• Lännestä alkaen sää lauhtuu viikonlopun aikana ja sunnuntaiksi saapuu lumipyry

    Sunnuntaina lumipyry leviää maan länsiosaan ja Länsi-Lappiin. Idässä sää pysyy pääosin poutaisena vielä maanantainakin. Sateiden leviämistä itään hidastaa se, että vastassa on Venäjällä voimakas korkeapaine, joka antaa periksi vasta viikon puolenvälin tienoilla. Ennen lauhtumista ehdittiin mitata vielä lauantain vastaisena yönä kuluvan talven kylmin lukema Muoniossa -34,8 astetta.
    Uutiset|Sää
    7.1.202311:40
    Anja Häkkinen & Petri Hoppula

    Lauantai on vielä pääosin poutainen ja Lapissa pakkanen on paikoin selkeillä alueilla kireää. Tänään illalla länsirannikolle yltää lumisateita ja sunnuntain vastaisena yönä lunta sataa myös Länsi-Suomen sisämaassa.

    Voimakkaampi lumisade saapuu maan länsiosaan sunnuntaina ja leviää myöhemmin sunnuntaina ja maanantain vastaisena yönä myös maan pohjoisosaan. Maanantaina lunta sataa lisää maan länsi- ja pohjoisosassa. Pakkaslunta sataa ajoittain sakeasti pyryttämällä ja ajokeli muuttuu huonoksi.

    Lunta kertyy sunnuntain ja maanantain aikana maan länsiosassa ja Länsi-Lapissa 5-15 senttiä, lännessä ehkä paikoin enemmänkin, muualla kertymä on 0-5 senttiä.

    Kaakkoistuuli voimistuu maan länsiosassa jo lauantaina kohtalaiseksi, puuskissa navakakaksi. Idässä ja pohjoisessa sama tapahtuu sunnuntain aikana. Voimistuva tuuli lisää pakkasen purevuutta, joten sää on viikonloppuna varsin talvista.

    Vähitellen sää kuitenkin lauhtuu. Lännessä pakkanen heikkenee jo maanantaina 1 ja 5 asteen välille, idässä ollaan vielä paikoin lähempänä 15 pakkasastetta. Viikon edetessä lauhtuminen jatkuu edelleen, kun lännestä tuleva laaja matalapaine selättää idän korkeapaineen.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Lapissa kovat pakkasjaksot saattoivat ennen kestää parikin viikkoa. Nykyään ne kestävät yleensä muutaman päivän, metsäkoneurakoitsija Lauri Harju kertoo.

      Metsäkoneet | Kun pakkanen kiristyy Lapissa -30 asteen huonommalle puolelle, kylmää konetta ei yritetä käynnistää

      Tilaajalle
    • Poikkeuksellisen lämmin sää on jättänyt monet Euroopan hiihtokeskuksista ilman lunta. Lapset opettelivat laskemaan keinorinteellä Bergschenhoekissä Hollannissa 5. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / AFP.

      Sää | Poikkeuksellisen lämmin sää Etelä- ja Keski-Euroopassa helpottaa energiakriisiä

    Artikkelin aiheet
    sää
    lumipyry
    talvisää
    Ilmatieteen laitos
    Lapin lumisade
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita