Maaliskuu Suomessa: yhtäällä istutetaan perunaa ja toisaalla kolataan lunta.
Sääoloissa on nyt todellakin vaihtelua, ja paikoin poikkeuksellistakin.
Lumentulo on kuitenkin vuodenaikaan nähden normaalia. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja maanantaiaamun aikana Suomen keski- ja länsiosissa on satanut lunta runsaastikin. Kankaanpäässä, Karvialla, Juupajoella ja Jämsässä uutta lunta on tullut liki 20 senttimetriä ja siksi lumipeitteen paksuus paikoin 30 senttimetriä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystäjä meteorologi Cecilia Wolff.
Sadealue on kapea, sillä Vaasassa maata peittää yhä vain parin senttimetrin lumi.
Lapissa lunta on yli puoli metriä, mutta vähemmän kuin yleensä.
Suomeen virtaa tällä viikolla kylmempää ilmaa pohjoisesta.
Tämänhetkinen lumisade on nyt maan keskiosan yllä ja liikkuu itään. Se tarkoittaa, että myös itään saadaan lumikertymää.
Sen sijaan etelässä voi sataa pikemminkin vettä. Lumisateiden suurin todennäköisyys etelään on tällä hetkellä torstaina, sillä Suomeen virtaa tällä viikolla kylmempää ilmaa pohjoisesta. Pakkasta voi olla etelässäkin torstaina ja perjantaina, muualla pidempäänkin.
Uuden lumen pysyminen on epävarmaa, sillä päivälämpötilat nousevat helposti plussan puolelle, etenkin, jos aurinko paistaa. Myös vesisade on tehokas lumen sulattaja.
Takatalvesta Wolff ei puhuisi, eikä sellaiselle ole virallista määritelmääkään.
”Maaliskuun alku on ollut hyvin lämmin, ja jos sää nyt kylmenee, se tuntuu kylmältä. Sää on kuitenkin melko tavanomainen tällä viikolla, vaikka pohjoisesta tulisi kylmiä pulsseja. On myös ihan tavanomaista, että tähän aikaan sataa lunta.”
Jatkon ennustettavuus viikkoja eteenpäin on epävarmaa eli kylmiäkin kelejä voi vielä tulla.
Maaliskuun alku on ollut poikkeuksellinen.
Taaksepäin katsottuna maaliskuun alku on ollut poikkeuksellinen, kertoo meteorologi Hannu Valta.
”Ensimmäisten yhdeksän päivän keskilämpötila on ollut 5–6 astetta tavanomaista lämpimämpi. Se tarkoittaa, että jakso on ollut mittaushistorian lauhin maan etelä- ja länsiosissa ja itäosissakin harvinaisen lämmin.”
Poikkeuksellinen tarkoittaa tapahtumaa harvemmin kuin kerran 30 vuodessa.
Lauhin alue käsittää eteläisen Suomen eli Helsingistä Turkuun ja Tampereen kautta Vaasaan asti. Keskilämpötila on pysynyt koko maaliskuun alun nollan yläpuolella Joensuu-Kuopio-Kalajoki-linjan etelä- ja länsipuolella.
Koko maassa keskilämpötila on ollut selvästi tavanomaista korkeampi.
Helsingin Kaisaniemessä lämpötiloja on mitattu 144 vuotta ja tämän maaliskuun alku on mittaushistorian lauhin: maaliskuun ensimmäisten yhdeksän päivän keskilämpötila 3,4 astetta, kun tavanomainen on –2,2 astetta.
Lapissa Sodankylässä 118 vuoden mittaushistoriassa tämän maaliskuun alku on 19. lauhin ja keskilämpötila –4,1 astetta tavanomaisen 9,5 pakkasasteen sijaan.
”Terminen talvi on voinut jo päättyä osassa maata.”
Myös Valta on varovainen puhuessaan takatalvesta.
”Terminen talvi on voinut jo päättyä osassa maata. Virallisesti se voidaan laskea vasta jälkeenpäin ja kun on nähty, kuinka maaliskuu jatkuu.”
Helsingin Kaisaniemessä eikä Turun Artukaisissa vuorokauden keskilämpötila ole ollut miinuksella helmikuun 21. päivän jälkeen. Turussa on Helsinkiä lauhempaa, maaliskuun keskilämpötila peräti 8,4 astetta.