisyyttä aiheuttaa myös yleinen kustannusten nousu, inflaatio, palkkaratkaisut sekä vuokralääkärien kustannukset.

    Lisää aiheesta
    • Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio vieraili Santeri Alkion kotitalolla Laihialla. Hänen mukaansa puolueen on hyvä hakea itsetuntoa ja kolmannen tien vaihtoehtoa historiasta.

      Politiikka ja talous | Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapiolta radikaali esitys: lisäisi kuntien määrää Suomessa

      Tilaajalle
    • Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kritisoi perussuomalaisia siitä, että nämä ovat unohtaneet lupauksensa huolehtia tavallisista ihmisistä ja parantaa ostovoimaa. LEHTIKUVA /

      Politiikka | Keskustan kesäkokouksessa suomittiin hallitusta: "En kerta kaikkiaan ymmärrä"

    • Keskustan kannatus on Helsingin Sanomien gallupeissa korkeimmillaan yli kahteen vuoteen. Kuvassa keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | HS-gallup: Keskusta teki merkittävimmän nousun

    • Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on vienyt hallituskauden alussa läpi historiallisen suuret, yhdeksän miljardin euron suuruiset leikkaukset. Tällä tietoa syksyn budjettiriihessä ei enää tehdä lisäsäästöjä.

      Politiikka | Syksyn budjettiriihessä tuskin nähdään uusia leikkauksia – oppositiosta syytös väärästä veropolitiikasta

    • Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan viime vuosien poliittinen ilmapiiri on ollut keskustalle vaikea.

      Politiikka | Keskustan Kaikkonen HS:lle: ”Politiikan ilmapiiri viime vuosina on ollut keskustalle vaikea”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle