• Poliisi varoittaa mönkijöihin liittyvästä vaarallisesta ilmiöstä

    Mönkijöihin ja niiden kuljettamisturvallisuuteen liittyvä ilmiö nostaa päätään erityisesti kesäisin, kertoo poliisi.
    Poliisi muistuttaa, että tieliikennekäyttöön tarkoitetulla mönkijällä saa kuljettaa matkustajia vain rekisteröintitodistuksen mukaisesti. Kuvituskuva.
    Poliisi muistuttaa, että tieliikennekäyttöön tarkoitetulla mönkijällä saa kuljettaa matkustajia vain rekisteröintitodistuksen mukaisesti. Kuvituskuva. Kuva: Miska Puumala
    Uutiset|Liikenne
    13.7.202412:30
    Henna Lääveri

    Poliisi on tiedottanut useammasta mönkijäonnettomuudesta kuluneen kevään ja kesän aikana. Muun muassa Yle uutisoi keväällä Rautjärvellä sattuneesta ja kuljettajan kuolemaan johtaneesta mönkijäonnettomuudesta.

    MT uutisoi aiemmin tällä viikolla alle kouluikäinen lapsen kuolemaan johtaneesta mönkijäonnettomuudesta Suomussalmella Kainuussa.

    Paikkakuntalaisia nuoria loukkaantui mönkijäonnettomuudessa toukokuussa myös Juvalla, kun mönkijä suistui kovalla vauhdilla pitkän suoran jälkeen mutkassa ojaan. Poliisin esitutkinnan mukaan yhden hengen traktoriksi rekisteröityä maatalousmönkijää kuljetti 16-vuotias poika. Kyydissään hänellä kaksi muuta nuorempaa henkilöä.

    Tapauksen esitutkinnassa on selvinnyt, että noin 100 kilometrin tuntinopeuden saavuttanut mönkijä oli viritetty. Laitteen rakenteellinen sallittu maksiminopeus on 40 kilometriä tunnissa.

    Vastaavia viritettyjä laitteita tulee poliisin mukaan liikennevalvonnassa etenkin kesäaikaisin varsin usein vastaan. Kun mönkijän tehoa on nostettu, ei kuskilla enää ole välttämättä ajo-oikeutta tai taitoja kuljettaa laitetta.

    ”Ajoneuvot tulee katsastaa ja hyväksyttää myös rakenteidensa puolesta vastaamaan muuttunutta tehoa. Samoin kuljettajalla tulee olla kyseiseen teholuokkaan soveltuva ajo-oikeus”, poliisilta muistutetaan.

    Myös Liikenneturva muistuttaa, että tieliikenteessä riskeinä ovat mönkijän kaatumisherkkyys sekä olosuhteisiin nähden liian suuri tilannenopeus. Yleisimmin kuolemaan johtaneet mönkijäonnettomuudet ovat ajoneuvolla kaatumisia tai tieltä suistumisia.

    Lisää aiheesta
    • Monet traktorimönkijöistä vastaavat teholtaan henkilöautoa, joten nopea kiihtyvyys voi tulla kuljettajalle yllätyksenä.

      Liikenne | Traktorimönkijä on monen ensimmäinen ajoneuvo –näkyvät myös onnettomuustilastoissa

      Tilaajalle

    Kuljettaja ja toinen matkustajista loukkaantuivat Juvan onnettomuudessa vakavasti. Toinen loukkaantuneista on edelleen sairaalahoidossa, eikä häntä ole voitu vielä poliisin mukaan kuulla esitutkinnassa.

    Juvan tapauksessa on tutkittuja rikosnimikkeitä ovat muun muassa rattijuopumus, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, törkeä vammantuottamus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja ajokorttirikkomus.

    Ylen uutinen: Mönkijäonnettomuus vaati kuolonuhrin Rautjärvellä

    Lisää aiheesta
    • Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä. Kuva ei liity tapaukseen.

      Yhteiskunta | Alle kouluikäinen lapsi on kuollut jäätyään mönkijän alle Suomussalmella

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin