• Sunnuntaiyönä sateita jopa 50 millimetriä − ensi viikon sää poutainen ja viileä

    Runsaita sateita liikkuu sunnuntaiyön aikana maan länsi- ja keskiosien yli kohti Kainuuta.
    Sunnuntain vastainen yö on Keski-Suomessa ja Kainuussa sateinen.
    Sunnuntain vastainen yö on Keski-Suomessa ja Kainuussa sateinen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    18.7.202617:04
    Antti Jylhä-Ollila

    Runsaita sateita liikkuu sunnuntaiyön aikana maan länsi- ja keskiosien yli kohti Kainuuta. Vettä voi paikoin kertyä näillä alueilla jopa 50 millimetriä. Muualla maassa sateet ovat vähäisempiä.

    Sunnuntaina sää poutaantuu ja osin selkenee lännestä alkaen.

    Ensi viikko alkaa poutaisen sään merkeissä, mutta viikon edetessä sateet yleistyvät vähitellen. Tiistaina jo maan kaakkoisosassa ja torstaihin mennessä myös muualla maassa.

    Päivän ylin lämpötila on koko ensi viikon ajan enimmäkseen 12 ja 21 asteen välillä. Myös yöt kylmenevät ja viikonvaihteessa maan pohjoisosassa ja Suomenselän alueella voi paikoin esiintyä jopa hallaa.

    Säätyypissä ei ole nähtävissä muutosta vielä ensi viikonloppunakaan. Lämpötilat tosin saattavat hieman nousta ja etenkin yöt lämpenevät, mutta edelleen on epävakaista.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Kuva: Antti Jylhä-Ollila

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • 87 millin sateet pistivät Somerolla paikat sekaisin. Pellot kärsivät osittaisista vesivahingoista.

      Luonto | Video: Tulvavesi vyöryi peltojen ja pihan läpi Somerolla – Markku Mannin tilalla pahiten kärsivät nurmipellot ja herneviljelmät

      Tilaajalle
    • Huittisissa näytti pari vuotta sitten tältä, kun sateet ja sulamisvedet tulvivat pelloille ja rakennuksiin.

      Rakentaminen ja remontointi | Näissä kunnissa sään ääri-ilmiöt uhkaavat omakotitaloja – selvitys voi vaikuttaa talon arvoon ja lainan korkoihin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sää
    sade
    ennuste
    halla
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita