• Kaakkois-Suomen rajavartiosto sulki riistaportteja itärajalla afrikkalaisen sikaruton vuoksi

    Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoi viestipalvelu X:ssä sulkeneensa riistaportteja itärajalla afrikkalaisen sikaruton vuoksi.
    Villisikoja Korkeasaaren eläintarhassa Helsingissä. ANNI REENPÄÄ / LEHTIKUVA.
    Villisikoja Korkeasaaren eläintarhassa Helsingissä. ANNI REENPÄÄ / LEHTIKUVA.  Kuva: Lehtikuva
    Uutiset|Eläintaudit
    1.8.202615:27
    STT

    Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoi lauantaina sulkeneensa toistaiseksi itärajan esteaidan riistaportteja afrikkalaisen sikaruton (ASF) vuoksi.

    Suomessa todettiin ensimmäisen kerran ASF-virusta tällä viikolla. Tautiin kuolleet luonnonvaraiset villisiat oli löydetty Kymenlaakson Virolahdelta, joka sijaitsee itärajalla.

    Afrikkalainen sikarutto on vakava verenvuotokuumetauti, johon ei ole olemassa rokotetta tai hoitokeinoja. Tauti ei tartu ihmiseen.

    Ruokavirasto päätti perjantaina perustaa tartuntavyöhykkeen, joka kattaa Virolahden ja Miehikkälän kunnat sekä Lappeenrannan eteläisen osan. Vyöhykkeellä on rajoitettu muun muassa metsätöiden tekemistä ja koirien ulkoilutusta maastossa.

    Kuolleiden sikojen löytöpaikan ympärille perustetulla ydinalueella on kielletty sienestys, marjastus ja muu vastaava liikkuminen maastossa.

    Lisää aiheesta
    • Porsaita Ikosen tilalla.

      Eläintaudit | ”Homma on seis” – ASF-rajoitukset pysäyttivät Timo Ikosen tilateurastamon

      Tilaajalle
    • Sialle ASF on tappavan vaarallinen, mutta ihmiseen virus ei tartu. Tuotantoeläimistä tautia ei ole Suomessa havaittu.  Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Tappava sioille, vaaraton ihmisille – tämä afrikkalaisesta sikarutosta on hyvä tietää

      Tilaajalle
    • Ruotsissa afrikkalaisen sikaruton varotoimet olivat laajat. Rajoitusalueen koko oli noin satatuhatta hehtaaria.

      Talous | Mediat: ”Metsä oli suljettuna kuusi kuukautta” – afrikkalainen sikarutto pysäytti Ruotsissa metsätyöt sadantuhannen hehtaarin alueella

    • Viime kesän harjoitukseen Virolahdella osallistuneet perehtymässä kuolleen eläimen oikeaoppiseen kuljettamiseen.

      Eläintaudit | Hyvin harjoiteltu on vasta puoliksi torjuttu afrikkalainen sikarutto

    • Metsätyöt keskeytetään, jotta alueella oleskelevat villisiat eivät häiriinny ja kuljeta mahdollista ASF-tartuntaa muualle. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Metsien käyttöön liittyvät rajoitukset tulivat yllätyksenä osalle metsäyrityksistä ‒ afrikkalainen sikarutto keskeyttää kaikki metsätyöt rajoitusalueella

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    itäraja
    riistaportti
    villisika
    Ruokavirasto
    afrikkalainen sikarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena