• Lähipäivinä luvassa tyypillistä loppukevään säätä

    Sää on osittain epävakaista, mutta lämpötilat ovat noususuunnassa ja toukokuun viimeinen viikko näyttää lämpötilojen osalta olevan varsin lähellä vuodenajalle tyypillisiä arvoja.
    Kuva: Suvi Jylhänlehto
    Uutiset|Sää
    25.5.202512:02
    Juha Jantunen & Laura Tuomola

    Tänään sunnuntaina ei vielä päästä kovin korkeisiin lämpötiloihin. Lännen vähäpilvisillä alueilla on päivällä runsaat 15 astetta ja idän pilvisillä ja sateisimmilla paikoilla lähempänä 10 astetta.

    Venäjällä oleva lämmin ilma saattaa ulottua Pohjois-Karjalaan, jossa 20 astetta voi mennä rikki, mutta myös ukkoskuurot ovat siellä mahdollisia.

    Ensi viikon aikana etelästä virtaa lämpimähköä ilmaa, jolloin aurinkoisimpina päivinä lämpötila lähentelee 20 astetta maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisessa päivälämpötila vaihtelee 15 asteen molemmin puolin.

    Ensi viikolla on myös kuurotyyppistä sadetta tarjolla, mutta varsinaisesti sateiseksi ensi viikon alkua ei voi kutsua, vaan sateita tuovat pilvet ovat enimmäkseen yksittäisiä kuuroja. Maanantain voi idässä tulla tosin jatkuvaakin sadetta.

    Yölämpötilatkin nousevat vähitellen ja hallan todennäköisyys pienenee vähitellen, mutta edelleen vähäpilvisinä öinä halla saattaa tulla kutsumattomaksi vieraaksi. Mikä sekin on Suomen ilmastossa tyypillistä vielä toukokuun lopulla ja kesäkuun alussakin.

    Lähipäivinä on luvassa varsin tyypillistä loppukevään säätä.
    Lähipäivinä on luvassa varsin tyypillistä loppukevään säätä.  Kuva: Juha Jantunen

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Lisää aiheesta
    • Hahtuvapilvi valkeista tai harmaista laikuista, kokkareista tai ­nauhoista koostuva ohut pilvilautta.

      Luonto | Tunnetko manteli- ja vyörypilven?

      Tilaajalle
    • Varhaisperunan saatavuus lisääntyy tasaisesti juhannusta kohti.

      Kasvintuotanto | Kotimaisesta varhaisperunasta ja parsasta päästään jo nauttimaan

    Artikkelin aiheet
    sääsuomi
    kevät
    toukokuu
    lämpötila
    sateet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita