• Suomen työllisyys jatkoi heikkenemistään toukokuussa, avoimien työpaikkojen määrä putosi: "Kertoo työvoimatarpeen rajusta jarrutuksesta"

    Suomen työttömyysaste kasvoi toukokuussa, ja asiantuntijat ennustavat työmarkkinoiden heikkenemisen jatkuvan.
    Työvoimatutkimuksen mukaan myös työttömien määrä kasvoi toukokuussa vuodentakaisesta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen .
    Työvoimatutkimuksen mukaan myös työttömien määrä kasvoi toukokuussa vuodentakaisesta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen .  
    Uutiset|Työmarkkinat
    26.6.202412:00
    STT–

    Työttömyys kasvoi Suomessa toukokuussa, ilmenee Tilastokeskuksen keskiviikkoaamuna julkaisemista työllisyystiedoista.

    Työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa oli toukokuussa 15–74-vuotiaita työllisiä 35  000 vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten ja myös työttömien määrä kasvoi vuodentakaisesta 33  000 ihmisellä samassa ikäluokassa.

    15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli toukokuussa 8,2 prosenttia.

    20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku puolestaan laski toukokuussa 76,9 prosenttiin, kun vastaava luku oli huhtikuussa vielä 77,0 prosenttia ja vuosi sitten toukokuussa 78,3 prosenttia. Työvoimatutkimuksesta ilmenee, että työllisyysasteen trendiluku on tasaisesti hiljalleen laskenut vuoden 2022 marraskuusta, jolloin se oli 78,5 prosenttia.

    Tilastokeskuksen työllisyysasteen trendiluku on kausitasoitettu lukema, jolla keskus pyrkii antamaan tasaisemman kuvan työllisyyden pitkän aikavälin kehityksestä.

    ”Heikkenevää, mutta kuitenkin aika tasaisen odotetun kaltaisia lukuja työmarkkinoilta”, korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestön Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen kuvaili tuoreeltaan lukemia X-palvelussa.

    Varsinkin rakennusalan kriisi ja sen seurauksena lisääntyneet konkurssit näkyvät selvästi työttömien määrän kasvussa.

    Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom arvioi keskiviikkona tiedotteessa, että sukupuolten välistä eroa työmarkkinoilla selittää osin miesvoittoisen rakennusalan vaikeudet.

    ”Varsinkin rakennusalan kriisi ja sen seurauksena lisääntyneet konkurssit näkyvät selvästi työttömien määrän kasvussa”, Ohlsbom sanoo tiedotteessa.

    Koska rakennusalalla ei ole näköpiirissä käännettä parempaan, arvioi hän työmarkkinan jatkavan heikkenemistä. Hän myös arvioi, että hallituksen syksylle ajoittama arvonlisäveron nosto voi hidastaa talouden palautumista.

    ”Kevään kehysriihessä päätettyjen sopeutustoimien seurauksena nähdään myös muutosneuvotteluita ja irtisanomisia julkisella sektorilla, eli ennen parempia aikoja työmarkkinoilla on vielä odotettavissa lisää heikkenemistä”, hän sanoo.

    Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisi keskiviikkona omat työnhakijatilastonsa toukokuulta. TEM:n julkaisemien tietojen mukaan työttömien työnhakijoiden määrä nousi toukokuussa 27  500 ihmisellä vuoden takaisesta yhteensä 266  400 ihmiseen. Luku sisältää työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kuntakokeilujen asiakkaat sekä ihmiset, jotka ovat kokoaikaisesti lomautettuina.

    Lomautettuja oli toukokuun lopussa 30  200 ihmistä, mikä oli 10  200 enemmän kuin vuosi sitten. TEM ja Tilastokeskus määrittelevät työllisyyttä koskevat luvut eri tavoin, joten luvut eivät ole keskenään vertailukelpoisia.

    Työpaikkoja oli TEM:n mukaan avoinna toukokuussa 93  700, mikä oli 56  800 vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist arvioi tiedotteessa, että työllisyysluvut ovat osin odotettua parempia. Hänen mukaansa työllisyyttä on kuitenkin kannatellut julkisen sektorin työpaikkojen kasvu.

    ”Juuri nyt olen huolissani yksityisen sektorin työvoiman kysynnän hiipumisesta. Uusien avoimien työpaikkojen surkea määrä kertoo työvoimatarpeen rajusta jarrutuksesta”, Appelqvist sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Miesten työllisyys laski 43 000:lla marraskuussa. Työllisiä naisia oli 21 000 enemmän kuin viime vuonna.

      Talous | Entistä harvempi oli marraskuussa töissä

    • Lähes puolet suomalaisista haluaisi säilyttää irtisanomisia koskevan lainsäädännön entisellään. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Talous | Työttömien määrä nousi 20 000:lla tammikuussa

    • Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli syyskuussa 9 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työttömiä oli lähes 200 000.

      Talous | Sekä työllisten että työttömien määrä kasvoi hieman syyskuussa – työttömiä oli lähes 200 000

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä